maanantai 10. tammikuuta 2011

ELÄN UNELMAANI,

on tämän taulun nimi. Tekijä on SusuPetal, täällä

Joulun alla näin SusuPetalin blogissa kuvan taulusta, joka viehätti silmääni. Laitoin sähköpostia ja kyselin taulusta. Taulu olikin jo varattu, mutta SusuPetal lupasi tehdä minulle oman taulun, ei samanlaista, mutta hengeltään samaa tyyliä. Sain toivoa vähän väritystäkin.

Avattuani taulupakettini, niin sain kokea yllätyksen. Mitä siinä kuvassa näinkään? SE alkuperäinen on tuossa ylhäällä.


Kun käänsin kuvan pystyyn, niin siinä olikin ihan toinen tyttö sinisessä leningissään, vihreässä viitassaan ja valkoinen huntu kiinnitettynä hulmuaviin hiuksiinsa.

Käänsin taulun kokonaan ylösalaisin ja nyt näen pikkuisen menninkäisen sinisessä parrassaan, tämä on tyttömenninkäinen, koska hänellä on hieno usvapitsinen alushamekin. Tuota partaa ja pitsialushametta en ole vielä osannut samaan satuun yhdistää, mutta siinä ne nyt vaan ovat. Ihan selvästi näen. :) Linnan kuvajainen heijastuu veteen.

Minulla ei ole mitään selitystä sille ihmeelle, miten nuo kasvot on piirretty?

Olen pahoillani, että minun ottamani kuva ei tee oikeutta SusuPetalin taululle. Kunpa saisitte sen käteenne ja voisitte itse sitä käännellä, kuka tietää mitä te siinä näkisittekään.

Pyysin Susua laittamaan tilinumeron maksua varten mukaan. Paketissa ei ollutkaan maksulappua, vaan pieni ehdotus. Susu toivoi minun kutovan hänelle jämälangoista kirjavat sukat. Ihan sateenkaaren värejä minulle ei ollut, mutta lähelle kuitenkin. Seiskaveikassa ei tänä vuonna ollut ollenkaan keltaista lankaa, ostin sitten jotain muuta merkkiä.

Tästä se alkoi, tuntui kivalta kutoa vielä yhdet sukat tänä talvena. Aloitin työn heti, kun puikot vapautuivat noista siniharmaista raitasukista, keränpohjia nekin.

Jämälangat ovat nyt muuntautuneet sukiksi.

22 kommenttia:

  1. Ihastelinkin jo SusuPetalin blogissa tuota hänen tekemäänsä taulua ja sitten sinun kutomiasi upeanvärisiä sukkia !Ihana vaihtokauppa!

    VastaaPoista
  2. On hieno taideteos tosiaan, salaperäinen ja mitkä värit.
    On nämä sukatkin kyllä. Ihanat värit, niin iloiset. Tulee hyvälle tuulelle kun ne vetäisee jalkaan.

    VastaaPoista
  3. Jämälangat muuttuneet Sateenkaarisukiksi, sukat muuttuneet upeaksi tauluksi. Erittäin hieno vaihtokauppa, molemmat saivat väriä elämäänsä. Vaihdantakauppa parasta ekoilua!
    Väriterapiaa :)

    VastaaPoista
  4. Unelma, minäkin tykkään tehdä sun kanssa vaihtokauppoja♥

    Mutta myös Hannen, jolta sain sen Valkopukuisen tytön, joka on aivan meidän Meri. Kehystytän sen vasta kun tämä kirjasto on saatu remontoitua...

    Tuo taulu on hyvä ilmineeraaman sitä ajatusta, mitä usein toistan, että kaikki siniset ja vihreät ovat tähtiin kirjoitetussa liitossa. Pieni valkoinen on kuin tähti siellä...

    Minä arvaankin, että olet nyt onnessasi, kun saat tehdä vielä yhdet sukat;-)

    Tämä sun blogi on nyt kuin satua ja niin romanttinen. Ja linnut...

    VastaaPoista
  5. Moni ilmeinen taulu. Näen siellä reunassa myös linnan, satulinnan. Se on keijukaisen koti.
    Minulle tuli kukasta mieleen sininen päivänsini. Kesällä joka päivälle uusi kukka, mutta taulusi kukka on aina läpi vuosien.

    VastaaPoista
  6. Oikein onnistunut oravannanhkakauppa!
    Hmm, noissa kahdesssa alimmassa kuvassa näen kaiken mitä sinäkin mutta niissä en osaa "nähdä pyrstöä pois" kun sen tuossa ekassa kuvassa näin. Mulle se on meren alta: merenneito lipuu takaisin kotilinnaansa käytyään pinnalla ihailemassa kuuta, joka valaisee koko meren maailman.

    VastaaPoista
  7. Totta, nyt kun käänsit tuota taulua, minäkin näen löytämäsi. Jännä juttu, itselle aihe on selkeä, melkein piinallisen alleviivattu, mutta jokainen katsoja näkee omansa.

    Taidan laittaa sukat yöksikin jalkaan! Suihkuun en niitä ota, mutta muuten kulkevat kyllä joka paikkaan.
    Ne ovat niin ihanat!

    VastaaPoista
  8. Onpa kaunis. Pelkästään jo kuvia katsellessa vierähti tovi jos toinen. Voin vain kuvitella kuinka itse taulua katsellessa aika vierähtää.

    Kivat sukat, kerrassaan vekkulit!

    VastaaPoista
  9. Minäkin näitä jo ihastelin Susun blogissa. Todellakin taulusta on moneksi, voi käännellä mielialan mukaan ja näkee mitä kulloinkin haluaa. Varmasti oli ilo myös kutoa kaunista yhtä paljon kuin niistä oli iloa Susullekin.

    VastaaPoista
  10. Tulipas värikäs postaus! Molemmille väriä, hyvä niin!!!!!
    Ja Susu, äiteen sukat tuntien ei jalkasi kyllä tänä talvena palele!

    VastaaPoista
  11. Yaelian,
    mukavaa vaihtokauppaa. :)

    Minttuli,
    taulu on niin kiinnostava ja sukkia oli kiva kutoa. Runsaat värit inspiroivat.

    maiju,
    väriterapiaa todellakin.

    tarutikki,
    kiva juttu, kun molemmat ovat tyytyväisiä.

    Leena Lumi,
    mehän olemmekin jo tehneet siemenestäkin asiaa. Ihanaa.

    Tykkään tästä Itkupillin pohjasta. Elämässä pitää olla kauneutta ja romantiikkaa. Kuljen omaa polkuani, jätän toisille tyylit sun muut hienoudet. Näitä "verhojeni" lintuja rakastan.

    arleena,
    niin siellä on myös se satulinna. Niinpä, sininen uni ja siniset unelmat.

    KristiinaS,
    anna vaan pyrstön olla siellä, ei haittaa yhtään.

    Hienosti kuvailit näkemääsi.

    SusuPetal,
    kun olin pieni, minulla ei ollut mitään, eikä oikein sitäkään. Oli itse keksittävä.
    Lepäilin mamman pihalla ruohikossa ja katselin suvipilviä yläpuolellani. Siellä ne lipuivat keijut, pupuset, tuliset vaunut ja ihanaiset untuvapallot ohitseni. Ei mitään rajaa, kuvat elivät. Vähän tuollaiset tuntemukset koin katsellessani tauluasi.

    Johanna,
    nyt on iso ongelma, kehykset. Pitäisi olla vähintään kolmet raamit. :)

    Sirokko,
    olen iloinen, jos Susu tykkää sukistani.

    VastaaPoista
  12. Johanna,
    oltiin taas samaan aikaan langoilla.
    Susulle lämmikettä talveksi, niin ja väriä tietenkin.

    VastaaPoista
  13. Äiti nyt mulla meinaa mennä Johannat sekaisin....se olikin toiselle Johannalle kun sanoit kehyksistä. No, vastaan kummiskin, että on mulla täällä kehyksiä, katotaan jossai vaiheessa ne ensin ennenkuin menet mitään ostamaan.

    VastaaPoista
  14. Voi, miten moni-ilmeinen ja vivahteikas taulu! Upea! Kuten myös kauniit värikkäät sukat! Vaihtokauppa se kannattaa! ;D Katselin heti, että tuo taulu niin sopisi meidän sinivihreään keittiöön ja sukat tyttärelle... ;D Pitänee vissiin matkia ja ottaa kutimet käteen. Lankoja ainakin riittää! Taulua pitäisi työstää myöhemmin, kun ei ole tilaa - enkä yhtä monipuolista ja kaunista osaisi tehdäkään. Värimaailman ehkä saisin - jotenkin en ole osannut ajatella, että taulullakin saisi samaa tunnelmaa, mitä nyt olen yrittänyt sinivihreillä verhoilla (niillä, jotka ovat olleet hukassa jo monta vuotta) saada aikaiseksi. ;D

    VastaaPoista
  15. Jännä vaihtokauppa! Taulu on upea ja "moniulotteinen" ja sukat tuovat iloa ja lämpöä.

    VastaaPoista
  16. Oma Johannani,
    kiitos.

    Minz,
    tauluilla on monta ilmettä, jos vaan pysähtyy katselemaan "sillä silmällä". Susun tauluissa on aivan oma tyylinsä, niistä ei selviä yhdellä vilkaisulla. :)
    Siitä vaan sateenkaarisukkia kutomaan. Hauskaa puuhata ison keräkasan kimpussa. Nykyään on helppo tehdä raidallisia sukkia, kun värit ovat kestäviä. Ainoa harmi on lukuisat langanpäät, päätteleminen ei hauskin vaihe sukkien kutomisessa.

    olivia,
    olen oikein iloinen tästä vaihtokaupasta.

    VastaaPoista
  17. Hieno idis tehdä vaihtokauppaa!
    Taulu on erittäin viehättävä. Se kuin suloinen kesän tuulahdus ja samalla raikas talvi.
    Olet sinä kyllä aikamoinen sukkamestari! Niin susumaiset sukat.

    VastaaPoista
  18. aimarii,
    tykkään taulustani. :)
    Susu itse ehdotti jämälankoja, hänen ideansa.

    VastaaPoista
  19. Hieno vaihtokauppa, kumpikin onnellisia. Taulu on siitä ihana, että sitä voi tulkita ja siitä saada elämyksiä - ja sitten sen voi kääntää kyljelleen tai ylösalaisin. Ja aina siinä on uusi ulottuvuus. Värikäs, hieno taulu. Mutta niin on sukatkin!

    VastaaPoista
  20. anja,
    näin on, vahingossa ensin käänsin taulun ylösalaisin ja huomasin siinä kokonaan uuden kuvan. Riemullinen havainto.

    VastaaPoista
  21. Ompa mielenkiintoinen taulu, aina erilainen kun vähän kääntelee.
    I-h-a-n-a-t pitkävartiset sukat sateenkaaren väreissä.
    Loistavan vaihtokaupan olette suorittaneet.

    VastaaPoista