maanantai 23. huhtikuuta 2012

Kirjan ja ruusun päivä




Kirjastossa antoivat kävijöille tänään ruusun


ja runon. Runo on kiedottu kauniisti ruusun varteen.


Etupihalla avautui ensimmäinen keltainen krookus, lumen alla olivat kehittyneet ja odotelleet lumen sulamista. Taustalla on vielä paljon lunta.

Suruvaippa kävi lämmittelemässä jalkakäytävän reunakivellä.



Tämä pikkuinen oli joutunut rännin alla olevaan ämpäriin. Olikohan ollut katolla seikkailemassa ja pudonnut sadevesitötteröön? Taata pelasti sen hengen ja kantoi ämpärissä pois tontilta.


Posliinihyasintti on ensimmäisiä pihan kukkia keväällä.



Särkynyt sydän on yksi lempikukkani. Monta alkua on kasvamassa iloksemme.

Eipä tätä aurinkoista säätä pitkälle riittänyt, nyt jo pisartelee vettä. Tätä se kevään kai kuuluu ollakin, vuoroin sataa ja paistaa.
Posted by Picasa

26 kommenttia:

  1. Kaunis on ruususi ja Eino Leinon runo;DD

    Minäkin näin eilen suruvaipan lentelevän;))

    Ihania kukkia, hiiri, ja ihanaa kevättä.<33
    Oikein hyvää keväisen viikon alkua, Unelma.<333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo runo on aina jakamisen väärtti.

      Hyvää kevättä vaan sinnekin, kyllä se loska pian kuivuu.

      Poista
  2. Ihana ruusu ja runo!

    Jaaha, että tuo on posliinihyasintti...meillä täällä pihalla noitakin kasvaa, mutta nimeä en tiennyt...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis ja hauraan näköinen kevätkukka. Ensimmäinen rankempi sadekuuro kaataa sen maahan.

      Poista
  3. Kaunis ruusu jäikin sulle tuomiseksi kirjastosta, kannatti käydä. Eino Leinon runot ovat kyllä kauniita, niitä lukee ihan mielellään.
    Ja voi pikkuista peltohiirtä, onneksi Taata pelasti sen, sano kiitos hänelle!
    Suruvaippa on sitten niin tosi kaunis perhonen, kyllä niitä kauniita perhosia vaan täällä kotosuomessakin on paljon.
    Ja sulla tulee kukkia sieltä esiin, kuin sieniä sateella, hi!
    Meilläkin alkoi sateleen vettä vähän aikaa sitten, mutta silti on aika lämmintä, kun ei käy tuuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SE oli taata, joka meillä kirjastossa kävi, minulle toi sitten ruusun tuliaisiksi. Vahinko, että minulla ei ollut antaa hänelle kirjaa, niinkuin tapa olisi.

      Poista
  4. Oi, tuoksuuko posliinihyasintti hyasintille? =) Ihana kaunis ja herkkä kukka. Ja oi pikku hiirulaista! =) Kirjastoreissukin tuotti ihanaa tulosta. =)

    Kaunista keväänjatkoa siulle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin lähteä vielä ulos kokeilemaan, että tuoksuuko pikkuinen hyasintti.

      Poista
  5. Ihanaan ruusun ja runon sait tuliaisiksi! Eipä oma kirjastomme mitenkään huomioinut päivää..kävin tänään.
    Teillä on siellä niin kevät, ihanat kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on täällä hyvä pieni kirjasto. Olemme tyytyväisiä.

      Poista
  6. Ihania kevään kuvia täällä! Teillähän on kiva kirjasto! Minäkin sain ruusun muutama päivä sitten mutta en kyllä runoa. :)

    VastaaPoista
  7. Ihanan ruusun ja iki-ihanan Nocturne-runon olet saanut kirjastosta. Melkein kuulen Loirin laulavan: ..tuoksut vanamon ja varjot veen, niistä sydämeni laulun teen...
    Veikeä tuo hiirulainen ja monta kukkaa jo on auennut puutarhassasi. Se on kevät nyt täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiirulainen oli niin pieni, että se ei jaksanut hypätä ämpärin laidan yli. Huolestuneena seurasi kuvaustouhujani.
      Ihanaa on seurata kukkien sinnittelyä ylös kylmästä maasta kohti aurinkoa.

      Poista
  8. Kaunis suruvaippa ja aika söötti hiirulainen. Onneks Taatta on hellämielinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suruvaippa on hieno perhonen.
      Taata on.

      Poista
  9. Mukavia ja kauniita kevään merkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskomatonta kuinka kauniin puhtoisia nuo valkoiset krookuksetkin ovat, vaikka mustasta mullasta nousevat.

      Poista
  10. Puutarhasi on selvästi jo heräämässä. Kauniita kukkia nousee ja osaat kuvata ne eläviksi.
    Täällä oli niin suttuinen ilma tänään, että kasvihuonekin veti ihan hikeen. Toivottavasti taas kirkastuu, että pikkutaimet saavat valoa ja sinun kukkasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on tänään ihan sumuista ja harmaata, huomiseksi luvattiin taas parempaa ilmaa.

      Poista
  11. Ihanan ruusun sait.
    Harvoin täällä suruvaippaperhosta näkyy.
    Kaunis se on.
    Kevätkukat ovat jo kovasti tulossa siellä teilläkin.

    mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sylvi.

      Viikko alkoi vähän ikävästi. Kaaduin aamulla ulko-ovelle ja satutin jalkani. Onneksi ei pahempaa sattunut.

      Poista
  12. Samanlaisia kevään ja luonnon heräämisen merkkejä tutkailen pihallamme. Särkynyt sydän ja pionit työntävät meidänkin pihalla punaisia alkuja. Rakastan särkyneitä sydämiä, pikkusydämiä ja pioneja yli kaiken! Mukavaa kevään odotusta! t mallamarja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, mallamarja.

      Särkyneet sydämet ovat minullekin hyvin rakkaita.

      Poista