perjantai 19. marraskuuta 2010

Evästystä elämälle.

Mitähän nykyajan lapsi sanoisi, jos hänen isänsä kirjoittaisi tällaisen runon värssykirjaan?

Eipä ollut kovinkaan kannustava tämä äitini kirjoittama värssy. Jotenkin tämän runon viesti on avautunut minulle vasta nyt vanhana. Piikuhan minä äidille olin, loppuun asti.


Isäni halusi kai sittenkin jotain valoisampaa tekstiäkin kirjoittaa, koska häneltä on myös tämä toinen runo.

Tämä runo on toteutunut sillä tavalla, että aina uuteen paikkaan muuttaessani olen ensimmäiseksi istuttanut kaikki paikat kukkia täyteen. Turvetta olen kääntänyt ja piha on kukkinut, sitten onkin jo tullut lähtö uuteen ympäristöön. Tämä nykyinen pihakin saatiin kukkia täyteen viime kesänä. Ehkä nyt saan nauttia näistä kukista vähän pitempään.

Lämmöllä muistelen näitä tätejäni.


Tämä seuraava on ihana. Serkkuni oli seitsemän vuotias tätä kirjoittaessaan. Voi vain kuvitella kuinka vaikeaa pikkuisen alakoululaisen oli kirjoittaa näin pitkä runo mustekynällä. Kirjoittaminen kyseisellä kynällä on ollut oikein taitolaji. Usein siinä mustepullot kaatuivat tai terää tuli kastettua liian syvälle pulloon, paperille sitten roiskui niitä "psykologien testikuvia" ja koko vihko oli pilalla.

Serkkuni on onnistunut erinomaisesti. :)


Tässä on vähän vanhemman serkun taidonnäyte.

Tämä vanha vihko on kokenut kovia, muistan sen kerran kastuneen repussa, kun laskin mäkeä (reppu toimitti pulkanvirkaa). Lunta oli tunkeutunut reppuun asti ja siellä sulanut muistivihkoa pilaamaan.

Luokkatoverien värssyjä laitan toiseen postaukseen.

Loppukevennykseksi kuitenkin yksi.

Tälle sivulle oli tarkoitettu Tertun värssy, mutta hänen Pertti veljensä oli ehtinyt ensin siihen runonsa rustaamaan. Terttu ei ollut mokasta moksiskaan vaan oli vetänyt Pertin yli henkselit ja rookuttanut oman nimensä yläpuolelle. Lapsilta eivät keinot ja ideat lopu.

15 kommenttia:

  1. Hienoa että olet säästänyt värssykirjasi. Minulla on yksi ainoa kirja, josta yritän pitää hyvää huolta. Luin jostakin, että värssykirjat yleistyivät tyttöjen keskuudessa 1800-luvulla. Mallina olivat nuorten saksalaisten aatelismiesten ja ylioppilaiden ns. kantakirjat, joihin he keräsivät suosituksia ym. kun halusivat vierailla hovissa tai menivät opiskelemaan. Mieheni isoisällä, oli lapsena (1860-luku) oma pieni värssykirja, joka on täyteen kirjoitettu. Hän oli tavallinen pikkuvirkamiehen poika, ei ylioppilas tms. Muita miesten värssykirjoja en ole nähnyt.

    VastaaPoista
  2. Ihania muistoja! Muakin kutsuttiin Piikuksi pienenä!
    Noita värssyjähän niihin kirjoitettiin myös Pohjanmaalla. Täytyypä kaivaa esiin omani, jota täytimme tyttölyseon kuudennella luokalla, keskikoulun käytyämme.

    VastaaPoista
  3. Tuttuja värssyjä, ihana että olet ne säilyttänyt. Minulta on värssykirja kadonnut maailman melskeisiin, mutta onneksi värssyt on muistissa.
    Sinulla on aarteita, joilla on arvoa myös jälkikasvullesi. Hienoa, että olet ne säilyttänyt ja postasit ne myös meidän iloksemme.

    VastaaPoista
  4. Ihana aarre tuo värssykirjasi,ja hienoa ,että se on säilynyt noin hyvin.Isäsi kirjoitti tuonne värssykirjaasi niin kauniisti!
    Mukavaa viikonloppua Unelma:-)

    VastaaPoista
  5. Tuttuja värssyjä minullekin. Noiden painettujen kuvian lisäksi vihkoon liimattiin kiiltokuvia kellä niitä oli.
    Vihkoja minulla oli kolme, mutta valitettavasti ne paloivat -paljon muun joukossa- aikanaan eli sinne haihtuivat muistot sävuna ilmaan. On harmittanut kirjojen katoaminen tuolla tavalla, takaisin niitä ei saa.

    VastaaPoista
  6. Oi sinä onnekas, kun värssykirjasi ovat säilyneet! Niin ihanaa luettavaa ja muisteltavaa. Kyllä minullakin on joskus alakoululaisena tuollainen muistokirja ollut.

    VastaaPoista
  7. Oli ihan pakko tähän jotain laittaa sulle noiden värssyjen johdosta, kun ne oli niiiin ihania, ja tulee omakin muistovärssyvihko mieleleeni!
    Kyllä sun isäsi on hienot värssyt laittanut ja äitisikin.
    ja käsiala on niin huolella tehtyä..
    Olen vielä blogilonmalla, mutta nyt ja aina joskus jollekkin laitan jotain.
    Katon teitä silti peri kertaa viikossa ainaskin!
    Hyvää viikonloppua sulle Unelma ja Taatakin!

    VastaaPoista
  8. olivia,
    isälläni oli sellainen värssykirja sotaväen ajoilta. Siinä olivat ruotukaverit piirtäneet kuvia ja kirjoittaneet runoja. Valitettavasti se kirja on hävinnyt.

    Malli,
    oi, onko siellä toinen Piiku? Minä en tuosta piiku nimestä oikein tykännyt. Kummitätini kutsui minua Uniksi, se oli paljon mieluisampi lempinimi.

    anja,
    ihme on, että näitä vanhoja juttuja on vielä tallella, kun meilläkin tuntui jossain elämänvaiheessa aina olevan kimpsut ja kampsut rattailla. Laittelen näitä nyt hieman talteen jälkipolvia varten, jospa joku joskus kiinnostuu näistä.

    Yaelian,
    niinpä, minähän olin se isän unelma jo ennen syntymääni.

    SusuPetal,
    minulla on myös sellainen kiiltokuvavihko tallella. Sille tapahtui silloin muinoin tuo mustepullo haaveri. Osa sivuista on kuitenkin hyvin luettavissa.

    Ikävää, että sinun vihkosi ovat tulipalossa menneet.

    aimarii,
    olen iloinen, kun pienet muistot ovat jääneet talteen. Ilman tätä vihkoa tuskin muistaisin tätieni käsialaakaan.





    aimarii

    VastaaPoista
  9. Harakka ystäväni,
    olit samaan aikaan langalla, kun väsäsin vastauksia kommentteihin.
    Sinä aina jaksat uskollisesti käydä lukemassa blogiani, olen siitä iloinen. Hyvää blogilomaa vaan sinulle ja mukavaa viikonloppua. :)

    VastaaPoista
  10. Ihanaa, sinä olet saanut säilytetyksi nuo muistivihot. Minullakin oli niitä, mutta ovat kadonneet jo kauan sitten.
    Kaunis muisto ovat sieltä hieman kauemp0aa, itsekin rupesin muistelemaan

    VastaaPoista
  11. arleena,
    kivoja muistoja. Olimme tuon maaliskuun 27 pv:n tienoilla nähtävästi olleet tätieni luona kylässä Littoisissa, kun noin monta runoa oli niinä päivinä vihkoon merkitty. Olen iloinen, että jotain on jäänyt, kun valokuviakaan ei tuolloin juurikaan otettu, ei ollut kameroita tavallisissa perheissä.

    VastaaPoista
  12. Minullakin piti noita muistoja olla tallessa,kiiltokuvien kera, mutta liekö kadonneet muuttojen yhteydessä. Samantapaisia värssyjä kirjoiteltiin näköjään ympäri Suomea. Miten niitä vaan ulkoa osattiinkin niin paljon, ei vaan enää minun päästäni äkkiseltään putkaihtaisi jos joku kynän ja muistovihon nyt eteeni lykkäisi.

    VastaaPoista
  13. Sirokko,
    harmi juttu, että olet kadottanut värssykirjasi.
    Aikaisemmin oli tärkeää muistaa runoja ulkoa, kun ei ollut nettiä ja värssypankkia. Oli vaan vedettävä hatusta tilanteeseen sopiva riimi.

    VastaaPoista
  14. Näistä ihanista sivuista selvisi ainakin se, että nimesi on oikeasti Unelma. Ajattelin usein, miksi käytät tuollaista blogin nimeä. Ei taida olla kovin yleinen nimi Unelma. En ole aikaisemmin tavannut henkilöä, jolla olisi tällainen nimi.

    Jännä, että sukulaisesi ovat kirjoittaneet muistovihkoon. Vanhemmiten tuollaisesta vihkosta tuleekin hyvin tärkeä, koska he ovat antaneet elämänohjeita.

    Minullakin on muistovihko, mutta ei siellä vanhempien evästyksiä kyllä ole. Ystävien ja koulukavereiden taitaa olla.

    VastaaPoista
  15. tanssiva harmaa pantteri,
    olen tavannut joskus toisenkin Unelman.
    Nimeni tarinan olen kertonut tuolla blogini alkuosassa,

    VastaaPoista