sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Minulla on ongelma

Olen sen aina tietänyt etten tunnista kasvoja, mutta nyt vanhempana se vaivaa minua enemmän.

Sieltä hän tulee, ilmeisesti tuttu henkilö, koska hän nostaa kättään, hei, mutta kuka? En tunnista kasvoja, jos niissä ei ole mitään erityispiirteitä. Ymmärrän hyvin presidenttiehdokas Haavistoa, joka ei tunnistanut vaalihässäkässä Medvedeviä, kun ehdokkaille näytettiin julkisuuden henkilöiden kuvia.

Olemme asuneet tässä taloyhteisössä nyt viisi vuotta, meitä on 12 taloutta. Jos näen kylillä esim. kaupassa naapureitani, niin tunnistan heistä tasan neljä rouvaa. Tämä on järkyttävää.

Viime viikolla näin jo kaukaa, että joku rouva siellä lähestyi tuttavallisesti, voi luoja, kuka? Sitten rouva aloitti keskustelun ja heti tunnistin hänet äänestä. Hän oli se rouva, jonka tapasin viime kesänä melkein joka aamu lenkkipolulla uimaan mennessäni. Jos rouvalla olisi ollut koiransa mukanaan kaupassa, niin tunnistaminen olisi ollut helppoa.

Tällä lähikadulla pysähdyn usein juttelemaan erään pariskunnan kanssa, kun he puuhaavat jotain pihallaan. Erään kerran tulin rouvaa vastaan kadulla, hän hymyili jo kaukaa. Minä yritin turhaan kelata, kuka, kuka? Rouva huomasi hämmennykseni ja kysyi, ettenkö tuntenut häntä. Taas tunsin hänen äänensä ja yritin jotain selitystä sorvata auringon häikäisystä tai jotain muuta yhtä hölmöä.

Tänään olimme taatan kanssa päiväkävelyllä ja tapasimme erään ystävällisesti tervehtineen pariskunnan ja jäimme toviksi juttelemaan. Myöhemmin taata sitten kysyi minulta, että keitä nuo olivat, hehän selvästi tunsivat sinut? En tällä hetkelläkään vielä tiedä kenen kanssa päivällä keskustelimme, molempien kasvot näyttivät aivan oudoilta. Tulimme taatan kanssa sitten siihen tulokseen, että minun talviuintikavereitani ehkä olivat. Yleensä se menee niin, että minä kyselen taatalta keitä tapaamamme henkilöt olivat.

Perjantaikerholaisten kasvot minä jo tunnistan, paitsi niitä kolmea, jotka aloittivat syksyllä. Viisainta on tervehtiä kaikkia mummelinnäköisiä henkilöitä, ettei minua taas luulla ylpeäksi.

Olisi helpompaa, jos Luoja olisi luonut ihmisten ulkomuotoon enemmän variaatioita, suuria korvia, isoja neniä, valtavia hiuspehkoja, pitkiä jalkoja tai sarvea otsaan. :-)

Näitä uusia prinsessoja on tosi vaikea erottaa toisistaan, tarkoitan näitä Tanskan ja Englannin söpöläisiä. Toista on eräs vähän vanhempi prinsessa, jonka kuvan nähdessäni mieleeni heti tulee shakkipelin ratsu.
Tämä meidän tasavaltamme väistyvä päähenkilö on niin persoonallisen näköinen, että hänet tunnistan vaivatta, vaikka hänellä ei olekaan mitään niistä ominaisuuksista, joita edellisessä kappaleessa luettelin.

Tämän ongelman kanssa nyt vaan on elettävä. Onneksi taata usein auttaa, hän tunnistaa kasvot helposti. Ikä ei ole minulle tätä riesaa tuonut mukanaan, se on aina ollut. Nuorempana luulin, että kaikki ihmiset ovat samanlaisia "naamasokeita". Nyt taitaa olla sikäli helpompaa, että tällaiset "puutteet" menevät vanhuuden piikkiin tai huonojen moniteholasien.

Onneksi päivä taas pitenee, on toiveita nähdäkin paremmin.
Posted by Picasa

24 kommenttia:

  1. Toivottavasti tunnistat minut,kun seuraavan kerran tavataan;D

    Ihanaa,että päivät jo pitenevät teilläpäin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin tunnistavani sinut upeasta letistäsi tai ystävällisistä silmistäsi. Älä vaihda kampausta. :-)
      Jos laitat aurinkolasit nenälle ja leikkautat hiuksesi, niin vedä minua hihasta.

      Poista
  2. Voi kun ymmärrän! Kärsin samasta ongelmasta, en tunnista ihmisiä eri ympäristössä. Kaiken lisäksi kadulla en huomaa edes tuttuja vaikka tulisi suoraan vastaan, olen kai aina niin ajatuksissani, onneksi tutut ymmärtävät kiljaista, vieraammat luulevat ylpeäksi.. kamalaa. Tämä on oikeasti ongelma, joudun aina selittämään kaikille uusille ihmisille ensimmäiseksi tämän 'huonon käyttäytymiseni' mahdollisuuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu lohdulliselta, että muillakin on samoja ongelmia. (sorry)
      Muistan äitini toruneen minua, kun en ole tervehtinyt Saimaa, hänen ystäväänsä. Pyytelin anteeksi, en muistanut koskaan Saimaa edes nähneeni.
      En ole koskaan kenellekään kertonut mistä "ylpeyteni" johtuu. En kertakaikkiaan ymmärtänyt nuorena mistä oli kysymys, nyt kerron kaikille.

      Poista
  3. Unelma, minulla on sama ongelma ja se on ollut aina. Joskus se on tosi noloa. Perjataina kävi niin, että olin Olgan kanssa etupihalla, kun joku rouva tuli siihen ja alkoi taputella Olgaa ja puhui minulle kuin vanhalle tutulle. Minulla löi ihan hemmetisti tyhjää ja annoin hänen sitten enempi puhua. Ilma oli leuto, joten hän vain jatkoi ja jatkoi...;-) Lopulta olin niin tuskaantunut, että sanoin 'anteeksi, missä sinä asuitkaan?' Hän katsoi vähän aikaa ja sanoi: "Samalla kadullahan me olemme asuneet jo kauan. Me tuossa hirsitalossa." Ihan oli tuskan hiki ja sitten tajusin, että he ovat juuri se perhe, jolta mystisesti katosi samanlainen koira kuin on Simo. Tunsin rouvan aikaisemmin aina koirasta;-) Tähän ei takuulla ole mitään apua olemassa...

    Ja sitten vielä kehtasin tältä rouvalta kysyä, että saisinko tehdä ensi suven puutarhavierailun heille. Se sopi hänelle, joten nyt aion muistaa kyllä nimenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen juttu voisi sattua myös minulle, koska tahansa.

      Minullakin tämä on ollut aina.
      Lapsena en tunnistnut opettajiani kadulla, heiltä puuttui se karttakeppi. :-)
      Silloin lapsilta edellytettiin opettajien tervehtiminen jos kadulla kohtasimme. Onneksi kaikki opettajatkaan eivät tunteneet kaikkia lapsia.

      Poista
  4. Minä tunnistan, mutta minulle on huono tapa viilettää kuin suurkaupungissa, en siis vilkuile vastaantulevia. Luulisin, että moni on jäänyt huomiotta ajatellen, että siine se meni eikä ollut tuntevinakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä teidän kaupungissanne kannattaa olla tarkkana, ettei menetä ystävällisen ihmisen mainettaan. :-)

      Poista
  5. Mun ongelma taas on, että olen niin ajatuksissani että saatan mennä ohi huomaamatta. Se on aika noloa se. Joskus olen jonkun sitten vielä Suomessa asuessani todenneen jollekin, että onpa se ylpistynty :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ikävää jos luullaan ylpeäksi.
      Minulle se oli kaikkein pahinta nuoruudessani. En ollut ylpeä ja millä eväillä minä, köyhän perheen lapsi olisin voinut ylpeilläkään.

      Poista
  6. minun silmät kans hitaat, mut voithan pysähtyä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pysähdyn, jos vaan ehdin. Joskus on kuitenkin riennettävä eteenpäin, bussi tulee jo. :-)

      Poista
  7. Tuttu ongelma, ei itselle mutta elämänkumppania sain valistaa usein kenen kanssa nyt olikaan juteltu. Hän poti tuota myös jo nuorena, myöhemmin myös nimimuistia. kun hän yritti selittää kenen kanssa oli tavannut, hän usein tuskastui muistamattomuuteensa, kun ei kasvot sanoneet mitään ja sitten, jos tunnisti niin nimi meni hukkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin alkaa jo kadota nimetkin. Yritän pinnistellä ja harjoituttaa aivojani.

      Poista
  8. Ei ole vierasta minullekaan. Nykyään olen ehkä vähän rohkaistunut ja saatan kysyä suoraan, ettei minun tarvitse koko keskustelun ajan miettiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen päättänyt tästä lähtien kysyä ja kertoa ongelmastani.

      Poista
  9. Hankalimmat ovat nimet, vaikka tuntee ihmisen, ei nimeä aina saa mieleensä, jos harvoin näkee. Joskus kysynkin, anteeksi, mutta mikä on nimesi?
    Vähän noloa...

    Mies on ihan ressukka, minun pitäisi osata sanoa hänelle, kuka tuo henkilö oli;?

    Jos ihminen on tuttu, kyllä minä kasvot kohtuullisesti tunnistan, mutta jos väliä on esim. 40-50 vuotta, ei tunnistus ole varmaa...

    Hyvää alkuviikkoa, Unelma, ja kiitos postauksesta.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän noloa se on kysyä tutun ihmisen nimeä, mutta uskoisin ihmisten ymmärtävän jos kertoo mistä on kysymys.

      Poista
  10. Minulla on sama ongelma, onneksi Hyräilijä muistaa kaikki rautakaupan myyjät ja kauppojen kassat. Minä en mitään enkä ketään. Nyt on ongelmaksi tullut vielä nimimuisti. Se meillä on yhteistä. Keskustelu on värikästä, etenkin kun yritetään saada jonkun näyttelijän nimeä selville: se oli siinä, siinä, siinä missä oli se musiikki, se vastanäyttelijä, se, se....lista on pitkä ja joskus vasta aamuyöllä vessareissulla nimi pulpahtaa esiin.

    Mainio postaus, samoin kuin uusin nettitallenteista. Joskus hirvittää, mihin sitä on itsensä sotkenut, kun täällä kirjoittaa ja surffailee. Mutta olkoon...muutama salanimi toivottavasti sekoittaa pakkaa sopivasti :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on onneksi tuo taata.

      Pitäisiköhän minunkin keksiä vähän salanimiä itselleni?

      Siinä taitaa olla sellainen riski, että kohta en muistaisi kuka minä oikeasti olen. :-)

      Poista
  11. Olipa kiva postaus ja varmaan onkin tosi hankala tilanne, jos ei muista, kenen kanssa juttelee ja toinen juttelee, kuin olisi tuntenut jo vaikka kuinka kauan!
    On siinä miettimistä, hi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietintämyssy on usein minulla päässä. :-)

      Poista
  12. Äiti, onneksi tunnet minut puhelimessa pelkästä äänestä tai oikeestaan jo siitä miten puhelin soi tai ei soi. Äiti, kaikki on hyvin kun tunnistat meidän naamatki!
    Itse en unohda kasvoja oikeastaan ehkä ikinä ollenkaan, mutta nimet alkavat nykyään heittää ihan perstikkaa. Satutko muistamaan kuka olen?

    VastaaPoista