tiistai 25. tammikuuta 2011

Ompeluoppia.

Sunnuntaina sain kuulla isäni kolmannen vaimon nukkuneen pois. Isä jäi itse kaksi kertaa leskeksi, äitini oli isän ensimmäinen vaimo.

Lupasin lähettää meillä otettuja valokuvia isän lesken lapsille. Varastosta haettiin kuvalaatikoita ja yhden pohjalta löytyi vanha ompeluoppityökirja.

Taatalle jää kuvien skannaaminen ja minä innostuin tallentamaan neljätoistavuotiaana tekemääni työkirjaa.


Sivut ovat jo kellastuneet ja lyijykynän jälki vaivoin erottuu. Ensin on opeteltu ompelemaan hyöty ja koristepistot.

Mallitilkku hyötypistoista.

Koristepistoja muistan innolla ommelleeni. Halusin tehdä mallitilkustani mahdollisimman kauniin.


Tästä tilkusta löytyvät hiuslaskokset, punospistoreiät, pykäreunat ja erilaiset kukka-aiheet. Riisiryynipistot ovat somia.

Tähän reikäommeltilkkuun on käytetty varmaankin paljon aikaa.

Tässä tilkussa on erilaisia pitsien kiinnitystapoja.

Näitä erilaisia halkioita en enää taitaisi osata ommella, näitä tarvittiin paitojen ja paitapuseroiden hihoihin.

Ripustimia tarvittiin pyyheliinoihin, pölyrätteihin ja tyynyliinoihin. Tyynyliinannauhat vielä krepattiin sellaisella kreppiraudalla, jota pyöritettiin käsin. Jos kotoa ei sellaista vekkauskonetta löytynyt, niin opettaja neuvoi miten vekkauksen voi tehdä pöytäveitsen avulla. :)

Mallipaikka ruudulliseen puuvillakankaaseen. Tällaista paikkaa ei essun helmassa erottanut, essu oli kuin uusi taas.

Näytän vielä paikan nurjan puolenkin.

Näitä erilaisia paikkoja on työkirjassa useampiakin. Liinavaatteita ja muitakin vaatteita paikattiin vielä pitkään sodan jälkeen. Parsiminen oli sitten oma lukunsa.

Ja viimeiseksi lopuksi; "Kuka se kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse."
Koulun kevätnäyttelyssä opettaja esitteli ylpeänä vierailijoille tätä työkirjaani ja minä olin maailman onnellisin koulutyttö.





16 kommenttia:

  1. Olipa mielenkiintoinen matka menneeseen!! Kiitos kun halusit jakaa sen meidän kanssa :)

    VastaaPoista
  2. Niinpä, pitkähän tämä matka on ollut, silloin oli vuosi 1953.

    VastaaPoista
  3. Hienon aarteen olet esiin saanut! Ei ole nyky tytöillä tuollaista muistoa säilytettäväksi! Se on aarre!

    VastaaPoista
  4. Sinulla on hieno työkirja. Sen tekoon vaadittiin sekä taitoa että huolellisuutta. Varmaankin opettaja osasi innostaa teitä 14-vuotiaita.

    VastaaPoista
  5. Wau miten hieno työkirja. Olet ollut tosi taitava ja ennenkaikkea huolellinen. Olisinpa saanut tuollaista opetusta, mutta tuo taitaa olla jo jostain erityisesti käsityökoulusta/luokalta?

    VastaaPoista
  6. Mekin teimme tuollaisia oppikoulun alaluokilla 60-luvulla, mm. taitettavan ompelupussin, jonka kanteen tuli kaikki koristeompeleet, sisällä oli taskuja ja neulatyyny. On se vieläkin ehjä ja tallessa. Noin monipuolisia juttuja ei tehty enkä muista edes koskaan kuulleeni tyynyliinannauhojen kreppauksesta.
    Enkä noin upeisiin suorituksiin ole ikinä pystynyt, olet tosiaan ansainnut kehusi.

    VastaaPoista
  7. Hyvä että nostit kissan hännän. Kyllä kelpaakin, ei joka tytöllä ole tällaisia aarteita omasta oppimisestaan ja onnistumisestaan. Monipuolisesti teitä on opetettu käsityötunneilla, meillä tehtiin vain valk.esiliinan etulappuun reikäommelta ja lappu oli jo mustaksi nuhraantunut ennen sen ompelemista essuun. Ja liekö ihan valmiiksi edes tullut. Oppimisesi jälki näkyy vieläkin töissäsi, tosin on tarvittu myös luontaista taitoa. Sanotaanhan, että "sivistys on sitä, mitä jää jäljelle, kun on unohtanut koulussa opitun"...

    VastaaPoista
  8. mummeli,
    aika muuttuu. Nyt on tytöillä toisenlaiset tarpeet, tuskin kukaan enää opettelee vaatteita paikkaamaan. :)

    olivia,
    minulla oli todellakin ihana opettaja. Vielä vuosia myöhemminkin ommellessani jotain mietin, että kelpaisikohan tämä opettajalle.
    Muistelen lämmöllä opettajaani.

    KristiinaS,
    yritin olla hyvin huolellinen. Siihen aikaan koulussa sai käytös- ja huolellisuusnumeronkin todistukseen.

    Sirokko,
    ehkä joskus esittelet meille valmistamasi käsityöpussin?

    anja,
    HIh.. "kissa kiitoksella elää".
    Olen aina pitänyt käsitöiden tekemisestä. Käsityöinnostuksen olen kai perinyt isältäni, hänen käsitöitään olen blogissani esitellytkin. Tuskin isäkään olisi ommella halunnut, mutta äiti kun ei osannut neulaan tarttua, isä halusi kuitenkin kotiin jotain omatekoista ja ryhtyi toimeen. Myöhemmin isän käsityöt olivat miehisempiä, nikkarointia ja puutöitä.

    VastaaPoista
  9. Ihana löytö! Taitavasti olet työsi tehnyt, etenkin tuo paikka on kyllä niin uppeesti tehyt, että kateeksi käy.

    VastaaPoista
  10. Aivan mahtavaa, että sinulla on tämmöinen tallessa. Olet ollut taitava käsitöissä, niin jumalaisen kaunista on kättesi jälki!
    Muista omalla kouluajallani myös tehdyn tämmöisiä harjoituksia, joista minulla on yksi pikku liina tallessa. Isä oli säästänyt sen.
    Aikuisena opettelin uudelleen reikäompeleet, joita pykäsin tekemääni kansallispuvun paitaan.

    VastaaPoista
  11. Missä koulussa tällaisia tehtiin? Siis millä luokka-asteella, minkä ikäisenä? Nämä vaativat kyllä taitoa ja tarkkuutta.

    Voin vain kuvitella, kuinka olet ollut ylpeä työstäsi kun sitä on esitelty. Minä olisin varmaan jo ihan ottanut ja haljennut :)

    VastaaPoista
  12. Kyllä on taitavaa työtä. Ihaillen katson noita kuvia.Hyvä on ollut opettajakin teillä.
    Hieno muisto!

    VastaaPoista
  13. Voi kun ihanaa että otit nuo tänne esille.
    Tuli lapsuus ja nuoruus mieleen.
    Minullakin on jossain laatikossa noita malliompeleita.
    Kävin Karhulan tyttöjenammattikoulua, pukuompelu linjalla lopein muistaakseni -.58.ja sieltä on jäljellä laatikossa.
    Kiitos kun vierailit niin minäkin löysin tänne.

    VastaaPoista
  14. Tuosta tuli muistit mieleen, paljon purkaamista :)

    VastaaPoista
  15. Upeita käsityöpistoja.
    Muistin myös katsoessani kuvia, että pyyheliinojen ripustimet piti tosiaankin silittää tietyllä tavalla.

    VastaaPoista
  16. oih! ompa hienoja töitä :)
    mukavaa viikonloppua siulle!

    VastaaPoista