Kesäisiä päiviä.

Joen kesä on kauneimmillaan.

Joki on taas todistamassa uuden elämän syntyä ja kasvua.

Suojaväri auttaa selviytymään paremmin ilmahyökkäyksiltä.

Joen kauneus on vienyt sydämeni kokonaan.

Tämä tyyni rauha ja lempeys sopii niin hyvin minun nykyiselle mielentilalleni, en kaipaa täältä mihinkään.

Joen väki ei enää pelästy aamuista vesijuoksijaa, ovat jo tottuneet. Vähän aikaa polkee verkkaisesti vettä jaloillaan ja lähtee taas pois.
 

 

Saaressa on myös kasvimaalla ollut kuivaa, onneksi Päijänteessä on vettä riittänyt Helsinkiin asti.

Pitkään on ollut poutaaa, on kannettu vettä kasvimaalle saaressa ja täällä kotona. Sitten törähti vettä taivaan täydeltä, hetkessä 34 mm ja seuraavana päivänä vielä enemmän. Mittari oli täyttynyt, yhtään ei tiedä kuinka paljon on mennyt yli.

Tintin poikaset lentelivät kaatosateessa ihmeissään. Yksi lensi ikkunalaudalle sadetta pakoon. Se oli ihan märkä ja tukka sekaisin, nälkä tuntui olevan hirmuinen. Emolintu oli vaikeuksissa löytää syötävää sellaisessa säässä, poikaset piipittivät nälkäänsä jasmiinipensaassa ja tämä yksi minua niin lähellä. En onnistunut kuvaamaan kunnolla lasin läpi. Yritin löytää parempaa kuvakulmaa, mutta heti kun liikahdin tirppa pelästyi ja lensi pois jasmiinin märille oksille.

Mustarastaan pesä on saunan takana. Ihmeellisen kaunis ja taidolla tehty lintukoto, kelpaa siinä pienten laululintusten emojensa hoivissa kasvaa lento- ja laulukuntoon.

Tämä hetki, kun saa kesän ensimmäiset ahomansikat pujotella heinänkorteen, tuo aina lapsuuden mieleen. Mansikkaheinä tuoksuu hurmaavalta, yksi ihana muisto lapsuuden aurinkoisista kesistä.

20.06.2016  saimme kutsun syntymäpäiväkahville saareen. Kakku oli niin kaunis ja erinomaisen herkullisen makuinen. Kiitos päivänsankarille ja talonväelle mukavasta iltapäivästä. Onnea!

Hetken jo näytti siltä, että juhannukseen mennessä kaikki kukat ovat jo kukkineet. Turha pelko, Suomen kesässä kukkia riittää ja lisää kylvetään kukkapenkkeihin ja laatikoihin.

Tässä ruusussa on jotain herkkää kauneutta, tänä kesänä kukkia on tavallista runsaammin.

Talven pakkaset veivät suurimman osan uusista liljoista, mutta onneksi nämä maatiaislajikkeet ovat sitkeää sorttia, tässäkin ruusupensaassa kasvavassa ruskoliljassa on tulossa kymmenen kukkaa. Kävin tuolla lunttaamassa tietoja ruskoliljasta kun toiset kutsuvat sitä keisarinkruunuksi. Sama kukka on kyseessä ja Suomeen tuotu jo 1600- luvulla.

Pihanurmen tälle alueelle henkilökunta ei saa leikkurin kanssa mennä, pihahenkilökuntaa meillä on kaksi persoonaa, mies ja minä. Mies leikkaa, minä valvon ja annan koordinaatit mistä kierretään.

Ojassa kukkii valtavana pehkona ruusua ja vadelmaa, ovat meidän rajan takana. Sitä valtakuntaa hallitsevat lehtokotilot.

Tässä vielä yhteenveto juhannuksena pihalla kukkivista kaunottarista.

Hyvää Juhannusta!

Nauttikaa lomapäivistä.

Myrskyn jälkeen päivä paistaa.

Ruusuja lasimaljassa. Kovin ovat aikaisin ruusutkin kukassa tänä keväänä. Pihan ruusuista kaksi näytti paleltuneen talvella, mutta nyt juuresta lykkää uutta vartta. Nähtäväksi jää tuleeko sieltä esille uutta ruusulajiketta .

Talvi oli ankara monille kukille meidänkin pihassa, eniten suren belliksiä, niitä oli aikaisemmin nurmikko täynnä. Toivottavasti siemenet ovat säilyneet ja uusia kukkia kasvaa tilalle. Ihanat tuoksuvat liljatkin menehtyivät, kahdestakymmenestä uudesta sipulista vain kaksi säilyi.

Päivänliljaa eivät pakkaset nujertaneet.

Orvokkeja on pihalla kaiken värisiä. Joskus ennen valitsin orvokkeja pihaan vain yhtä tai kahta väriä. Asiaan tuli muutos pienen tyttärenpojan myötä. Taimikaupoilla annoin pojan tehtäväksi valita orvokit ja pikkuinen kantoi kassiin kaikkia saatavilla olevia värejä. Orvokkipata oli sinä kesänä erityisen hieno ja on ollut siitä lähtien joka kesä.

Niinhän  kedollakin sopivat kaikenlaiset kukat hyvin yhteen.

Aamulla lähdimme Lahteen autoa katsastamaan ja samalla kävimme kansainvälisillä markkinoilla. Tuosta tapahtumasta näyttää tulleen meille traditio täällä Hämeessä.

Ihania kukkakuvioisia mukeja, kuppeja, teetä, keksejä ja hilloja. " Handmade on the farm"  Pear & Ginget Jam, Sweet Chilli Jam  ja Chocolate Curd, siinä ostokseni. "Best of British" luki pussin päällä. Tuo Chilli Jam vaikuttaa kiinnostavalta ja inkivääristä pidän sen kaikissa muodoissa. Kolme pikkuista tölkkiä 20 €, luultavasti Prismasta olisi samoja tuotteita löytynyt halvemmalla, mutta olihan se niin kivaa tehdä kauppaa hattupäisen engelsmannin kanssa.

Tämän vaunun ohitin suosiolla, makeaa oli pöytä notkuen.

Maistelin italialaisia pipareita, niitä löytyi gluteenittominakin.  Makeita ja tomusokerilla hunnutettuja. Valitsin pussiin muutamia iltapäiväkahvini sulostuttajaksi.

Niin ja se varsinainen asia, auto oli kunnossa. Taas saa ajella vuoden jos ei sitä ennen haluta vaihtaa jo uudempaan versioon. Perheen miehespuolisessa jäsenessä ei kuitenkaan vielä ole ollut havaittavissa autokuumeeseen viittaavia oireita.

Turussa käydessämme ostin ruukkuun hortensian. Muistan kuinka lapsena ihastelin Porthanin puistossa Pinellan edessä komeita hortensioita, ne ilmestyivät sinne joka kesä. En huomannut katsoa oliko niitä myös tänä kesänä. Olimme ehkä liian aikaisin liikkeellä, tätä omaakin on kanneltu yöksi suojaan mahdolliselta hallalta.

Turvaan oli nostettava myös miljoonakellot, tuuli niitä riepotteli miten tahtoi.

Vääksyn kanavan tienoolla on aina kasvanut tien varrella sellaisia kesäpensaita, joissa on  suuret lehdet. Nyt niiden kasvupaikat ammottivat tyhjyyttä tai ei aivan, kuolleita keppejä oli pystyssä vinksin vonksin. Tappoikohan talven pakkanen ne kokonaan? Se kasvi vaan jotenkin kuuluu Vääksyn tienvarsimaisemaan, Lahdesta tullessa oikealla puolella tietä, siinä niitä on aina ollut.

Kylvöjen kanssa menin taas samaan halpaan. Helteiden aikaan mittasin maan lämpöä ja tietenkin laitoin pavut maahan. Nyt näyttää siltä, että uusia siemeniä on lähdettävä ostamaan. Kasvimaalla on kaikenlainen muukin kasvu pysähtynyt, liian kylmää on ollut. Kasvihuoneessa on poltettu yöllä kynttilöitä, ystäviltä saadut tomaatintaimet ovat säilyneet. Hyvä keino päästä eroon vanhoista kynttilänpätkistä.

Eilen illalla tuli taas viikon annos mandalan ohjetta, olen ihan koukussa tuohon mandaloimiseen. Ihana peitto siitä tulee, uskoisin. Voisinkin vielä virkata muutaman silmukan ja sitten nukkumaan.

Lokkihautomo

Ilma on täynnä siitepölyä, mänty kukkii. Mökkirannassa tutulla kivellä lokkiemo hautoo munia.

Silloin lapsena tunnistin tavallisimmat lokkien ja sorsalintujen suvut. Huomaan  unohtaneeni keväisten linturetkiemme opit lähes kokonaan. Meillä oli ihana  luonnonhistorian opettaja, hän oli jo silloin harmaapartainen iäkäs mies. Niinä aikoina miehillä ei yleensä partaa ollut, ehkä siitä syystä opettajamme oli saanut lempinimen "Pukki". Keväällä opettaja vei meidät luontoon linturetkelle. Tapaaminen oli Hirvensalon sillanpielessä kukonlaulun aikaan aamulla kello 5.00. Haikeudella muistelen retkeämme, Pukin kiikari kiersi kädestä käteen, lintujen keväthuuma tarttui meihin lapsiinkin. Yhtenä varhaisena aamuhetkenä opimme enemmän kuin koko talvena koulussa. Kevätretki oli yhteenveto talven opiskelusta.

Näin vuosikymmeniä myöhemmin mietin, mitä tuosta kaikesta on jäänyt käteen, kun lintujen nimetkin ovat unohtuneet. Pukki ohjasi meidät kaupunkilaislapset luonnon ihmeiden tarkkailuun ja kunnioittamaan elämää sen kaikissa muodoissa.

Enää en ahdistu jos en kaikkia lintuja ja perhosia nimeltä tunne ja ainahan voin kysyä pojaltani. Lähetän kuvan ja vastaus tulee paluupostissa.  Nyt saan asua täällä lähellä luontoa, on joki, järvi, metsät ja kasvimaa. Rakastan kaikkea täällä ympärilläni ja muistelen tänään  lämmöllä entistä opettajaani.

Tuli siinä vähän "sanomistakin", kun laiturilla tsuumailin. Lokkiemo paheksui puuhiani, ei kuitenkaan jättänyt pesää, on jo tottunut ihmisiin. Kiitos kuvauksen kohteelle ja menestystä poikueelle.

Kevätmatka Turkuun.

Matkalla ihastelimme viljeltyjä voikukkapeltoja. Mitähän näille kukille tehdään? Syötetäänkö eläimille vai valmistetaanko jotain ihmisille?

Sota-aikana mamma keräsi ja kuivasi voikukanjuuria kahvin korvikkeeksi. Ulla Lehtonen on kehitellyt monenlaisia ruokia voikukista, sen kaikista osista, TÄÄLLÄ muutamia esimerkkejä.

                                                                                  *

Luostarin puutarhassa kukkivat orvokit ja tulppaanit. Toista kertaa jo yövyimme Birgittasisarten vieraskodissa ja olemme tyytyväisiä.   Sisarten kotisivut täällä

Vaatimaton, siisti ja rauhallinen paikka. Parkkipaikkakin on aina löytynyt tuolta pihalta, noustaan oikealla näkyvää ramppia pitkin ylös.

Olen ihastunut tuohon pikkuruiseen söpöön pöytäliinaan luostarin aamiaishuoneen pöydällä.

                                                                             *

Ekotori oli muuttanut uuteen paikkaan, valtava halli.  En ehtinyt tutkia mitä nuo kymmenet kukkivat puut kadun varrella ovat, kauniilta näyttivät. Emme löytäneet mitään ostettavaa, vanhasta tottumuksesta kuitenkin uusi paikka oli etsittävä.

                                                                                        *

Vielä iltakävelylle satamaan. Takana näkyy Turun linna. Vanhoja autoja sai täälläkin ihastella. Ensi kesänä näkyy taas suuret purjealukset tulevan Turkuun, pääsisipä silloin mukaan ihmettelemään.

Vanhat autot kiehtovat, upeita ilmestyksiä. Kuluttavat varmaankin paljon polttoainetta. Borella yövyimme viime syksynä.

                                                                                  *

Viherlassilassa on myös poikettava. Portilla hymyilee kukkien keskellä tällainen pappa.

*                      

                                      

Cafe-Kakola,  tänne halusimme ehdottomasti kuultuamme kahvilan avautuneen yleisölle.

Saavuimme paikalle ikäänkuin takaovesta. Minä vanha konna olen tuntenut ja kolunnut nuo tienoot jo mukulana. Emme tietenkään vankilan alueelle silloin päässeet, mutta ympäristö on tuttua. Ajelimme Puutarhakatua ja käännyimme kohti Pakkarin koulua. Ai, ai, siinä vasemmalla on kenttä, jossa talvella luistelimme. Aukihan se Kakolan portti oli ja me hurautimme sisään. Otimme alueesta vähän kuviakin ja päädyimme kirkon eteen. Kas vaan parkkipaikka löytyi ja siinä suunnassa josta tulimme oli ajoneuvoilla ajo kielletty.  Ei tunnettu syyllisyyttä koska reitin toisessa päässä ajokieltoa ei ollut.

Turun parhaimmalla paikalla tuo Kakolanmäki sijaitsee. Tähän suuntaan kun katsoo niin näkyy Mikaelin kirkon torni. Vankilan ikkunoista on näkymää kauas Airistolle.

Täällä taas tien päässä kaukana häämöttää Turun tuomiokirkko.

Tässä on parkkipaikka, kirkon edessä

Kakolan alueen kuuluisin ja kuvista tunnetuin harmaa graniittinen linnarakennus  on myyty ja remontit ovat alkaneet. Entiset kalteri-ikkunat ammottavat nyt mustaa tyhjyyttä. Niinpä, linnalta se vanha rakennus näyttää vieläkin. Siitä varmaan on peräisin se sanonta, että " joutui linnaan", kun joku konna vankilaan tuomittiin. Täällä jotain lisätietoa rakennuksesta.

Kurkistetaanpa nyt sisälle kahvilaan, entiseen Kakolanmäen päällä olevaan vankilanjohtajan taloon.
.

Kahvia tässä jo mieli tekeekin, kun kaikkea höpinää on tullut larputettua ruudun täydeltä.

Kahvin voi nauttia myös vankilanjohtajien tyyliin posliinikupista, me valitsimme vankien käyttämän peltimukin.
Peltimuki-idea on mielestäni aika hauska, luovaa suunnittelua kahvilan pitäjiltä.

No tähän leivokseen sitten on isketty fiila. Leivos on suunniteltu erityisesti tätä kahvilaa varten. On kuulemma hyvin suosittu. Valitettavasti en voinut maistaa, oli tyydyttävä tuollaiseen tavalliseen päärynäkakkaraan. 
 

Ei ostettu kakkoa, ties vaikka sinne sisään olisi leivottu viila.

Kuvat kahvilan seinällä kertovat vankien elämäntarinoita.

Mathilda Wrede oli aikanaan tunnettu vankien ystävä. En huomannut kysyä henkilökunnalta esittääkö kuva häntä, uskoisin kuitenkin niin.

Vielä yksi kuva ajan henkeen sisustetusta kahvilahuoneesta.

                                                                       *

Syntymäkaupunkini on minulle rakas. Keväisin ja syksyisin yritän päästä käymään hautausmaakierroksella.

Kaupungista löytyy aina jotain uutta ja jännittävää. Minun Turkuni on kuitenkin erilainen, vanha. Olen jämähtänyt viisikymmenluvulle. Tunnen olevani vanha kalkkis, kun kaipaan vanhoja torinvarren taloja, raitiovaunuja ja telakan ääniä Varvitorin laidalla.

Ei minua kuitenkaan haittaa kaupungin muuttuminen, se kuuluu elämään. Onneksi minun ei enää tarvitse ryntäillä virran mukana, ottaa kantaa puolesta tai vastaan. On uusi Turku ja uudet turkulaiset. Osaavatkohan he enää kaupungin kieltäkään, eivät ainakaan yhtä hyvin kuin Tammisen mamma Pakalla. Ennen minäkin muutin murteelle saapuessani Uudenmaan tullista kotikaupunkiin, nykyään tulenkin Hämeen härkätietä, eikä suju enää murre entiseen malliin. Kielen sointi kuitenkin säilyy varmasti hautaan asti, uskoisin.

Onnellista elämää vaan nykyisille Turun asukkaille.