torstai 18. marraskuuta 2010

Lukukokemus

Tällä kerralla lukija en ollutkaan minä, vaan Erja Manto.

Ensin kuitenkin näitä viime kesän lyhtykoisoja. Ulos on viritetty toisenlaisia lyhtyjä, mutta näitä kuivattelin talven iloksi.

Sitten varsinaiseen asiaan. Olen usein valitellut taatalle ja täällä blogissakin, että olisi kiva lukea enemmän, mutta nuo silmät eivät oikein jaksa. Hannele jossain yhteydessä suositteli minulle äänikirjoja. Taata oli pistänyt asian "korvan taakse".

Ihana taata sitten yhtenä päivänä toi kirjastosta valmiiksi luettua. Hän myös viritti tuolini viereen vermeet valmiiksi ja neuvoi vielä mistä napista painamalla seikkailu alkaa.

Äänikirjavalikoima lähikirjastossa on rajallinen, mutta tilauksia saa tehdä.

Sulavoi on minulle tuttu jo ennestään, koska olen ystävältäni saanut sen lahjaksi. Kivoja juttuja, oikein paikallisella murteella ja nuotilla luettu. Länsisuomalainen nuotti eli kielensointi on niin merkitsevä, että tunnistan turkulaisen oitis kuunneltuani häntä tovin, vaikka puhe olisi kaunista kirjakieltä.


Outi Pakkanen on minulle uusi tuttavuus, nimi tosin oli tuttu, mutta en ole hänen teoksiaan lukenut. En yleensäkään lue dekkarityyppisiä kirjoja. Joskus nuorempana kaikki kelpasi, nyt on säästeltävä silmiä. Runot uppoavat paremmin. :)

Olin siis hieman odottavalla kannalla, että mitähän tässä nyt kuunnellaan. Erja Manto luki elävästi ja jo ennen ensimmäisen levyn loppua olin jutussa koukussa. Pakkasen teksti on jotenkin helppotajuista ja tuttuja sanontoja tuli vastaan tuon tuostakin, ihan sellaisia usein käytettyjä, siis, "että joku jossakin palloilee tai hengailee". Loppuratkaisukin oli yllätys minulle, jonka viimeisin dekkari on taitanut olla "Idänpikajunan arvoitus". :)

Tämän äänikirjan kuunteluun taisi kulua n. yhdeksän tuntia. Siinä ajassa ehdin kutoa monta pientä sukkaa.

Mukavaa vaihtelua oli musiikin- ja radionkuuntelun sijaan saada kokonainen kirja valmiiksi luettuna. Nyt on vaan tutustuttava äänikirjaluetteloihin ja tilausta sisään.

Ulkona sataa tiskirätin kokoisia lumihiutaleita. Kohta on riennettävä lumitöihin. On valtavan kaunista. Voisin tehdä lumienkelin, mutta en uskalla, jospa en pääsisikään ylös sieltä tantereesta. Muutaman lumihiutaleen kuitenkin aion saada kiinni kielen päälle. :)
Posted by Picasa

17 kommenttia:

  1. Äänikirja onkin hyvä ratkaisu kutojalle, aika kuluu ihan huomaamatta eikä ajatukset harhaile missä sattuu. Osaisinkohan vielä kuunnella ilman kuvaa, en ole kuunnellut radiotakaan sitten nuoruuden päivien, lapsuudesta muistan vielä miten jännättiin Pekka Lipposen seikkailuja.

    VastaaPoista
  2. Voi, vieläkin voin kuulla Vilho Ilmarin ihanan äänen Kalle Kustaa Korkkina. :)
    Uskon, että lukijan ääni tempaisee sinutkin mukaansa, jos löydät mukavan äänikirjan.

    VastaaPoista
  3. Sinä teit sen! Ethän toki yhdeksää tuntia istunut yhteensoittoon kuuntelemassa ja kutomassa? Se olis menny jo ylitöiksi eli överiksi.
    On hienoa, että kirjastosta voi lainata äänikirjoja. Hyvä taata kun pani toimeksi.

    VastaaPoista
  4. äänikirjat on ihana keksintö.Kuuntelen mm junamatkoilla,kunnen voi lukea kun tulen huonovointiseksi.Viimeksi aloin kuunnella
    Sanovat sitä rakkaudeksi
    Arno Kotro
    Joulupukin listalla on uusia kirjoja useita.
    äänikirja.com sivustolta saa vinkkejä mistä ilmaiset kirjat.

    VastaaPoista
  5. anja,
    no en ihan yhdellä sentään koko kirjaa kuunnellut. Kirja oli jaettu kymmeneen osaan. :)

    Maija,
    kiitos tuosta linkistä. Aion käydä tutustumassa.

    VastaaPoista
  6. Äänikirjat on niiiin kivoja. Ehkä Sinuhe olisi jäänyt lukematta mutta äänikirjana se meni hujauksessa. Se on niiin hyvin luettu ja sehän on huikea tarina. Monesti en millään olisi malttanut keskeyttää kuuntelua mutta välillä oli muutakin tehtävä. Voi, niin paljon on kuunneltavia kirjoja ja niin monta olen kuunnellut pariinkin kertaan.
    Nyt on menossa Seitsemän veljestä!

    VastaaPoista
  7. KristinaS,
    ehkä minäkin kokeilen tuota Sinuhea äänikirjana, olen sen kirjan lukenut itsekin pariin kertaan, mutta siinä löytyy aina jotain uutta, jota ei ole ennen huomannut tai sisäistänyt.

    VastaaPoista
  8. Unelma, miten lyhtykoisot kuivatetaan? Siis niin, että väri säilyy?

    VastaaPoista
  9. Äänikirja on hyvä keksintö. Olen itse kuunnellut äänikirjoja keittiössä, jolloin askareet sujuvat huomaamatta. Minullakin on näkö huonontunut iän myötä joten en voi lukea kovin pientä tai suttuista tekstiä. Kirjastojen valikoima on melko suppea toistaiseksi, mutta kirjakaupoissa on jo iso valikoima.

    VastaaPoista
  10. Leena Lumi,
    en tiedä mikä olisi oikeaoppinen tapa, mutta minä ripustin lyhtykoison varret tyvipuoli ylöspäin pyykkipojilla narulle (jokaisella varrella oli oma pyykkipoika) muutamaksi päiväksi. Hyvin onnistui.
    Tässä postauksessa olevat kaksi viimeistä kuvaa olen hieman "käsitellyt". Ensimmäisen kuvan väri on aito, onnistui hyvin kuvakin hämäränä päivänä.

    VastaaPoista
  11. olivia,
    minulle aukeni kirjojen maailma ihan uudella tavalla. Toivotan äänikirjat mielihyvällä tervetulleeksi elämääni.

    VastaaPoista
  12. Unelma, kiitos! Voin siis kuivataa niitä aivan samoin kuin teen ruusuille: Ripustan ne joksikin aikaa keittiön verhotankoon kapaksi. Ruusuverhokappa. Lyhtykoisoverhokappa.

    VastaaPoista
  13. Leena Lumi,
    kyllä, kyllä. Toivottavasti pakkanen ei ole vielä purrut koisojasi pilalle.

    VastaaPoista
  14. Yön yli aivosolut touhusivat ja taitaa olla Viisikko-kirja joissa tuo syöminen oli usein esillä. Näin ne muistot elävät omaa elämäänsä syvällä soluissa.

    VastaaPoista
  15. KristinaS,
    Viisikkojen syömisistä en muista mitään. :)

    VastaaPoista
  16. Sehän hyvin ylellistä, kun saa is tua kotisohvalla tai vaikka makoilla ja kuunnella nauttien hyvistä kirjoista.
    Pitääpä kokeilla joskus tuotakin.

    VastaaPoista
  17. arleena,
    kokeile ihmeessä. Olen nyt koukussa äänikirjoihin. Vielä on lukematta muutama perinteiseen tapaan, sitten lähdenkin äänikirjoja etsimään.

    VastaaPoista