maanantai 5. syyskuuta 2011

Elokuvista tuttuja.

Oli joitakin asioita, jotka paikan päällä nähtyinä tuntuivat tutuilta. Mielelläni olisin nähnyt roadrunnerin, mutta niitäpä vaan ei näkynyt, vaikka ajelimme vartavasten hiekkateitäkin maaseudulla. Siis Anniina ajoi, hän käsitteli valtavaa jeeppiä kuin vanha cowboy konsanaan.

Ilokseni löysimme yhden talon edustalta tämän numeroviritelmän, jonka koristeena oli pikkuinen roadrunner betoniin ikuistettuna.


Tällaisia filmeistä tuttuja postilaatikoita on teiden varsilla edelleenkin.

Tässä lähtee kortteja Suomeen. Hyvin tuo laatikko tuntuu toimivan, vaikka se suomalaisittain katsoen onkin selällään. Laatikon kyljessä oleva vipu nostetaan ylös, jos laatikossa on lähtevää postia, siitä Kusti tietää napata kortit laukkuunsa.

Tämä on tuttu näky melkein joka pihassa maaseudulla.
Tuulimyllyt ovat tyypillistä Teksasia. On pieniä myllyjä ja valtavan isojakin näimme.

Koulubussin näkeminen sai minut innostumaan. Bussin väri ja malli on klassinen.

Anniina koukkasi jeepillä oikein koulun lähelle, sain paljon kuvia.



Emme olleet liikkeellä ruuhka-aikaan, valtateillä oli helppo liikkua.

Tämän ranchin portilla otin kuvia. Siellä näkyi eläimiäkin. Oli niin kuumaa., että eläimet viihtyivät sisällä ja isojen puiden siimeksessä.

Kuivalta näyttää laidun tässäkin.

Tästä kivasta lintujen rivitalosta oli pakko napata kuva.
Posted by Picasa

11 kommenttia:

  1. Voi jee, ihana tuo koulubussi. Ja nuo postilaatikot. Jotenkin ne on niin hassuja - mut ei se mitään, kuon ovat toimivia. Nyt pitääkin lukea urakalla nämä sinun matkajutut ennen omaa reissua - joka jännittää kamalasti. Sais vaan tämän nuhan kokonaan pois ennen lähtöö, ettei korvat halkee koneessa.

    VastaaPoista
  2. Aitoa texasilaista on mukava katsella kuvista. Juuri nuo postilaatikot, aitaportit ja kuivuva maasto on mielikuvissani sieltä. Niin ja koulubussi.

    VastaaPoista
  3. Mielenkiinnolla näitä kuviasi katselen.
    Onkihan tuolla tuulimyllyllä pihalla jokin tarkoitus.
    Meillä on pieniä proprleita pihalla.
    Sanovat että ne kun pyörii niin maa tärisee ja maamyyrät pysyvät poissa. pihalta.
    Hieno kuva tuo lintujen rivitalo.
    Kiitos postauksestasi.♥

    VastaaPoista
  4. Kiva nähdä näitä Amerikan-kuviasi:)Koulubussit on kivan näköisiä,tuli tutuksi siellä asuessa.Kovin on kuivaa Teksasissa!

    VastaaPoista
  5. Nähtävästi palmujakin kasvaa Teksasissa..;)

    Kiitos kuvista ja postauksesta, Unelma, ja hyvää viikon alkua sinulle<3

    VastaaPoista
  6. On se ihan eri maailma siellä suuressa maailmassa. Kiitos kuvista ja matkakertomuksista Unelma.

    VastaaPoista
  7. On kyllä ihan kuin elokuvissa! Eikö tullut lainkaan sellaista oloa, että liikut kulisseissa :)

    VastaaPoista
  8. Nämä ovat hauskoja kuvia. Tavallaan aika kotoisiakin. Meillä on tullut näiden pitkänokkaisten bussien tilalle joitakin uudempia, joissa on vähän lyhyempi nokka. Ja ilmastointi. Saitko selville oliko Texasin koulubusseissa ilmastointia?

    VastaaPoista
  9. -maiju-,
    minuakin jännitti ihan kamalasti, matkat suojuivat kuitenkin odotettua paremmin.
    Mihin olet lentämässä?

    arleena,
    oikein etsittiin aitoa tunnelmaa.

    sylvi,
    en huomannut kysellä tuulimyllyjen tarkoitusta. Tämä täytyykin selvittää.

    Yaelian,
    noissa busseissa on jotain menneen ajan tunnelmaa.

    Aili-mummo,
    palmuja näin pihoilla. Ehkä ne vaativat ihmisten huolenpitoa.

    Minttuli,
    Teksasissa kaikki tuntui olevan suurempaa ja matkat pitkiä.

    SusuPetal,
    sellainen olo todella tuli. Länkkäreitä voisi nyt katsoa uusin silmin, tosin ne taitavat olla Kaliforniassa kuvattuja. :-)

    Johanna/Omamaamansikka,
    tuosta ilmastoinnista en huomannut kysellä. Koulubussin kuljettajan paikkoja oli avoinna.

    VastaaPoista
  10. Sinnehän minä, sinne Salzburgiin - Wienin kautta....

    VastaaPoista
  11. -maiju-,
    niinpä, minä lahopää olin jo unohtanut.
    Oikein hyvää matkaa sinulle. Salzburg on iki-ihana kaupunki. Ota paljon kuvia. :-)

    VastaaPoista