torstai 4. marraskuuta 2010

Vastaus Sirokon meemiin.


Tätä samaa kuvaa joudun taas käyttämään, kun sotavuosilta minusta ei ole olemassa yhtään kuvaa.

Sirokon meemi.

1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen « Mikä sinusta tulee isona? »

Kun olin pieni, ei minulta mitään kyselty. Toivottiin vaan sodan loppuvan ja ruokakuponkien riittävän. Eivät riittäneet. Onneksi sota sentään loppui.

2. Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareitasi?

Mamman Kotiliedessä Kieku ja Kaiku. Muita en muista edes nähneeni, silloin pienenä.

3. Lempileikkejäsi?

Monet vanhat ulkoleikit olivat mieluisia, voi jospa vielä voisi hyppiä ruutua tai juosta monta kilometriä hyppynarun kanssa. :)


5. Mistä urheilusta pidit/harrastit?


Luistelu oli mieluisaa sitten vähän vanhempana.

6. Ensimmäinen musiikki-idolisi ?

Viulutaiteilija Tutta Tuominen-Bergh, Turun kaupungin orkesterista.

4. Parhaat synttärisi ja miksi?

Ensimmäinen syntymäpäiväni, jonka muistan oli silloin, kun täytin kuusi vuotta. Isä oli päässyt kotiin rintamalta paria kuukautta aikaisemmin. Sain lahjaksi puiset nukenvaunut ja Lola-nuken. Aikaisemmin minulla oli ollut vain mollamaija, mutta se katosi jossakin vaiheessa, kun olin sotalapsena milloin missäkin.

7. Paras joululahjasi/ muu lahja, jonka olet saanut?

Paras joululahja on ollut yhteiset joulut lasten ja lastenlasten kanssa.

8. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt?

Pitkän elämän aikana monia haaveita on ollut, nyt olen ne jo unohtanut.

Posted by Picasa

15 kommenttia:

  1. Voi kun on pikku-Unelma ollut suloinen! Sinun varhaislapsuudessasi oli niin erilaista kuin minun,koska oli sota-aika.Äitini kertomana tiedän siitä jotain,mutta hänet lähetettiin Ruotsiin sotalapseksi ihan parivuotiaana,joka sitten jätti traumankin.Paras syntymäpäiväsi kuulostaakin oikein muistiinjäävältä sellaiselta.

    VastaaPoista
  2. Tuolta Yaelianin blogin kautta tulla tupsahdin, kun huomasin kuvasi. Nuo huopikkaat jalassa ovat hienot. Olivat varmasti myos lampimat. Ja sanotaanko naita huopikkaiksi?

    VastaaPoista
  3. Yaelian,
    viisi ensimmäistä vuotta olikin jatkuvaa ikävää, äitiä kaipasin. Isää en osannut kaivata, kun en ollut häntä oppinut tuntemaan. Siksi tuo syntymäpäiväkin on saanut muistoissani ihan erityisen kultauksen, kun isäkin oli vihdoin kotona.

    Johanna,
    huopikkaat olivat tarpeen talvisodan ankarien pakkasten paukkuessa.

    Tervetuloa, Johanna, uudelleenkin kurkkaamaan blogiani. :)

    VastaaPoista
  4. Huopikkaat tai tallukat on minullakin ollut...Ei niilla kovin nilkka taipunut mutta hyvin liukui lattialla josta muistona arpi silmakulmassa! Luistelua sisatiloissa...

    VastaaPoista
  5. Ihan varmasti käyn toistekin. Täällä on mukavaa. Mietin tuossa, että oliko näiden lyhytvartistenkin nimi "huopikas" (olen tottunut pitkävartisiin huopikkaisiin), vai jokin muu. Vai olisivatko nämä olleet tallukat, kuten BLOGitse tuossa kirjoittaa.

    VastaaPoista
  6. Blogitse,
    voi sentäs, sepäs sattui.
    Minä olin noiden tallukoiden aikaan niin pieni, että en yhtään muista niiden luisteluominaisuutta. :)

    Johanna,

    tallukoittenkin nimet taitavat muuntua vähän pitäjien mukaan.
    Mammani ompeli minulle sodan aikana sellaiset "tollukkaat", ne oli tehty vanhoista palttoista leikatuista tilkuista ja ommeltu monta palaa päällekkäin. Tollukkaiden pohjiin hän uhrasi vanhan nahkapaloista tehdyn puotikassinsa. Silloin jatkosodan aikana nuo kuvassa näkyvät huopaset eivät enää minulle mahtuneet.

    VastaaPoista
  7. minun lapsuudessani ja nuoruudessani puhuttiin huopatöppösistä (Jyväskylässä). kumipohjaiset olivat hyvät, koska niillä pystyi liukumaan, kun olivat kuluneet tarpeeksi sileiksi.

    VastaaPoista
  8. Kiva kun sinulle jäi hyvät muistot 6-vuotispäiviltä. Valokuva on söpö. Taustalla olevalla herralla on hienot saappaat. Oliko hänellä mahdollisesti sotilaspuku yllään?

    VastaaPoista
  9. Mukavat muistot ovat jääneet mukaan matkan alkutaipaleelta.

    VastaaPoista
  10. Voi miten söpö kuva, ja ihana katsella noita vaatteita. Tuli mieleen sana damaskit, olikohan ne nyt jotain villaista jalkaan pantavaa, säärystimen tai sukkahuousun tapaista?
    Mukavasti muistelit, kiitos.

    VastaaPoista
  11. Unelma, niin suorat ja rohkeat vastaukset. Ei silloin niin paljon kyselty! Äitini vanhemmilla ei ollut aikaa neljään lapseensa, kun kaksi kertaa piti lähteä evakkoon.

    Kuvasi on todellakin suloinen! Ja sinä, Unelma, olet Pyhäinmiesten päiväni tähtikuvaaja. Watch me!

    Suloista viikonloppua, Unelma!

    VastaaPoista
  12. Kuvassa suloinen pikkutyttö ottaa ensimmäisiä askeleitaan huopatöppöset jaloissa. Totista puuhaa.
    Sota-aika on ollut kovin raskasta ja vaikeaa pikkuisillekin, ero vanhemmista rankkaa. Ei ne muistot hevin unohdu.

    VastaaPoista
  13. Ihana kuva sinusta. Minä koitin kinkata kesällä, siitä ei tullu mitään. Tasapaino on tyystin kateissa :(

    VastaaPoista
  14. inkamaria,
    hah..haa, mitäs me luistelijat. :)

    olivia,
    tuo saapashenkilö ei ole herra ollenkaan, hän on äitini. Vähän on miesmäiset tamineet, mutta silloin pakkastalvella sodan aikaan naiset alkoivat enemmän käyttää myös pitkiähousuja. :)

    arleena,
    ihmeen paljon sitä muistaa, mutta suurin osa on unohtunut. Jatkosodan ajoilta minulla on paljon muistoja.

    Sirokko,
    minäkin muistan kun miehilläkin oli damaskit, sellaiset painonapeilla kiinnitettävät. :)

    Leena Lumi,
    kiitos linkityksestä, käyn katsomassa.

    aimarii,
    rankkaa se oli, kun vieläkin joskus ahdistaa muistot ikävästä.

    Amalia,
    en minäkään enää yhdellä jalalla, olen hieman harjoitellutkin, mutta huonoin tuloksin. :)

    VastaaPoista