keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Gibraltar 01.02.2012





Serkkuni oli varannut meille paikat Aurinkomatkojen retkibussiin. Pääsimme mukaan kun bussissa oli tilaa.

Olimme omatoimimatkalla. Netin kautta varasimme hotellin ja lennot.

Kuvassa on Gibraltarin vuori bussin ikkunasta kuvattuna.



Tässä on oppaamme "Manu", hän on paras kohtaamani opas, olemme retkeilleet hänen johdollaan aiemminkin. Manu on espanjalainen, mutta puhuu täydellistä suomea, hänen äitinsä ja vaimonsa ovat suomalaisia. Manu tuntee Espanjan historian, kasvit ja maan elämänmuodon tosi tarkkaan. Hän on opiskellut matkailualaa yliopistossa monta vuotta.

Bussimme saavuttua Gibraltarin rajan tuntumaan kyytiin nousi ensin espanjalainen tullivirkailija, hän tarkisti "pikakelauksella" meidän passimme, hyvin pikainen katselmus. Rajalla tarkistettiin passit gibraltarilaisen virkailijan toimesta. Hyvin ripeää toimintaa edelleenkin, koska bussissamme oli vain Suomen kansalaisia.

Isosta retkibussista nousimme pikkubusseihin, 28 henkilöä mahtui meidän kulkuvälineeseemme. Lähdimme nousemaan ylös kapeaa tietä vuoren luonnonsuojelualueelle, kuuntelimme nauhalta tulevaa selostusta näkymistä ja historiasta.

Vuorelle pääsee myös kaapelihissillä. Huikeat näkymät hissikoreista. Toinen menee ylös ja toinen alas.


En malttanut olla kuvaamatta kukkiakin välillä.



Siellä horisontissa näkyy Marokko. Salmi on kapeimmalta kohdaltaan 13,8 km leveä.

Gibraltarissa on pulaa maasta, siksi monet talot onkin rakennettu merestä vallatulle alueelle. Tuo pieni talorivi keskellä kuvaa, aivan rannassa toi mieleeni Sipoonrannan. Samalla tavalla talot ritirinnan rannan tuntumassa.

Gibraltarin salmesta läpi kulkee 90.000 alusta vuodessa, melkoinen trafiikki.

Täällä isännöivät kuuluisat apinat. Tarina kertoo, että niin kauan kun apinoita on Gibraltarilla, alue kuuluu Englannille. Tällä hetkellä apinoita on kuusi laumaa, yhteensä n. 350 yksilöä. Sodan aikana apinat vähenivät ja niitä tuotiin Afrikasta lisää.

Hellää huolenpitoa, ei kai vaan ole kirppuja kaverissa.

Apinat olivat lystikkäitä, mutta melko röyhkeitä myös. Mielellään ne napaavat lakin tai kassin turistin harmiksi tai kanssamatkaajien riemuksi. Meidän seurueen eräältä rouvalta apina nappasi juuri ostetun jäätelön ja kiipesi puuhun sitä tyytyväisenä syömään.

Tippukiviluolat ovat jotain sadun ja toden välimuotoa.

Kerrottiin, että luolastossa on hyvä akustiikka, paikalla oli pieni konserttisalikin. Emme osuneet konserttia kuulemaan.

Täältä olisi voinut ostaa muistoksi pikkuisen apinan.

Retkibussi toi meidät alas hyvin brittiläiseen kaupunkiin. Täälläkin on huomioitu hallitsijan Queen Elizabeth II :n 60-vallassaolo vuotta. Englantia puhuttiin ja punta on täällä rahana, meidän euromme kuitenkin kelpasivat myös.

Bobbyt ovat täällä ystävällisiä ja hymyileviä.

Päivän ruokaostokset on hankittu kauppahallista.

Paikallinen viisasten kerho kokoontuu.

Puhelinkioskejakin vielä tarvitaan.

Näistä kuvista muistuu Lontoo mieleen.


Fish and chips oli mielestämme ainoa vaihtoehto päivän lounaaksi. Maistui hyvältä, oli kuulemma gluteniton leivitys.

Näitä kauniita ikkunoita ja parvekkeita kuvasin paljon.

Tämä viehättävä koriste kutsui poikkeamaan tuoretuote ostoksille.

Aurinko paistoi niin kirkkaasti, että kontrasti varjoon oli suuri.

Näitä muureja ihastelin, olisi mielellään kerrellyt enemmänkin, mutta aikamme oli rajallinen.

Kaupungin pääkadulla Main Streetillä ihmettelin turisteja, jotka kaikki kurkkivat ylös ja ottivat valokuvia.

Täällä oli syy kuvaamiseen. Erikoisen näköisiä "rakennusmiehiä". Apinat tulevat joskus alas kaupunkiin ruokaa kerjäämään.

Astuimme sisään tähän kauniiseen kirkkoon.



Pääkadun vilinässä oli mukava katsella ihmisiä ja kuviakin otin melkoisen määrän. Säästän kuitenkin lukijat enemmältä kuvatulvalta.

26 kommenttia:

  1. Huh, ajattelen edelleen kammolla niitä apinoita! En tykännyt yhtään!

    Nuo muurit ovat todella kuvauksellisia. Ja ihana aurinko paistaa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua apinat eivät häirinneet, en kuitenkaan olisi halunnut niihin koskea. Oikeastaan siitä varoitettiinkin, apinat saattavat myös purra.

      Poista
  2. Kiitos. Hieno reissu.Toivon että tulevalla lomalla pääsen myös sinne. Viime tammikuussa kun oltiin niin ei ollut tarpeeksi lähtijöitä joten matka peruuntu.
    Ihanan ja mielenkiintoisen näköistä. Kiitos kivoista kertomuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekään emme edellisellä kerralla päässeet Gibraltarille. Oli mukavaa kun nyt onnistuimme saamaan paikan bussissa. On vaan Aurinkomatkoille edullistakin myydä ylimääräiset paikat muille turisteille, silloin saadaan bussit liikkeelle, eikä tarvitse vajailla busseilla ajella.

      Poista
  3. Oijoi, näyttää ihanalta! Kiitos tästä ihanasta kierroksesta runsaine kuvineen, minä voinkin sitten koluta nuo muurit sinun puolestasi ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että sinulla on tilaisuus matkustaa Gibraltarille, kiinnostava paikka ja todella kiinnostava historia.

      En ole kuvannut mitään turistinähtävyyksiä, koska niitä kuvia löytyy paljon ja ammatti-ihmisten ottamia. Kuvailen vaan tavallista kadun arkea ja ihmisiä.

      Mukavaa matkaa sinulle, Elegia. Koska matkustat?

      Poista
  4. Kiitos kuvista, tuli mieleen oma reissuni Gibraltarille ja siitä edelleen Ceutaan yli meren. Niin on edelleen brittiläinen meininki, ja tietysti sen takaavat apinatkin.
    Huimat näkymät vuorelta, minä en sinne silloin päässytkään. Kiitos muistoja antaneesta postauksestasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska juttu, apinat takuumiehinä. :-)

      Ceutaa me nyt vaan katselimme salmen yli.

      Ehkä seuraavalla kerralla pääset kiipeämään vuorelle myös. Paljon nähtävää on siellä alhaallakin.

      Poista
  5. Upeita kuvia! Tuli kerrattua omaa reissua sinne ja muisteltua myös Granadassa käyntiä. Aurinkorannikon olosuhteet ovat hyvät läpi vuoden, joten ei mikään ihme, että niin monet suomalaiset viettävät siellä talven.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Granadassa mekin olemme käyneet, mutta Gibraltar tuli nyt koettua ensimmäistä kertaa.
      Haaveena on viettää talvi Aurinkorannikolla.

      Poista
  6. Kiitos mielenkiintoiseta piipahduksesta Gibraltariin. Kuvia on niin mukava katsella itselleni tuntemattomasta paikasta. Toki olen lukenut ja kuullut siitä paljonkin.Jännä paikka: pienois -Britannia Jospa joskus sinne on mahdollista tehdä matka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mukava retki meillä oli. kannattaa käydä, jos lähimailla liikkuu.

      Poista
  7. Kiitos hienosta matkasta, Unelma.<3

    Kuvat olivat upeita ja niitä oli paljon;DD

    Oikein hyvää jatkoa sinulle ja matkaseurallesi.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamera on melkein aina mukanani. Kuvia on vielä paljon lisää. Mukavia muistoja.

      Poista
  8. Upeita kuvia, kaunista seutua. Kävin tuolla lähes 10 vuotta sitten. Apinat ovat edelleen yhtä röyhkeitä kuin silloin, mikäpäs niitä opettais:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin nuoret apinat olivat uteliaita, vanhemmat vaan hoivailivat toisiaan aidalla turisteista välittämättä.

      Poista
  9. Upeat maisemat ja kuvat.
    Kivaa kun sain matkailla mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun jaksoit seurata mukana kuvien myötä.

      Poista
  10. Ihana kuvasarja Gibraltarista.Olin siellä joskus 15 vuotta sitten poikani kanssa. Ja ne apinatkin muistuu hyvin mieleen;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet lukijani ovat Gibraltarilla käyneet, me vasta nyt ensimmäistä kertaa.

      Apinat ovat ennallaan.

      Poista
  11. Oi kiitos näistä ihanista kuvista. En ole koskaan käynyt Gibraltarilla.
    ei näihin kuviin kyllästy. Hienosti kuvattu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sylvi. Toivottavasti joskus matkasi osuu Gibraltarillekin. :-)

      Poista
  12. Kiitos mukavasta matkakertomuksesta ja kuvista. Oli mukava katsella ja lukea, muistuivat mieleen kymmenen vuoden takaiset matkamuistot. Siinä ajassa on Gibraltarkin muuttunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat tutuista paikoista ovat mukavia, aina tapahtuu muutoksia.

      Poista
  13. Huikean upea kuvasaldo ja matka tietysti sen mukainen. Paljon on ollut nähtävää ja koettavaa

    VastaaPoista
  14. Viikossa ei tarpeeksi ehdi nähdä, uudelleen lähdetään.

    VastaaPoista