perjantai 6. huhtikuuta 2012

Pitkäperjantaina kotona.




Vanhojen hyvien tapojen mukaan pitkäperjantaina ei sopinut lähteä kyläilemään eikä oikeastaan mitään muutakaan riehakkuutta saanut harjoittaa. Paastokausi huipentui pitkäperjantaihin, silloin istuttiin kotona ja luettiin raamattua. Kirkossa sentään käytiin.

Minun kirkkoni oli tänä aamuna tuolla järven rannalla. Vasta nyt uskalsin loman jälkeen ensimmäistä kertaa tuikkaista itseni avantoon. En siellä kauaa viihtynyt, tuntui kamalan kylmältä. Kuukausi lämpimässä altaassa polskutellessa oli vienyt tuntuman jääveteen. Olo oli kuitenkin tosi mellevä siinä kotiin lampsiessani. Huomenna uusinta. :-)



Monien kyselyjen takia palaan vielä Fuengirolaan ja selvittelen vähän miten sinne päädyimme.
Kuva parvekkeelta.



Varasimme netin kautta lennon ja hotellin viikoksi tammi-helmikuun vaihteeksi. Olimme käyneet kaupungissa aiemminkin valmismatkalla. Viihdyimme sen viikon ajan niin hyvin, että halusimme vielä näiden lumien aikaan palata aurinkoon.

Paras tiedon välittäjä on tietenkin puskaradio, meidän hotellissamme samaa virkaa hoiti uima-altaan tietotoimisto.

Helmikuussa haastattelin suomalaisia rouvia ja sain monta hyvää vinkkiä. Ystävällinen rouva Pohjois- Karjalasta minulle neuvoi tien heidän käyttämälleen asunnon välittäjälle. Toimiston nimi on PAR1 , linkki täällä.

PAR1 hoitaa monenlaisia asioita kuten voitte itse lukea heidän sivuiltaan, selatkaa valikkoa, sieltä saa tietoa. Toimisto on suomalainen perheyritys, ystävällinen henkilökunta puhuu suomea. Tuo firman nimikin jo viittaa golfinpelaajiin, pääasialliset asiakkaat taitavatkin olla lajin harrastajia.

Koska rouvan suositukset olivat niin hyvät, lähdimme oitis kyselemään mahdollisuuksiamme vuokrata studio maaliskuuksi. Studio on niinkuin meidän yksiö Suomessa ja yksiö on siellä yhden makuuhuoneen asunto.

Studio löytyi ja samantien varattiin toimiston kautta myös lentoliput. Vietimme mukavan loman ja viihdyimme hyvin. Meille jäi hyvät kokemukset tästä toimistosta, uskallan suositella.

Fuengirolassa on toki muitakin suomalaisia asunnonvälittäjiä, kannattaa selata nettiä.

*

Vielä pieni bonus koira-asiaa. Mies ulkoilutti kahta kookasta koiraansa joen uomassa. Vettä oli vain pieni liraus näytiksi. Koirat juoksivat innoissaan ja nauttivat vauhdin hurmasta. Täällä eivät autot ole pinkojien tiellä.


Meri on näin lähellä.
Posted by Picasa

18 kommenttia:

  1. Hyvää Pääsiäistä molemmille!
    Noudatan vanhaa hyvää perinnettä pysymällä päivän kotona. Pääsiäispäivänä vasta juhlitaan.
    Ihania kuvia taas kerran. Nuo joenuomakuvat ovat upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seurasimme huvittuneina näiden koiruleiden ilonpitoa, tilaa telmimiseen oli runsaasti.

      Poista
  2. Mahtava lomapaikka !
    Oikein hyvää Pääsiäistä Sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme ihan tyytyväisiä lomapaikan valintaamme.

      Poista
  3. Teillä on ollut kivantuntuinen matka. Hui avantoon, vilu tuli ajatellessakin jo :-O
    Mukavaa Pääsiäistä myös Sinulle :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina ja Hita, hyvää Pääsiäistä myös teille.

      Poista
  4. Lomasi oli onnistunut kuvakertomuksista päätellen. Mukava tapa varata matka.
    Hyvää pääsiäisenjatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omatoimimatkalla saattaa säästää rahaa. Kannattaa kuitenkin vertailla hintoja ja ottaa huomioon monia asioita. Asuntoa vuokratessa on huomioitava, että sähkö- ja vesimaksut eivät aina vuokraan sisälly.

      Poista
  5. Oikein hyvää pääsiäistä ja kiitos linkistä ja kauniista kuvistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan, kannattaa käydä kurkkaamassa PAR1:n sivuilla, jos Fuengirola matkakohteena kiinnostaa.

      Poista
  6. Joskus on ihan kiva ottaa rauhallisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä iällä on suorastaan välttämätöntä huokaista välillä ja ottaa rauhallisesti.

      Poista
  7. Kiva oli varmaan palata kotiinkin:) Tuli mieleen että oliko siellä ilmaiset nettiyhteydet hotellissa vai miten siellä tietsikan kanssa toimitaan? Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapsu, kiitos kysymästä.
      Ensimmäisen viikon pituisen lomamme asuimme hotellissa, siellä oli ilmainen nettiyhteys hotellin aulassa. Huoneemme oli yhdeksännessä kerroksessa, sinne eivät linkit yltäneet. Hotellin aulassa oli ihan hyvä nettiyhteys.
      Maaliskuun lomallamme saimme vuokrattua asunnon välittäneeltä firmalta mokkulan, jolla voi lukea lehtiä ja päivittää blogia. Tämä tilaisuus ei kuulemani mukaan enää toistu, oli erikoistapaus.
      Fuengirolassa toimii kuitenkin suomalaisia nettiyrityksiä, joiden kautta voi nettiyhteyksiä kysellä.
      Hotellin kahviossa sai kahvikupin ostettuaan surffailla ilmaiseksi tunnin.
      Kirjastoissa on myös ilmaisia nettiyhteyksiä, niihin saa myös viedä oman koneensa.
      Tämän enempää en osaa kertoa, kun meillä ei ollut tällä kerralla tarvetta enempään.
      Tästä asiasta taisin jo aikaisemminkin jotain kirjoitta kommenttiosiossa, nyt en sitä vielä löytänyt.
      Reppu selkään ja patikointia uimarannalle on seuraavaksi vuorossa.

      Poista
  8. Tuollainen pitkähkö loma katkaisee hyvin Suomen talven;))

    Kiitos selostuksestasi, emme taida enää lähteä talveksi kotoa pois...

    Oikein ihanaa Pääsiäistä Sinulle ja Taatalle.<333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Aili-mummo.

      Juuri talvella etelään tekee mieli, siellä ei tarvitse palella pakkasella. Liukkaita kelejä myös pelkään ja pimeitä talviaikoja.
      Valo on ihanaa. Nyt täälläkin yrittää aurinko pilkahdella pilven rakosesta.

      Ihania juhlapyhiä sinulle, Aili.

      Poista
  9. Olisi mukavaa käydä Fuengirolassa pitkän tauon jälkeen...
    Ja olet kyllä rohkea kun uskaltaudut uimaan kylmään veteen!
    Ihanaa pääsiäisen aikaa sinulle Unelma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan teiltä Malagaan suoria lentoja?
      Ensi talvena sitten. :-)

      Poista