Arrakosken markkinoilla.

Jotain on saatu pelastettua ahneiden lehtokotiloiden tuhoilta.

Kannattaisikohan näitä siemeniä kerätä? Kivan näköisiä siemenpalloja.

Keväällä luulimme tämän kauniin robustaruusun paleltuneen talven pakkasissa. Ihanasta pensaasta on kuitenkin yksi varsi säilynyt.

Meillä pitäisi kaikki kasvit  ripustaa jonnekin roikkumaan maan ja taivaan välille kotiloilta turvaan.

Neitoperhoja on tänä kesänä runsaasti lennossa.

Arrakosken kylämarkkinoille ajelimme aurinkoisessa säässä.

Kyläläisten kokoontumispaikassa voi nauttia kahvit kera kotipullan. Tämä ei siis ole varsinaisesti kahvila, mutta vieraskin toivotettiin tervetulleeksi.  Pyysin kuvausluvan emännältä. Jos liikutte sunnuntaina iltapäivällä neljän jälkeen vanhalla nelostiellä, niin poiketkaa katsomaan tätä tavarataivasta.

Näitä esineitä ei siis myydä, ne ovat vain rekvisiittana kahvilassa.

Hienon neidin vierailu.

                                                           

Rengasmatka maailmalla. Kattoa koristavat matkamuistohuivit.

Avaimenperiä

Nyt vasta kuvia laittaessani huomasin tuon kauniin emännänkaapin tuolla perällä, tuijotin vaan noita Muumeja.

Tällaiselle keräilyhörhölle osuminen tähän taloon aiheutti oikein sydämentykytystä. Ymmärrystä löytyy, tosin oma keräilyni on vaatimatonta tämän rinnalla ja aihealuekin on toinen.

Kylän historiaa.

Kuppia ja kannua monelta vuosikymmeneltä.  Miltähän on maistunut Rappakalja?

Tonttu on tullut mopolla paikalle.

                                         Sulo-kisuli ei antanut vieraiden häirätä päiväuniaan.

Kylän pääväylä oli varattu markkinoiden käyttöön. Nyt oli vuorossa 26. markkinat ja kahvilan emännän mukaan koskaan ei ole markkinpäivänä satanut.

                                Elävää musiikkia ja arpajaisvoittona keltainen majakka.

                                                Kylällä kunnioitetaan vanhaa perinnettä.

                                                                           Korikauppias

                                                                      Hattukauppias

 *

Kylällä on kesälauantaisin kirppari. Olihan sielläkin poikettava. Arvelimme talon olevan vanha seurojentalo ja nuo torvet ovat muistona kylän torvisoittokunnasta. Tämä asia täytyy vielä käydä varmistamassa paikan päällä.

Tänne kylälle on vielä palattava, jos ei ennen, niin ainakin ensi kesän markkinoille.

Sieniretkellä.

Matkalla saareen halusin pysähtyä katsomaan ja kuvaamaan näitä Suomen luontoon kuulumattomia kukkia.

Olihan tuo metsäaukio ihan kaunis, mutta sääliksi kävi meidän vanha tuttu maitohorsmamme. Se oli joutunut väistymään hakkuualueen reunalle.

Kelpaakohan tuo punainen siemeniä roiskiva tulokas edes ruoaksi kenellekään, haiseekin niin pahalle. Eipä täälläkään enää metsässä lehmänkellot kilkata ja heinä valtaa niityt.  Vielä on metsissä hirvet ja peurat, taitavat kuitenkin mieluummin syödä taimikon latvuksia.

Tämä linkki lisätty 04.08.2016 , en arvannutkaan, että tämä kasvi on tuhottavien listalla.

Puolukka kypsyy muurahaiskeon reunoilla.

Oli niin kaunista, että otinpa vielä toisenkin kuvan. Pian saadaan lappapuuroa.

Päästiin sentään otsikon aiheeseen. Hurjan näköistä rämeikköä, mutta lampaankääpää saatiin korit täyteen.

 Koskaan aikaisemmin en ole nähnyt näin paljoa, tässä on kuvat vain yhdeltä alueelta. Jätimme isoimmat keräämättä kun valinnan varaa oli. Jätimme seuraavillekin sienestäjille löytämisen iloa.

Sienet olivat helpot puhdistaa, ihan vähän jouduimme heittämään kompostiin. Kaksi kertaa kuivuri tuli täyteen ja lampaankääpäpihvit paistettiin. Pakastinkin sai lisää täytettä kolmen rasian verran. Seuraavaksi odotellaan rouskuja suolasieniksi.

Tämä taitaa nyt olla nurmikaunokki.

Lentäväiset hahtuvat enteilevät jo kesän kääntymisen syksyä kohti. Kesän viimeinen kolmannes on jo alkanut.

Kello on kohta yhdeksän. Pitäisi mennä katsomaan " Ylpeys ja ennakkoluulo "  jatko-osaa. Ykkönen näyttää kolmeosaisen minisarjan. Ei oikein tunnu miltään kun Mr Darcyna ei olekaan Colin Firth. Kaksi osaa on jo tullut ja tänään näemme loppujakson.

Kotiseuturetki

Heinäkuulle saatiin mukava päätös, kun lähdimme pienelle ajelulle Torittuun.  Olemme ohi kulkiessamme ihailleet kyläsepän vanhoja rakennuksia vanhan nelostien varrella, meille oli uutta sekin, että nelostie on tosiaankin aikaisemmin sivunnut Sepän mäkeä. Nyt päätimme poiketa pihaan.

 Torpan rakennukset ovat peräisin 1700 - luvulta ja siellä on aina asunut kylän seppä.
Viimeisin seppä, Juho Kauren, on kuollut vuonna 1955.  Kunta osti tilan perikunnalta 1982 ja antoi sen kyläyhdistyksen hoitoon.

Kyläyhdistys rakensi uuden pajan 1982 ja pitää nyt rakennuksia kunnossa talkoo voimin.

Museo toimii kyläyhdistyksen kokoontumispaikkana. Kesällä myös yleisö pääsee tutustumaan menneen maailman kyläsepän kotiin ja pihapiiriin.

Keinutuoli ja pöytä toivat mieleeni elävästi mammani mökin. Siellä oli samanlainen pöytä, jonka ääressä juotiin korvikkeet ja kastettiin korput kuppiin. Astiavarasto ei kovin kummoinen ollut mammallani, tuollaisen pöydän kaappeihin ne mahtuivat. Se oli sota-aika silloin, mutta niin oli mammalla aina ollut.

Vanha perinnekasvi suopayrtti kukoistaa rapun pielessä.

Vanhan hirren kauneutta. Auringon puoleinen seinä on vielä pystyssä, kauan ovat kestäneet. Eikä home haise.

Yhdistetty sauna ja pesutupa. Lauteille on jykevät portaat.

Tälle laudalle emme keksineet käyttötarkoitusta. Oppaamme kertoi leveää lautaa käytetyn palvilihan valmistuksessa.  Lauta asetettiin palvattavien lihojen alapuolelle. Ylhäältä tippuva tirisevä rasva valui koverrettua uomaa pitkin alla olevaan astiaan talteen.

Tuonnekin on kurkistettava.

Nuo pikkuiset kepit ovat turvanneet kanojen elämää, sinne taakse vaan  kettua ja haukkaa piiloon.

Pikkulintujakin on muistettu lintulaudalla.

Muistan lapsuudestani, että tällainen aita oli helppo ylittää. Aidakset olivat kuin puolapuut. Kerran tuollainen aita tulikin ylitettyä varsin rivakasti kun olin erehtynyt menemään ahomansikoita keräämään lammashakaan. Iso kippurasarvinen pässi päätti karkoittaa pienen marjastajan saman tien.  Pääsin aidan yli turvaan suoraan nokkospuskaan. Muistojahan siitäkin rytäkästä vaan tuli.

Naapurin pellolla tuleentuu ohra.

Museokäynti ja aikamatka lapsuuteni muistoihin antoi ajattelemisen aihetta. Miten vähillä tavaroilla ja härpäkkeillä tultiin toimeen ja oltiin tyytyväisiä.

Ihan onnellinen minäkin olin siellä mamman mökissä. Pullamössöä kupissa ja pala paperia piirtämiseen. Mamma polki vanhaa singeriään, sen sätkätykseen oli hyvä nukahtaa. Mikä minut on muuttanut? Miksi olen haalinut kaikenlaista roinaa ympärilleni, kun paljon pienemmällä tavaramäärällä pärjäisi.

Terveellisiä nuo museossa käynnit.

Kotipaikan päivitystä.

Olen yrittänyt selvittää löytyisikö sellaisia perennoja joita lehtokotilot eivät halua syödä.

Päivi Korpivaara on tutkinut kotiloasiaa ja kirjoittanut oikein kirjan, "Piha puhtaaksi lehtokotiloista".  Rautafosfaatti taitaa olla ainoa tehokas aine kotiloita tuhoamaan. Ainakin meillä on ongelmana miten saisi kotilon syömään niitä sinisiä fosfaattirakeita. Olutansakin on turha, koska lehtokotilo on Korpivaaran mukaan absolutisti.

Illan tullen kotilot ryömivät koloistaan yösyöpöttelemään. Kauheat ahmatit. Erityisesti ne vainoavat kuunliljoja, vuorenkilpiä, daalioita, joriinia ja orvokkeja. Kotiloita tosin löytyy melkein kasvista kuin kasvista, meillä omenapuustakin. Ruusu saattaa olla turvassa piikkiensä suojassa, samoin saniaisen lehden alapinnalta en ole kotiloa tavannut.

Kauheaa, että  tuollaisen nilviäisen keskimääräinen elinikä on kahdeksan vuotta. Yhden kesän aikana se munii n. 400 munaa. Voi, kääk.

Lainaan vielä Korpivaaraa. Hänen mukaansa kotilot välttelevät ahkeraliisaa, akileijaa, krassia, laventelia, sammalleimua, neilikkaa, pelargoniaa  ( ei meidän pelakuita ), pionia, pähkämöä, sormustinkukkaa, ja taponlehteä.  y.m.

Tämä sisämaan kanta on peräisin ulkomailta. Nykyään tuodaan paljon kukkia etelästä juurineen ruukuissa, siinä on helppo kotilonmunien muuttaa uuteen maahan, jossa paikalliset linnutkaan  ei ymmärrä niiden ravintoarvoa.

Karttaperhonen 2. kuoriutuminen.

Meidän pitäjällä on oma Fb- sivusto tai pitäisikö sanoa se jotenkin muutoin. Minä tietenkin liityin. On mukava lukea lähiympäristön tapahtumista. On tarpeellista tietoa ja hassunkivoja juttuja.

Tässä jonain päivänä oli mummo paniikissa kun karhu oli nähty. Kova haloo missä, missä? Uskaltaako mennä marjaan ja sieneen? Joku vääräleuka sitten muisteli vanhaa neuvoa, että nainen jos karhulle pyllistää (luukku alhaalla) niin karhu pelästyy.  Karhusta ei uutta tiedotusta ole tullut. Tuoreempi uutinen oli se, että pitäjällä oli nähty tiellä strutsi. Myöhemmin selvisi, että kas, kurkihan se siinä.

Jotenkin huvittava sieni.

Ensimmäiset gladiolukset. Näiden kukkien mukulat säilyivät hyvin talven yli varastossa ja nyt ilahduttavat uusilla kukilla kasvihuoneen seinustalla.

Kimalaisen lentoa. Asioista jotain tietävät tahot ovat kertoneet kimalaisia olevan tänä vuonna normaalia enemmän. Siitä en tiedä, mutta hyttysiä ainakin tuntui olevan viime kesää enemmän.

Neitoperho on niin kaunis. Otin monta kuvaa enkä osannut valita blogiin laitettavaa, oli tehtävä kollaasi.

Ropsaisi tuossa vähän vettä, onkin lähdettävä pitämään kotiloratsiaa.