"HAASTEAIKA ON AINA 2 VIIKKOA. TARKOITUKSEMME ON KUVATA VUODENAIKOJEN VAIHTELUA JOSSAIN VUODEN ALUSSA VALITUSSA VAKIOKOHTEESSA.
Lisäksi voit kuvata kuinka paljon tahansa muita vuodenajan merkkejä ja mukavia tapahtumia aina kahden viikon ajalta, jolloin haaste on voimassa.
Tällä kertaa on jälleen myös lisähaasteen aika. Helmikuun aiheena on tietysti"
HELMI
Tänään paistaa sentään aurinko, ihana tunne. En päässyt kuvaamaan vakiokohdettani samalta paikalta. Syy näkyy alla olevassa kuvassa.Tielle oli kasattu monta tonnia lunta.
Helmikuun teemana oli myös "HELMI". Löysin kuistin katoksesta nämä vesihelmet. Ennakoivat jo ihanasti kesää.
Tämä näky on kuvattu ikkunasta sisällä. Siemenet ja pähkinät ovat tehneet kauppansa näin lumisena talvena.
Lunta on riittänyt talven leikkeihin.

Jännä että jo toisena talvena Helsingin seudulla on eniten lunta koko maassa. Valtavat kinokset. Meillä ei ole puoliakaan tuosta, mutta on sentään jo penkat teiden varsilla.
VastaaPoistaPiti vielä lisätä, että nyt minullakin on lukijakuvasto. Tulehan vierailulle :-D
PoistaKävin jo laittamassa oman kuvanikin sinne. :-)
PoistaLunta ja harmaata eilen oli kaikkialla, nyt olis kampankuvaus ilma, mutta kun tuli laitettua jo. Lapsiahan lumi ei haittaa, heillä on aina hauskaa :-)
VastaaPoistaVoithan sinä vielä lisätä sinne kuvia. :-)
PoistaMiten paljon lunta teillä vielä onkaan! Viime talvenakin oli,ja kuvani siitä laitoin englanninkielisen blogini puolelle. Sääli vain noita tipuja,kun on ollut kylmää,mutta onneksi ihmiset niitä syöttävät:)
VastaaPoistaKyllä täällä nyt lintuja on näkynyt paljon. Meillä on paljon varpusiakin.
PoistaHienot jäähelmet teemakuvassa! On teillä tuota lunta ja linnulle näkyy maistuvan, jotain erikoisen hyvää taitavat saada!
VastaaPoistaAurinkoista helmikuun loppua!
Toivotaan, että aurinko nyt paistaa, lunta ei lisää enää kaivata.
PoistaKyllä lapsilla on hauskaa, kun lunta on noin paljon!
VastaaPoistaJa voi sitä kura ja vesi määrää, kun se sitten alkaa sulaa, hi!
Kauniin "helmen" olet kuvannut, niin keväinen!
Olen huomannut, että pikkuiset nauttivat. Mielelläni suon heille sen ilon.
PoistaHelmikuun valo on piristävää
VastaaPoistaTervetuloa valo! :-)
PoistaOn teilläkin paljon lunta, ei tarvitse valittaa lumenpuutetta;D
VastaaPoistaLapsukaiset mäenlaskutouhussa; se ainakin väsyttää, kun muutaman tunnin ulkona pyörii;))
Mukavaa viikon alkua, Unelma.<3
Lasten touhuja on hauska katsella.
PoistaHyvää alkavaa viikkoa sinulle myös.