keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Ikäkriisi.


Mitähän se on? Huomaan tulleeni vanhaksi, kaikenlaisia merkkejä on tosin ollut ilmassa jo pitkään, mutta nyt se kaatui päälle.

Johan oli aikakin ryhtyä kriiseilemään kun pikkulapsen kriisiäkään ei ollut. Olin niin kiltti lapsi, kaikki kehuivat. Olisi vaan tarvinnut joskus heittäytyä lattialle kiljumaan ja näyttämään vähän omaakin tahtoa. Lapsen kuitenkin kuului olla kiltti ja minä olin. Viihdykkeeksi riitti ABC-kirja iso kukko kannessa, kynä ja paperia piirtämiseen.

Murrosiänkriisi  ei olisi tullut kysymykseenkään, sellainen oli ilmapiiri kotona. Kirkossa käytiin ja seurakunnan nuorista sain hyviä ystäviä. Eipä siinä ollut tarvetta kapinoida, kokonainen elämä edessä.

Kolmekymppiä mittarissa on kuulemani mukaan myös kriittistä aikaa, eipä ollut minulle. Silloin minulla oli jo kaksi kaunista tervettä pitkäsääristä lasta, suurimmat lahjat elämältä.

Ei ole elämä ihan suunnitelmien mukaan mennyt, sellaista kiikkulautaa suruineen ja huolineen. On ollut terveyttä ja sairautta, kaikkea mitä elämään kuuluu. Uskoa Korkeimman suojelukseen ja paljon rakkautta.

Miksi tämä juuri nyt? No, eihän tuo nyt ihan yks´äkkiä tullut. Lapsista sen ensin huomasin, hupsista vaan ovatkin jo keski-ikäisiä ja lastenlapsetkin jo nuoria aikuisia. Aamuisin peilin edessä kohtaan ihan oudot kasvot, on se Unelma itselleni vakuutan. Surullisinta kuitenkin on se, että monet entiset ystävät ovat jo nukkuneet pois tai järkyttävän useat ovat keskuudessamme fyysisesti, mutta mieli on hämärtynyt demetian tai alzheimerinsyövereihin.

Oman järjenvaloni tuiketta en osaa arvioida, tuskinpa mistään Mensan testistä selviäisin. Kuinkahan kävisi terveyskeskuksen vastaavasta?  Pulizer-palkintokin jää saamatta. Lehtiä luen ja katson uutisia tv:sta, kauhistuttaa maailman tilanne.  Mihin katosikaan Suomen hyvinvointivaltio, se  jota niin innolla viisikymmenluvulla aloimme rakentaa yhdessä sotaveteraanien kanssa?

Kaikesta huolimatta taas teen suunnitelmia. Ajattelin kirjata vähintään kaksi kertaa viikossa tänne blogiini tuntemuksiani, ehkä näistä jutuista sitten selviää missä mennään. En odota mitään suurta ryntäystä lukijakuntaan, kukapa nyt jaksaa lueskella vanhan kalkaanin höpinöitä. Täällä nyt ei tapahdu oikeastaan mitään, mutta katsotaan mitä tyhjästä voi nyhjäistä.

Elämä kantaa, vanhankin.

12 kommenttia:

  1. Kiva kun kirjoitat, tekstiäsi on hauska lukea. Eikä sinulla mitään ikäkriisiä ole, dementiasta puhumattakaan. Eivät he lue lehtiä, eikä pysty katsomaan telkkariakaan, niin olen huomannut. Itseltäni sanat ja nimet häviävät välillä, mutta kun vielä sentään tulevat hetken päästä, niin en jaksa murhetta kantaa.

    Mutta kirjoita, se on hyvä tapa ajatella. Itse kirjoitan parhaillaan digitaaliseen muotoon vanhoja päiväkirjojani. Aijon jossain vaiheessa laittaa kansien väliin, jotta voin lukea sitten kun en enää muista. Ja on siellä nytkin paljon sellaista, mitä en enää muista. Ihmettelen, oho, ai noinkin ajattelin ja tein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi UUna, olisipa minullakin päiväkirjoja. Kerran tyttönä aloitin, mutta huomasin äidin lukeneen sitä salaa. Petyin niin pahasti, että revin päiväkirjani. Uutta en aloittanut.

      Tämä blogi olkoon nyt päiväkirjani ja onhan se jo ollutkin. Muutaman kerran olen täältä tarkistanut joitakin tapahtumia.

      Poista
  2. Kirjoituksesi perusteella olet yhtä terävä ja ihana kuin ennenkin:) Minä niin tykkään lukea näitä kirjoituksiasi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, sinä uskollinen ystävä. Aina jaksat tukea ja kannustaa.

      Poista
  3. Jaelin kanssa samaa mieltä. Olen lukenut kirjoituksiasi jo kauan eikä ne ole mihinkään latistuneet. Valokuvatkin niin mahdottoman hyviä. Ihailen aktiivisuuttasi niin kirjoittamisessa kuin muutenkin. Ikäkriisisi taitaakin johtua vaan siitä, kun tänä syksynä olet päässyt liikkumaan vähemmän kuin tavalliseti.
    Sanaristikoita tekemällä muuten huomaa hyvin kehityksensä suunnan, sitten kun alkaa tulla enemmän tyhjää kuin täyttä, niin voi alkaa skarpata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirokko, sinun blogisi on minulle aarreaitta. Hymyssä suin nytkin tätä kirjoitan kun muistelen juttujasi. On ilo kuulua lukijakuntaasi.

      Taidat olla oikeassa tuossa liikkumattomuudessakin, se tosiaan rassasi.

      Poista
  4. Unelma, olet hyvä! Usko ja iloitse, elämä on tässä ja nyt! Ei jätetä huomiseen. Nyt voin, nyt teen, nyt koen, nyt hiljennyn, nyt näen, nyt elän, nyt tunnen . . . . Ali

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ali, sinä siellä yllätysystävä. Kiitos rohkaisusta ja kannustuksesta.

      Poista
  5. Luin tekstiäsi, nyökyttelin ja samaistuin aiheisiisi ja ajatuksiisi. Ehkä kuitenkaan vielä ei ole kriisin aika, koska elämästä löytyy enemmän hyviä kuin huonoja puolia. Ikää tulee joka päivä lisää ja antaa vain tulla, peiliin en paljon enää vilkaisekaan.
    Aloitimme blogimme samoihin aikoihin ja lukijasi olen ollut alusta asti, tosin hieman laiska kommentoimaan. Odotan innolla tulevia postauksiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Simpukka, kiitos että olet olemassa. Lukemisen ilo on ollut minun puolellani.

      Minäkin olen huono kommenttien kirjoittaja. Ajatukset kulkevat nopeammin kuin tämä meidän mokkulasysteemi.

      Poista
  6. Kirjoittaminen on ihan hyvää terapiaa ja pitää mielen virkeänä. Hyvä, että asetat tavoitteita!
    Kaikesta päätellen olet virkeä ja vireä nainen! Ihanaa loppuviikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Piipe, jos nyt aamulla näkisit minut. :-) Virkeydestä ei tietoakaan, mutta kyllä tästä vielä noustaan. Heh...

      Poista