Kävin jo äänestämässä, koska varsinaisena äänestyspäivänä suunnitelmien mukaan istun lentokoneessa.
Pakkasin aamulla reppuun uimavarusteet vesijumppaa varten ja suklaata ystävälleni palvelutaloon. Taata lupasi tuoda äänestyskortin tullessaan kirjastokäynnille. Olimme suunnitelleet ohjelman valmiiksi. Ei ihan onnistuttu, unohdin henkilöllisyyspaperit.
Pääsin kuitenkin äänestämään taatan tunnustettua minut vaimokseen, taatalla oli ajokortti mukana. Niin olisi ollut minullakin jos en olisi jättänyt lompakkoa kotiin uimahalliin mennessäni.
Sunnuntaista lähtien olen pohtinut kummalle annan ääneni. En harkintani lopputulosta aio paljastaa, mutta jotain sentään.
Olen joutunut tällä kerralla siirtämään omat tunteeni ja arvomaailmani hetkeksi vähän niinkuin sivuraiteille ja asetin tärkeysjärjestyksen ykköseksi Suomen. Yritin pohtia kumpi ehdokkaista olisi tässä maailman ja varsinkin Euroopan raha- ja taloustilanteessa sopivampi hoitamaan Suomen ulkopolitiikkaa. Elämme varsin erilaisessa Euroopassa aikaisempaan verrattuna, emme enää nyhrää täällä pohjan perillä vihreän kultamme varassa, vaan meiltä odotetaan yhteistyötä ja vastuuta oman kotimaamme ja Euroopan asioiden hoidossa. Suomi tarvitsee nyt viisaita johtajia. Onneksi heitäkin löytyy, tälläkin toisella vaalikierroksella heitä on kaksi.
Kannattaa käyttää kansalaisoikeuttaan, meillä on yksi ääni jokaisella.
keskiviikko, 25. tammikuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)


Toivotaan että suomi saisi oikean presidentin.
VastaaPoistaMinä kyllä tietäisin ketä äänestäisin, mutta en saa äänestää suomessa.
Hyvää matkaa sinulle!
Uskotaan, että näin käy.
PoistaJotain vikaa tässä bloggerissa taas on,sillä kommentti haihtui bittimaailmaan ihan itsestään.Uusi yritys siis...kävin tänään antamassa taas ääneni ja toivottavasti Suomi saa arvoisensa presidentin
VastaaPoistaMeillä bloggeri on ollut tänään kamalan hidas ja omppulaskurikin on mykistynyt.
PoistaOnneksi kommenttisi kuitenkin tuli perille.
Vaikea valinta on itselleni tällä kertaa, mutta eiköhän se selviä kun pohtii joka kantilta.
VastaaPoistaKäyn kyllä äänestämässä..
Mukavia talvipäiviä ja kun matka on tiedossa, sitä on ihana odotella.