sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Rakastan satuja.

Sen tiesi myös ystäväni, Anja, hän järjesti tämän balettimatkan Tallinnaan syntymäpäivääni juhlistamaan jo hieman etukäteen.

Tämä oli siis matkamme aihe ja tarkoitus. Ohessa baletin hieno ohjelmavihkonen.

Koska baletin juoni oli minulle tuttu, niin seuraavan aamun evääksi ostin tämän ihanan juuston. Tämän paketin näkeminen Anjan Tallinnankodin lähikaupassa sai jo hymyn huulille.

Sadun päähenkilö oli Klaara, joka sai kummisedältään joululahjaksi pähkinänsärkijänuken. Jouluyön uni sitten johdatti Klaaratytön ihanaan satuun, jossa pähkinänsärkijänukke heräsi eloon ja pelasti Klaaran hiirikuninkaan vallasta. Kuva ohjelmavihkosesta.

Klaara sai nauttia ihanista ja satumaisen kauniista tanssiesityksistä. Tämä itämainen tanssi oli kuin nautittavaa akropatiaa, kuitenkin höyhenenkevyttä katsojien silmille.



Lumihiutaleiden tanssi (Valse des flocons de neige)

Tänne hain linkin lumihiutalevalssiin.

Tämän aukeaman kuva on hyvin kaunis. Balleriinat siinä tanssivat kukkaisvalssia.

Tässä muutamia kuvia ohjelmavihkosesta, olisi tehnyt mieli tallentaa blogiin koko vihko.

Anjan laukusta löytyi myös tämä pieni siili, jonka nimi on Heterahka. Kiitos, Anja.

Seuraavana aamuna hyppäsimme Viruhotellin edestä Prisman bussiin, joka kiidätti meidät ostoskeskus Rocca al Mareen. Siitä paikasta löytyy vaikka mitä ja mitä ei löydy, sitä ei ihminen tarvitsekaan.

Tämä iloinen neitonen sai meidät "voideltua" ostamaan käsivoidetta. Mukavalta tuo voide tuntuikin käsissä.

Lahjaksi vielä namit kotimiehille tuotavaksi.

Satamaan kiiruhdimme tuiskussa ja tuulessa. Tuolla pyryssä kuvasin kunnioitetut isät rientämässä parkkipaikalta sisätiloihin.


Jos kuvan klikkaa isommaksi, niin voi nähdä pyrynkin.

Poikkesimme vielä Rimissä mesiostoksilla. Täällä rannassa etelään matkaajat olivat levähtämässä.

Nyt ei tehnyt mieli pulahtaa hyiseen mereen.

Vielä tämän kuvan ehdin napata ja sitten tuli taas se tuttu lause kameraan "Muistikortti täynnä". Mikä taika siinä onkaan, että tämä täyttyminen tapahtuu aina tärkeällä hetkellä kaukana kotoa.

Kiitos, ystäväni, piristävästä ja mieltä kohottavasta elämysmatkasta.



Posted by Picasa

17 kommenttia:

  1. Ihana Anja,kun järjesti noin ihanan Tallinnan-matkan.Pähkinänsärkijä on aivan ihana baletti,olen nähnyt sen muutaman kerran. Ja onpa tuolla juustolla hassu nimi;D
    Tallinnassa en ehtinyt käydä viime kesänä,mutta ensi kesänä on pakko!
    Hyvää syntymäpäivää Unelma:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pähkinänsärkijän voisi katsoa vaikka joka vuosi. Uudet tekijät ovat aina yllätys ja musiikki on niin tuttua ja ihanaa.

      Lähdetäänkö Tallinnaan yhdessä? :-)

      Poista
  2. Hienostihan kuvasit. Seuraavalle matkalle pitää myös varata joko konsertti tai sitten baletti Estoniasta.
    Hiirte juustu oli ihan hyvää tai sitten me oltiin hiiriä. Hiiriä oli myös baletissa ja ihmettelin niiden rooliasuja ja hienoja häntiä!
    Kiitos itsellesi matkaseurasta ja hyvää syntymäpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Konsertti olisi tosi ihana, ei haittaa kielitaidon puute.

      Kiitos, Anja.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Ystävät ovat tärkeitä, iloitsen jokaisesta.
      Elämä ilman ystäviä olisi lohdutonta.

      Tähän bloggeriin on tullut mukava ominaisuus, pääsee vastaamaan jokaiselle kommentin alle. Hienoa.

      Poista
  4. Kiitos hienosta balettimatkasta Tallinnaan, Unelma.<3

    Kuvat olivat tosi upeita ja houkuttelevia.O_O

    Lämpimät Onnittelut sinulle syntymäpäivän johdosta.;D

    VastaaPoista
  5. Myös täältä kiitos matkasta ja tunnelmista!

    VastaaPoista
  6. Hauskaa tuo viron kieli suomalaisiin silmiin.. Ihana matka, ihania ystäviä sinulla, synttärit tuli juhlittua upeissa merkeissä, onnea jälkikäteen. Söpö voimasiili :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vironkieli on niin tutun oloista. Hienoa, että sukulaiskielemme on säilynyt, samoin kuin omamme.
      Mukava reissu oli, tätä muistellaan pitkään.

      Poista
  7. Olipa sinulla hieno yllätys- ja lahjamatka :-)
    Olen tullut siihen tulokseen, että olet aktiivinen ja aika liikkuvainen mummeli. Se on hienoa :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teatterimatka oli ihana yllätys.

      Olen ajatellut, että niin kauan mennään, kun tossu nousee. ;-)

      Poista
  8. Hyvää syntymäpäivää! Ihana ajatus käydä katsomassa Pähkinänsärkijää Tallinnassa. Minun on monta monta kertaa pitänyt, aina on jäänyt.
    Tallinna on viehättävä kaupunki, tykkään kovasti, ehkä siksi rupesin opettelemaan viroakin kuusi vuotta sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vironkieli kuulostaa niin tutulta. Olisi mukava osata. Hauskoja sanoja, jotka ovat melkein suomea; mesi = hunaja, soita (puhelimella) = helistä, hienoa, että sinä opiskelet kieltä. Ihan nolottaa, kun itse olen niin laiska opiskelija.

      Tallinna on kuitenkin viehättävä kaupunki.

      Poista