Näkymä hotellimme parvekkeelta. Lämmintä oli, vieraat nauttivat auringosta rantatuoleilla.
Uima-altaassa oli lämmitettyä vettä. Taustalla olevista isoista rullista vedettiin "kansi" altaalle yön ajaksi tai kovalla myrskytuulella. Altaan vesi pysyi lämpimänä ja säästyi myrskyn tuomilta roskilta.
Täällä asuimme.
Ranta ja veneet ovat minun suosikkejani.
Tuuli riepotteli aurinkovarjoja ja lennätteli rannan hiekkaa.
Hiekkataidetta.
Tähän sai laittaa lanttinsa.
Pojat uurastivat päivällä rannalla. Yöllä joku oli käynyt rikkomassa taideteoksen. Seuraavana päivänä syntyi uusi teos. Elämäntapa tämäkin.
Pienen matkan päässä asusteli rannalla kokonainen perhe. He rakentelivat rantahiekasta tällaisia eläimiä. Rahakippo heilläkin oli vieressä. Eräänä päivänä näin ystävällisen rouvan tuovan kassillisen ruokaa näille rannan asukkaille. Minulle ei selvinnyt nukkuivatko nämä taiteilijat yönsäkin muurin suojassa.
Fuengirolassa voi saada lääkärin kotiinkin. Tämä pikkuinen ajopeli odotteli klinikan ulkopuolella.
Samoin tämä.
Kirpputorilta olisin halunnut tuoda ystäväni pihalle tämän komean hevosen tuliaisina.
Kirpputoripäivä oli aurinkoinen, mutta jäätävä Siperian tuuli sai ihmiset pukeutumaan toppatakkeihin.
Yhdeltä nuorelta kirppismyyjältä taisi mennä seitsemän vuoden naimaonni, kun hänen myytävänä olleet isot peilinsä kaatuivat tuulenpuuskassa ja menivät tuhansiksi sirpaleiksi. En rohjennut kuvata tuhoa, uskon, että pojan huumori ei olisi kuvaamista kestänyt. Pahoitteluni.
Puitakin kaatuili. Kadulla kulkeminen oli vaarallista, kannatti varoa putoavia esineitä.
Rantaravintolan pöydissä ei nyt ollut tungosta. Turistit hakeutuivat sisätiloihin.
Tätä taloa purettiin. Pieni katepillari työnsi rojua alas, vaarallisen näköistä touhua. Onneksi työkone ei tullut roinan mukana pihalle.
Yhdet ohuet sukat sain kudottua. Tämä lanka on kauhean ohutta, kallista ja erikoista. Lanka on käsitelty Aloe Veralla ja jojobaöljyllä. Olen jo kokeillut näitä sukkia, tuntuvat ihanilta jalassa.
Näkymä parvekkeelta vuorille.
Kuvasin myös muutamia ruoka-annoksia, niistä teen oman postauksen.
Kuvasin myös muutamia ruoka-annoksia, niistä teen oman postauksen.

Voi ihanuus...nyt iski matkakuume....
VastaaPoistaNiin se vaan kulkutauti iskee, kun pakkasella aurinkoisia kuvia katselee. J
PoistaIhania matka kuvia,kiitos että olen saanut olla mukana:)
VastaaPoistaTervetuloa vaan siivelle. Kiitos kommentistasi.
PoistaHiekkataide on upeaa!
VastaaPoistaEn voisi mennä kirpputorille ulkomailla, kotimaankin kirpputoreilta tarttuu aina niin paljon mukaan! Tuo hevonen on kyllä mahtava.
Minäkin taisin ostaa kerällisen lankaa, jossa on jojobaa. En ole vielä kokeillut sitä.
Minäkin pidän hiekkataiteesta. Se on upeaa, kunnes tuuli tulee ja pyyhkäisee kaiken pois. Poikien teokset vaihtuivat päivittäin. Vaikeaa oli arvioida heidän tienestiensä määrää. Tuo hiekkakulho oli paikallaan muurilla vielä iltamyöhälläkin, poikien mentyä jo majapaikalleen.
PoistaRiittoisaa lankaa tuo oli. Sadasta grammasta sain vielä kudottua kämmekkäät. Kiva sitä lankaa oli kutoa, silmukat liikkuivat hyvin puikoilla.
Hiekkataide on hauskaa, ja raaka-aine ilmaista;)
VastaaPoistaKiitos kuvista ja selostuksesta, Unelma.<3
Oikein hyvää viikonloppua.<3
Kiitos vierailustasi.
PoistaHyvää viikonloppua.
Kyllä niin ihania matkakuvia on täällä sulla ollutkin, kaikki olen katsonut, vaikken olekkaan kommentoinut.
VastaaPoistaMutta toi hiekkataide mua myös viehätti, on siinä oltava monipuolisesti taitava. Ja pelkkää vettäkö siitä käytetään kiinnitysaineena, vai laitetaankohan siihen veten joukkoon jotain muutakin, että pysyy koossa paremmin?
Ne tippukiviluolat on kyllä hienoja, niitä katselisi vaikka kuinka kauan ja kuvaisi!
Sukkaakin olet ehtinyt kutoa, mutta kyllä niitä aina jotain joutoaikoja jääkin ja mielellään sitten jotain tekeekin.
Hyvää viikonloppua!
Nuo hiekkataiteilijat ovat kyllä melkoisia kuvanveistäjiä.
PoistaEn huomannut mitään muuta rakennusainetta kuin hiekka ja vettä hakivat ämpärillä merestä.
Tippukiviluolista otin paljon merkillisiä kuvia. Luonto on muovannut uskomattomia veistoksia maan alle.
Voih! Nyt se iski se matkakuume. Siskoni lähtee vapun seutuun juuri tuonne ja samaan hotelliinkin. Hänelle paikka on tuttu, minulle käymätön paikka. Aina vaan sinne saarelle se oma matka suuntaa...
VastaaPoistaKiitos Unelma kuvista ja matkatarinasta.
Oi millainen paratiisi !
PoistaSinun saaresi on minullekin tuttu, mutta hirvittää se pitkä lentokoneessa istuminen. Suosittelen kyllä tätäkin lomakohdetta, joka on ollut jo monta viikkoa manner Euroopan lämpimin seutu tänä talvena.
PoistaTuohon hotelliin varasimme huoneen serkkuni suosituksesta, nyt meillä on sieltä vuokrattuna asunto seuraavaa reissua varten. Olimme omatoimimatkalla
Tähän hotelliin tuovat turisteja matkatoimistot ja useat asunnot ovat yksityisten omistamia. Tulee edullisemmaksi vuokrata yksityiseltä henkilöltä asunto.
Me valitsimme tämän hotellin tuon lämpimän uima-altaan takia.
Minttuli, vastaukseni sinulle hurahti Annelin piikkiin.
PoistaAnneli,
VastaaPoistaparatiisilta tuo tuntuikin.
En millään saa menemään vastausta Minttulille, siellä se on Annelin osastossa.
VastaaPoistaAnnelille taas en päässyt vastaamann ollenkaan.
Ihmeellisiä nämä Bloggerin tiet.
Ihanaa kun laitoit lisää lomakuvia;eihän näihin kyllästy.Ja arvaa mitä;tuossa samaisessa hotellissa olen joskus ollut!
VastaaPoistaHiekkataide on kaunista,mutta turhauttavaa jos joku rikkoo hienot patsaat.
Ja onpa erikoisen ihanaa lankaa;ensi kerran kuulen sellaisesta!
Tuossa hotellissa oli nytkin paljon suomalaisia, varmaankin kävijät ovat suositelleet. Yksi virkailija puhui hyvin suomea respassa. Aurinkomatkat tuovat sinne myös turisteja Suomesta.
PoistaKiitos taas ihanista kuvistasi. Rantataide on hienoa, aina uusiutuva.
VastaaPoistaOnhan se vaihtelua tämän pohjolan maisemiin.
Näytti olevan oikein hyvä loma teillä.
Loma ylitti odotukset. :-)
PoistaOlipa mukava käydä kuvakierroksella Fuongirolassa.
VastaaPoista