Toisen retkipäivän kuvia

Luostarin puutarhassa yksi ruusu oli vielä kukassa.  Birgittasisarien vierasmajaa voin suositella rauhaa ja hiljaisuutta arvostaville matkaajille. Huoneet ovat erittäin siistit, vaatimattomat ja hintakin on edullinen. Kahviaamiainen tarjoillaan 8.00 - 9.00 välisenä aikana, sekin noudattaa luostarin korutonta linjaa.

Maksuksi käy ainoastaan käteinen raha, summaa voi pyöristää ylöspäin oman rahatilanteensa mukaan.

Kiitos ja näkemiin, tervetuloa uudelleen. Tullaan toki jos elossa ollaan.

Kotimatkalle lähdimme hieman kiertoteitä. Ensin poikkesimme taas katsomaan Liedon Nautelankoskea.

Museoalue on jo valmistautunut talven tuloon.

Tämä vanha kyläkiikku saa mielikuvituksen liikkeelle.

Kesätunnelmia tuli mieleen menneiltä vuosilta.

" Heilu keinuni korkealle,

Nythän on juhannusilta,

Mesimarja paistaa ja tuomi tuoksuu

ja kuulas on taivahan silta."

Padon viereisestä rännistä vesi virtaa kohisten eteenpäin. Mylly on hiljaa, ollut jo monia vuosia. Alue on museo- ja luonnonsuojelualuetta. Luontopolkukin on, sen kuljimme kerran kesällä.

Padon alapuolella vettä on tänä vuonna todella vähän.

                                                                 Pato.
 Syysharmaita koskikuvia ei enempää, on jatkettava eteenpäin.

Lähestyimme Loimaata.

Kauaksi tielle näkyi tämä ihmeellinen suuri kivipaasi, pysähdyimme katsomaan. Graniittiin on kaiverrettu kuvioita ja maassakin on jotain kivisiä patsaita.

Kuvaamani teokset ovat pellon laidalla pihapiirin ulkopuolella.

Aluella on tehty monenlaisia kivitöitä. Onneksi on syksy ja lehdet jo tippuneet, kesällä näitä ei varmasti lehtien ja ruohojen seasta edes huomaa.

Ajoimme vielä vähän eteenpäin ja selvisi, että puiden takana oli Alpo Jaakolan patsaspuisto. Siellä näytti niin hiljaiselta, emme uskaltaneet mennä portista sisään. Olisi pitänyt etukäteen ottaa selvää puiston tilanteesta, saako sinne yleensäkään enää vierailijat mennä.

Jaakolan patsaspuisto on suojattu maantiellepäin korkealla lauta-aidalla. Muistan joskus vuosia sitten  Alpon sanoneen jossakin haastattelussa, että viisikymppisen miehen ei kannata enää kuusiaitaa istuttaa kun ei ehdi nähdä sitä valmiina. Tuosta haastattelusta en muuta muistakaan, tuli vaan mieleeni nykyistä lauta-aitaa katsellessani. Oli oikein googlattava, Alpo Jaakola on ollut 1979 viisikymppinen.

Lähdenkin tästä selaamaan nettiä, löytäisinkö hyviä kuvia Alpo Jaakolan maalaamista tauluista.

Rauhaisaa Pyhäinpäivää!