Pyhätunturi

Tässä horisontissa pitäisi näkyä Pyhätunturi. Sadepilvet kuitenkin kätkivät sen näkyvistä.

Sateen takia emme pystyneet kävelemään ylemmäksi, mutta huikeat näkymät olivat tältä tasanteeltakin.

Täällä kahvilassa istuimme odottamassa luontokeskuksen esittelyfilmin alkamista. Kirjoitimme muutamia kortteja ja tutkimme myynnissä olevia matkamuistoja.

Ilokseni löysin Hilja Aaltosen kirjoittaman kirjan "Tien päässä taivas".

Muistan Hilja Aaltosen nuoruuteni päiviltä, olin kuuntelemassa hänen palavaa julistustaan Jumalan armosta ja rakkaudesta. Lainaan pienen katkelman Hilja Aaltosen runosta.

"Vaikka ei silmäni kauaksi yllä,
se, mitä näen, riittää kyllä.
Taivas on määrännyt ajat ja tieni,
omille harteille vastuu jää pieni.
Kuninkaallista arvoa kannan,
pelkoni, huoleni Herralle annan.
Isäni, valtias taivaan ja maan,
hänkö ei pystyisi huolehtimaan".

Sain myös tällä matkallani tietää, että Hilja Aaltonen on nyt syyskuussa täyttänyt sataneljä vuotta.

Kairosmajan Revontulikappeli

Kappelista lisätietoa täällä.

Tässä yhden runoilijan sanoja kirkon seinällä. Mies oli myös löytänyt tunturissa itselleen mielenrauhaa.

Poroja liikkui teiden varsilla.

Tältä se ihmisen parturoima tunturi näyttää lumettomaan aikaan.

Lapin marjatkin maistuivat makeammilta. Ehkä ne pitkät aurinkoiset päivät kesällä antavat marjoille hienommat aromit, luulisin.

Alas kuruun emme laskeutuneet sateen takia. Nyt jäi jotain koettavaa seuraavaan kertaankin.

Olisikohan maaruska ollut vieläkin kirkkaampaa aurinkoisena päivänä?

Luonto oikein tuhlaa värejään Lapissa ruska-aikaan. Jotenkin jäi sellainen tunne tuolla tunturissa, että täällä on helppo hengittää ja tänne haluaisin vielä palata.