Uusi aamukampahaaste on taas avautunut.
"Valitse huolella kohteesi, sillä sitä seurataan koko vuoden 2012 ajan.
Lisäksi voit kuvata kuinka paljon tahansa muita vuodenajan merkkejä ja mukavia tapahtumia aina kahden viikon ajalta, jolloin haaste on voimassa."
Tässä on kuva samasta paikasta 03.01.2012. Jatkossa rajaan kuvan niin, että laiturinpää on mukana, sen avulla näkymää on helpompi hahmottaa samaan kohtaan. Näkymä muuttui kolmessa päivässä jo melkoisesti.
Hetken näkyi myös talvipäivän aurinko.
Vuodenvaihde on ollut myrskyisä puut ovat kaatuneet ja sähköt katkeilleet. Tätäkin postausta olen rusnannut koko iltapäivän, kun kaksi kertaa on tullut sähkökatko väliin ruutua pimentämään.
Täällä toisten aamukampoja.


Voi kurjaa kun teillä on koko ajan noita sähkökatkoja! Aika hieno allas sinulla on tuolla meressä mutta varmaan kylmää! Hienot kuvat Unelma:)
VastaaPoistaNo nyt paljastui sun nuoruudenlähde. Todella upea seurantakohde, kaikki kuvat on uskomattoman kauniita.:)
VastaaPoistaYaelian,
VastaaPoistameillä onneksi pakasteet säästyivät.
Sanommekin tätä järveä meidän terveyskylpyläksemme. Vaikka olemme merenrantapitäjä, niin kuntalaisille ei ole mitään uimarantaa meressä. Kaikki uimakelpoiset rannat ovat yksityisomistuksessa.
*iTkUpiLLi*,
suomalainen järvimaisema on kaunis ja tällaisen pikkuisen rannat idyllisiä. Olen jo seurannut blogissani pihan muuttumista edestä ja takaa, nyt oli mentävä hieman kauemmaksi.
Tuossa onkin niin iso avanto, että hyvin sopii uimaan.;D
VastaaPoistaMukavaa loppiaisviikkoa sinulle, Unelma.<3
Erittäin hyvä valinta tähän mukavaan haasteeseen. Pidän erityisen paljon tuosta kolmannesta kuvasta.
VastaaPoistaIhania järvi maisemia:)
VastaaPoistaSielu lepää kuvissasi - eikä hätkähdä edes uintikuvaa. Muutama vuosi sitten en olisi uskonut että pulikoit avannossa ihan joka aamu! Terveyslähde se onkin.
VastaaPoistaAili-mummo,
VastaaPoistaHienosti mahtuu.
Hyvää loppiaisviikonloppua sinulle myös.
Minttuli,
toivon, että tuossa maisemassa hyvin kuvastuu kunkin vuodenajan vaihtelut selkeinä.
ritva,
Järvi on :-)
anja,
enpä olisi itsekään uskonut vielä viime talvena, kun tammikuussa jännityksellä odottelin jatkotutkimuksiin pääsyä HYKSiin.
Ne kauheat piinaavat vatsakivut, jotka aina välillä veivät minut sairaalan letkuihin. Ajatella, monelta olisin säästynyt, jos olisin aikaisemmin heittänyt leipäpalan takaisin laatikkoon.
Nyt osaan arvostaa tätä hyvää oloani, kun muutakin olen kokenut.
Oho, maisema tosiaan muuttui aika runsaasti muutamassa päivässä, järvi sai paksumman peitteen!
VastaaPoistaMieletön tunnelma tuossa kolmannessa kuvassa - oikeastaan tuli jopa vähän keväinen olo :) Täytyy kyllä nostaa hattua sinun avantouintiharrastukselle!
Elegia,
VastaaPoistakevättä kohti mennään, tosin saattaa vielä pyryjäkin tulla.
Olen taitanut jo liikaakin hehkuttaa tuon talviuinnin takia, mutta se vaan on niin ihanaa minulle, joka olen paljon sairautta kokenut.
Niin, todellisuudessa tuo veteenmeno ei ole niin hurjaa kuin kuvista voi päätellä, kaikkeen tottuu.
Olet todella urhea kun tuonne veteen joka päivä pulahdat.
VastaaPoistaKauniit kuvat uimapaikastasi.
Mukavaa Loppiaista ennenkuin alkaa härkäviikot!♥
Ei ole kauan kun päivittelin naapurille Suomen myrskyjä. Nyt olemme täällä itse myrskyjen ja sähkökatkojen kourissa.
VastaaPoistaParempia aikoja odotellessa ihailen kuviesi tyyntä järven pintaa.
Ihana rantamaisema, kaunis kuvauskohde.
VastaaPoistaKauniit maisemat ja kuvat.
VastaaPoistaVesi näyttää leppoisan lämpimältä, kun uimari polskuttelee siellä rauhallisin vedoin.
Tietenkin se on kylmää, mutta sitä ei kuva kerro.
Upeita seurantakohteita ja varmasti mielenkiintoisia vaihteluita ympäri vuoden! Hrrr, kun tuli kylmä uintikuvaa katsellessani!
VastaaPoistasylvi,
VastaaPoistajää minulla joskus uiminen, jos on oikein kova myrsky. Pakkanen ei haittaa, mutta tuulesta en pidä.
Simpukka,
toivottavasti myrskyn voima sielläkin jo hellittää.
aino,
uskoisin, että tästä maisemasta saan vuoden aikana vaihtelevia kuvia.
arleena,
jos on kova pakkanen, niin vesi tuntuu lämpimältä. Vedessä ei kuitenkaan liian pitkää aikaa kannata viihtyä.
TeeTee,
kivaa, kun on taas tämä aamukampa/vuosikampa haaste avautunut.
Rantamaisema on hieno kohde. Ja jotain herkullista on tarjolla lasissa, ei vissiinkään mitään lihottavaa?
VastaaPoista