keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Kissamme Ville.

.

Vuosia sitten eräänä kauniina kesäisenä päivänä avonaisesta keittiön ovesta asteli sisään komea keltaviiruinen kolli. Kävi puskemassa pari kertaa säärtäni ja sitten teki tupatarkastuksen kiertäen ympäri taloa. Siinä vaiheessa kollille jo kiikutettiin maitolautasta ja makkaransiivua. Se ratkaisi asian, kolli päätti jäädä ja hyppäsi makuuhuoneen sängylle päiväunille.

Ei meillä koskaan kissaa aikisemmin talossa ollut, mutta nyt oli, matokuurille pantiin kolli. Pari viikkoa kissa ehti meillä hellittävänä olla, kun mies soitti töistä. Työkaveri oli nähnyt meidän kollin näköisen kisulin kuolleena Helsingintien varrella. Heitin lapion ja muovisäkin auton takapaksiin ja ajoin tarkistamaan tilannetta. Siellä se sitten olikin kuollut keltainen kisuli. Lapioin kollin kalmon muovisäkkiin ja hautasin kotipihan takimmaiseen nurkkaan, itkeä tuhersin pettymyksestä. Näinkö se nyt päättyi meidän perheemme kissallinen elämä. Pari tuntia kului kun kuulin keittiössä häärätessäni pihalta komean mourunnan. "Miiau, eikö täällä saa minkäänlaista palvelua, miiauu?" Siinä sitten kollia hyviteltiin kermamaidolla ja silakoilla.

Samana iltana soi ovikello ja ulkona seisoi kaksi miestä, naapurimme ja hänen työkaverinsa. Teille on kuulemma ilmestynyt vieras kissa, olisikohan se meidän Kille? Pyysin herroja odottamaan hetken. Hain nukkuvan kissan makuuhuoneesta ja sanoin, että olisi kaksi vaihtoehtoa, toinen on haudattuna tuolla rajalla ja sitten tämä komistus tässä. Mies tunnisti kissan Killeksi ja yritti sitä lähestyä, kissa ponkaisi alas sylistäni ja ryntäsi takaisin sisälle. Ei ollut kissa ainakaan tuntevinaan miestä. Pitäkää sitten Kille, ei me tuollaisesta karkailevasta elikosta välitetä. Niin jäi kolli meille. Lapset antoivat uuden nimen, tuo Kille ei kelvannut. Tästä lähtien kollimme nimi oli Ville. Olen vieläkin sitä mieltä, että haudattu kissa oli Kille.

Ville oli sellainen oman tiensä kulkija, meni ja tuli miten tahtoi. Saatiin vähän harmiakin, kun Ville oli käynyt maistelemassa naapurin emännän kuistilla jäähtymässä ollutta joulukinkkua.
Ei Ville nälkäänsä kierrellyt. Sillä oli aina ruoat valmiina odottamassa, kunhan vaan suvaitsi kotiin tulla, yölläkin. Ville hyppäsi makuuhuoneen ikkunalle ja ilmoitti koputtamalla aikeensa kotiutua. Kummitätini oli meillä kerran vierailulla ja nukkui minun sängyssäni. Aamulla hän ihmetteli viisasta kissaa, tätikin oli käynyt päästämässä Villen yöllä sisälle.

Villen lempiruokaa olivat silakat, keitin ne aina, kun olin kuullut raakojen kalojen aiheuttavan kissoille agressioita, totta vai tarua, ken tietää. Ville viipyi joskus reissuillaan monta päivää ja silakkakuppi alkoi jääkaapissa joskus haista ruotsalaiselle hapansilakalle. Taas jouti yksi kalasatsi kompostiin. Seuraavan kesänä saatiin hyvä perunasato, kun keväällä lapioin kalat kompostista perunamaalle.

Jouluaattona Ville järkytti meitä minulle tuomallaan lahjalla, punatulkulla. Ville siellä keittiön oven takana taas mourusi, että täältä tullaan ja yllätyskin on mammalle. Kisuli ei ymmärtänyt miksi mamma ei ilahtunut saamastaan lahjasta, vaikka se oli valittu oikein joulun väreissäkin. Ville sai torut ja mamma riensi taas tontinrajalle lapion kanssa. No, - ei kissaa vaan se punatulkku.

Villen tarina sai surullisen lopun. Eräänä päivänä se tuli kotiin surkeassa kunnossa. Joku tunnoton ihminen oli heittänyt sen päälle turkoosinharmaata jäteöljyä. Siinä kohdassa tein sen isoimman virheen yrittäessäni auttaa kärsivää luontokappaletta. Nostin sen ammeeseen aikomuksenani huuhtoa öljy pois. Ville pelästyi ja hyppäsi minua vasten upottaen etutassujen kynnet syvälle solisluitteni päälle ja ryntäsi ulos takaovesta koskaan palaamatta. Emme saaneet tietää mitä Villelle sittemmin tapahtui. Yritimme etsiä, mutta emme löytäneet.

Kynnenjäljet paranivat aikanaan, tarkistin kuitenkin jäykkäkouristusrokotukseni voimassaolon.

Yritin eilen etsiä kuvaa Villestä, mutta en löytänyt. Pojalta sitten löytyi tuo ylhäällä oleva kuva. Ville siinä lötköttää pojan sylissä niin coolina ja rentona. Ehkä tähän myöhemmin löytyy vielä lisää kuvia.

Seuraavaksi meidän perheeseen sitten hankittiinkin koira.
Posted by Picasa

32 kommenttia:

  1. Jotkut kissat ottavat sellaisen kiertävän kollin mallin itselleen, kokevat maailmaa muuallakin kuin kotona. Kerran eräs kollipoika lähti maailmalle, ja palasi 3-4 vuoden päästä takaisin luonnevikaisena. Pidimme sitä jonkin aikaa, mutta kun se teki maitohuoneeseen isot tarpeensa, tuli kissalle lähtö tuonilmaisiin;/

    Oikein hyvää viikonloppua, Unelma, ja kiitos postauksesta.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sentäs, olipa tullut siellä kollipojalle virhearvio, olis kannattanut mennä metsään asioimaan.

      Hyvää viikonloppua sinulle myös.

      Poista
  2. Mukava kissatarina, vaikka oli kovin surullinenkin. Kurja tuo Villen loppu :´(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villen tarina päättyi surullisesti, mutta paljon iloa se meille toi lyhyenä elinaikanaan.

      Poista
  3. Eikös se ollut aladoobia mitä Ville kävi naapurissa maistelemassa?

    poikas

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattoipa hyvinkin olla. Villen retkistä ei oikein kukaan tarkalleen tietänyt.

      Poista
  4. Kaunis kolli oli Ville,vähän muistuttaa meidän Ottoa.Voi kun surullinen loppu,ja mikä ilkeä ihminen menee heittämään öljyä kissan päälle:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, sitäkään tuskin koskaan saamme tietää. Ihmiset ovat vihassaan julmia.

      Poista
  5. Voi Ville parkaa, miten kurjasti sille lopulta kävi!
    Joskus ihmiset eivät ajattele ollenkaan järkevästi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurja kohtalo Villellä, mutta uskon hänen viettäneen meillä mukavaa kissanelämää. Lapset hellivät ja minä kannoin torilta silakkaa.

      Poista
  6. Ihana lukea kirjoittamaasi tekstiä. Sinä voisit ryhtyä kirjailijaksi, Unelma! Terkut Minniltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, Minni kulta. Arvaisit vaan minkälaista räpeltämistä tämä näpyttely välillä on.
      Kiitos kommentistasi.
      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  7. Olipa kerrassaan kissatarina. Huonosti vain päättyi tai jospa Ville löysi toisen kodin. Eihän se Ville ymmärtänyt sinun hyvyyttäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen Villen lähteneen toiseen ulottuvuuteen, niin pahoin sen turkki ja varmaankin myös iho oli öljyn saatuttama. Olen vaan pahoillani, etten silloin ymmärtänyt laittaa kisulia laatikkoon ja viedä ammatti-ihmisten hoitoon. En arvannut sen pelästyvän lopullisesti, ei luottanut enää ihmiseen.

      Poista
  8. Ihana tositarina Ville-kissasta.
    Viisas ja uskollinen kissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villellä oli oikeaa kollin luonnetta, vapautta kaipasi ja itsenäisyyttä.

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Niin todellakin, edellytyksellä, että katalat ihmiset jättävät ne rauhaan.

      Poista
  10. Kyllä ihmiste voi olla joulmia. Meidän yhdelle kissalle on tehty samalla tavalla. Tuollaiset eläimiä rääkkäävät ihmiset pitäis veidä saunan taa ja lopettaa!

    VastaaPoista
  11. Kiehtova tarina, vaikka sankarille tuli surullinen loppu. Söpö kuva kaveruksista. Ville näyttää hyvin tyytyväiseltä oloonsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ville tuntui viihtyvän lasten kanssa. Kisulia kilvan hellittiin.

      Poista
  12. Muistan vain että Ville lähti eikä tullut takaisin. Öljyasiaa en muista ollenkaan tai sitten minulle ei kerrottu sitä? Ville tykkäsi isoveikan huoneen tummansinisestä chenillepeitosta, lutkutti sitä ja polki sitä tassuillaan ja hurisi kuin traktori.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ehkä unohtanut sen, en muista kerrottiinko siitä öljystä.

      Poista
  13. No olihan elämäkerta Villellä, surkeasti päätyi julmien ihmisten uhriksi,ehkä joku kuitenkin löysi ja vei hoitoon (positiivista ajattelua). Hyvä muisto kuitenkin jäi, samoin kuin tuossa alempana kapteeni Jasonin lokikirja, huikea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo hoitoon pääsy olisikin mukava ajatus.

      Kapteeni Jason, joka tuossa kuvassa on Villen kanssa, on nykyään 193 cm:n pituinen. :-)

      Poista
  14. Ville oli sitten sellainen reissukissa. Reissumies... <3

    Mutta se rakasti teitä ja halusi viettää aikaa kanssanne. Kissahan on sellainen että se itse valitsee isäntänsä, ja tässä tapauksessa ihan konkreettisesti kissa teki niin. =)


    Mie rakastan kissoja, ja koetan kesyttää pihallamme juoksevia villikissoja. Lapsena yhden villikissan kesytinkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ville tosiaankin kulki omia latujaan, ehkä se taipumus koituikin hänen kohtalokseensa.

      Näin mekin silloin ajattelimme, että Ville valitsi meidät.

      Poista
  15. Olipas mielenkiintoinen, jännä ja lopuksi surullinen tarina ♥
    Ihan kylmät väreet kulki käsivarsia.
    Ville reppana, mitä lie saanut kärsiä ja minne lie tiensä johti.
    Voi hyvänen aika ,että pistää vihaksi se ihminen joka Villen päälle jäteöljyä kaatoi, kissa tietty on mennyt sosiaalisena moikkaamaan ja tällä kertaa ei ollutkaan hyvä ihminen kyseessä, kuten te olitte :(
    Kissa todella valitsee isäntänsä, mistähän sekin johtuu ♥
    Hyvää lauantaita ja iloisia hetkiä koiran kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi.

      Nykyään meillä ei enää ole omaa koiraakaan, mutta iloksemme olemme saaneet joskus "lainakoiria" hoitoon.

      Hyvää viikonloppua sinulle, seijastiina.

      Poista
  16. Elämänmakuinen kissatarina. Semmoisia ovat oikeat kissakollit. Kunnon kissan elämää, mutta surullinen loppu.

    VastaaPoista
  17. Alkoi ihan itkettään tuo Villen tarina. Vierellä kehrää samanvärinen kissa tyytyväisenä.

    VastaaPoista