lauantai 23. lokakuuta 2010

Vielä jaksaa kutoa satoa Hillokellariin.

Näitä sukkia kudoin eilen odottaessani vuoroani sairaalassa, ensin labran edessä ja senjälkeen lääkärin oven takana. Hyvää ajankulua ja stressin hallintaa tuo kutominen.

Miesten raitasukkien tekele on ollut syyskuun alusta lähtien autossa odottamassa kutojaa. Lähtiessämme autolla jonnekin olen aina pistellyt muutamat varvit sukkaa. Onneksi sain valmiiksi ennen sukkasadon päättymistä.

Yksi kukka uhmaa kylmää, pimeää ja pakkasta, syysasteri.

Tilhet kävivät runsain parvin tutkimassa näitä koristeomenapuun hedelmiä, eivät kelvanneet.

Harkitsen nyt pientä blogitaukoa ja keskityn sukkasadon loppukiriin.

Mukavaa viikonloppua kaikille.

10 kommenttia:

  1. Kyllä olet hillonnutkin sukkaa jos jonkinlaista. Söpöset nuo vauvan sukat.
    Miten saat syysasterisi kukkimaan, minulla nupussa, mutta eipä jaksa aueta ja vartta on liki metrin. Siirrän sen nyt toiseen paikkaan pikkulammen rannalta.
    Niin, ei kelpaa linnuille koristeomenapuun sato. Kirpeitä ovat, huvikseni maistoin. Mutta talviomenoissa on nokan jäljet!
    Loppukiri sukkasatoon on otettava minun myös.

    VastaaPoista
  2. Hyvää viikonloppua sinullekin t. Villiviini

    VastaaPoista
  3. Ahkera kutoja olet, minulla on taito ruostunut. En itseasiassa ole tainut kutoa sitten nouruusvuosien.
    Ei kelpaa nuo omenat meilläkään linnuille, mutta ovat niin kauniita punaisina pikkupalloina talven valkoisessa maisemassa.
    Mukavaa viikonloppua

    VastaaPoista
  4. Eka kuva (kanerva ynnä muut) on niiiin herrrrkullisen värinen, täydellinen.

    VastaaPoista
  5. Kauniit värit tuossa ekassa, lila unelmaa.

    Mukavaa blogitaukoa, mutta poikkeahan huomenna juhlaan :)

    VastaaPoista
  6. anja,
    syysasteri on nyt vasta aloittanut nuppujaan availla, olisikohan kuivalla kesällä osuutta asiaan?

    Villiviini,
    kiitos kun tulit käymään.

    arleena,
    kauniitahan nuo pikkuiset pallerot ovat. Tilhet kävivät tutkimassa, luulin niille kelpaavan, mutta nyt huomasin, että melkein kaikki omput ovat vielä tallella.

    KristiinaS,
    otin ensimmäisen sukkakuvan pihalla, kun siellä oli niin paljon valoa.

    SusuPetal,
    nyt minulta on taitanut jäädä jotain huomaamatta, mitä juhlaa tarkoitat?

    VastaaPoista
  7. Kyllä sä oletkin taas kutonut , nin etä puikot varmaan ovat melkein sauhunneet, eli ihme,etteivät ole tuleen syttyneet!?
    Mutta hienoja sukkia olet saanut aikaseksi!
    Mä varmasti vastasin sulle tonne alempaan postaukseen, mutta se on näköjään mennyt jonmnekkin bittitaivaisiin, !
    Mutta toivotan sulle hyvää ja onnea tuloksiin, mitä lääkäri sulle kertoikin.
    Toivon kaikkea hyvää sulle Unelma!

    VastaaPoista
  8. Kauniita kuvia olet taas ottanut ja mukava, kun saat kukat ja sukat samoihin kuviin. Mukavaa blogitaukoa!

    VastaaPoista
  9. Niin kauniita ja sointuvia värejä kuvissasi. Oikein herkuttelen väreillä ja lämpimillä sukilla tällaisena harmaana maanantaina.

    VastaaPoista
  10. Olet todellinen sukkamestari! Kauniita, upeita, värikkäitä ja niin varpaita lämmittäviä sukkia.
    Minäkin sain yhdet sukat pikaisesti tehtyä, kun lapsenlapseni varpaat olivat kylmettyä luontoreissullamme kumisaappaissa, enpä vaan huomannut kuvata.
    Tsemppiä loppukiriin!

    VastaaPoista