Kaunista.
Lokkiyhdyskuntakin oli jo herännyt.
Vähän aamupalaa ja sitten uimaan.
Pieni matka Bussikadulle ja odottelemaan nelosen bussia. Sieltä se punainen bussi jo onkin tulossa. Täällä on kaksi pitkää rannansuuntaista katua. Suomalaiset kutsuvat niitä Junakaduksi ja Bussikaduksi, selkeää. Jos aiot matkata bussilla, kävelet vaan Bussikadulle.
Bussien numerot ja reitit näkyvät taulussa. Sinun pitäisi vaan olla vähintään kaksi ja puolimetrinen, että näkisit mitä tauluun on kirjoitettu. Hih... Nämä henkilöt nousivat myös nelosen bussiin.
Miramar on melkoinen kauppakeskus, tänään siellä oli melko hiljaista. Tuntui kuin kaikki asiakkaat puhuisivat suomea.
Muotia oli vaikeaa kuvata lasin läpi, heijastuksia. Lempparivärejä.
Kävin sitten pahoittamassa mieleni sovituskopissakin. Tarkoitus oli ostaa caprihousut, kun entiset unohtuivat kotiin. Ne caprit ovat sellaiset vähän polven alapuolelle ulottuvat. Olisivat vähän armollisemmat paksuille kintuilleni, shortseissa en enää kehtaa julkisella paikalla kulkea. Metsäpolku on eri asia.
Löysinkin nätit 3/4 pituiset housut, hyvää laatuakin olivat. Onnellisena ahtauduin sovituskoppiin. Voihan juukeli, ne kolmevarttiset olivatkin minulle pitkien housujen mittaiset ja nappi ei mennyt vyötärön kohdalla kiinni. Vaivihkaa palautin housut takaisin hyllyyn.
Tämä ensimmäinen takaisku ei minua vielä lannistanut. Kävelin uimapuku osastolle, tuo kloorattu uimavesi kun syö uikkareita. Löysin nätin sinisen, näytti olevan kokoani. Siis takaisin sovituskopin kauhugalleriaan. Uimapuku sopi ihan hyvin, mutta siinä oli yksi vakava virhe. Olkaimena oli vain kengännauhan näköinen nyöri niskan takse. Eihän minun ryntäitäni saada pysymään kondiksessa kengännauhalla, vaaditaan kunnon valjaat.
Viimeinen niitti kärsimyksilleni tuli, kun löysin kauan etsimäni vaalean vetoketjullisen fleesetakin. Se olisi korvannut tuon vuosikymmenen minua palvelleen vihreän, joka on mukana kaikissa matkakuvissani, vaikka se sopii yhteen vain muutamaan omistamaani vaatteeseen. Niin, tuo uusi ihana hupullinen löytöni, jäi taas vaatekaupan tankoon odottelemaan jotain riisipuikkoa. Hihat olivat minun alleilleni liian kapeat. Voihan tanttelintuuri, se hintakin olisi ollut niin kukkarolleni sopiva.
Tässä vaiheessa jo taatalle parkaisin, että lähdetään pois täältä.
Lapsille löytyi kaikkea kivaa ajanvietettä.
Kun asusteiden hankinta ei onnistunut, niin käydäänpä ruokapuolella. Kalatiski oli huikea, kuvssa pieni osa sitä.
Mitähän makkaraa saisi olla?
Valinnanvaraa löytyy myös ilmakuivatuista kinkuista.
Omat kahvikeksini löysin täältä.

Oi mikä auringonnousu! On teillä majoitus loistopaikalla.
VastaaPoistaRuokakaupat, isot ja pienet ovat mukavia kierrellä ja katsella. Esimerkiksi kuvaamasi kalatiski, miten siisti ja houkutteleva.
Mukavaa viikonloppua aurinkoon!
Samoin sinulle, Minttuli, hyvää viikonloppua.
VastaaPoistaKaunis auringonnousu, sitä on mukava tiirailla aamutuimaan.
VastaaPoistaMinustakin tuntuu, että me pohjoismaalaiset olemme rakenteeltamme hieman ronskimpia kuin espanjattaret. Toki sielläkin pullukoita löytyy.
Olen tosi harvoin löytänyt vaatteita ulkomailta, kenkiä kylläkin.
Parhaat 3/4 osa housut olen löytänyt Kapp Ahlista, ostin siitä ilosta heti kahdet. Täytyy katsastaa taas tänä keväänä on samaa mallia edelleen.
Kiitos vinkistä, taidankin jättää housuostoksen toistaiseksi.
PoistaEi täältä tällaiselle pienelle pullukalle taida mitään vaatetta löytyä.
Ihana aurinkonnousu,upeita kuvia:)
VastaaPoistaAamut ovat ihania.
PoistaUnelma!
VastaaPoistaOikein upeita olit laittanut postaukseesi;DD
Samoja vaikeuksia on minullakin löytää sopivia ja mieleisiä vaatteita. Oikein hyvää ja kaunista lomanjatkoa sinulle ja Taatalle.<3
Hyvää viikonloppua sinulle.
PoistaVoi itku noita vaatteita, höh, vähemmästäkin tulee pahalle tuulelle :(
VastaaPoistaOnneksi aurinko siellä on kaunis.
Tuolla auringossa
Poistapettymykset unohtuvat.
Unelma, älä välitä, siellä asuva ystävättäreni ei voi ostaa vaatteita Espanjasta, sen sijaan tyttäreni voi: Välissä olevista kiloista en puhu mitään, mutta sen sijaa totean, että välissä on vuosikymmeniä. A-L on kyllä tutkinut, että koot ovat siellä hyvin pienet.
VastaaPoistaKiinasta saamani juhlapuku upeine takkeineen mahtuu ylleni, jos sairastun syöpään ja saan sytostaattihoitoa. Äitini painoi pienimmillään 34 kiloa, mutta on nyt jo normaalimitoissa.
Ikävä kyllä sovituskoppi alkaa olla kauhugalleria...Ilmankos en enää viihdy ostoksilla.
Ehkä täälläkin jossakin on isojentyttöjen vaatteita kaupan. Näillä näkymin on vain tyydyttävä soputelttaan.
PoistaMinullakin on vaatteita kotona tangossa roikkumassa, jotka eivät päälle mahdu. Nyt päätimme, että kaikki lähtee Fidaan. Kolme isoa kassia on jo pakattuna valmiiksi, heti lähtevät kunhan täältä kotiudumme.
Onneksi äitisi on jo toipunut.
Kaunis auringonnousu ja hymyn sain huulilleni, kun luin kirjotustasi pukukopissa olessasi, hi, Samat on murheet täälläkin.
VastaaPoistaHyvää lauantaipäivää sinne!
Vaatteiden osto on yhtä kohellusta, sopivaa kokoa ei löydy tai jos löytyy, niin se on sitten kukkarolleni liian kallis.
PoistaHyvää viikonloppua.
Sama vika Rahikaisen, eipä huvita sovituskoppiin ahtautua.Mielensä vaan pahoittaa. Tai ei sentään. Soputeltta on suunniteltu meille vähän isommille tytöille. Minulla myös vaatehuoneen tangot vääntyy rievuista, jotka pitää pakata mustaan muovisäkkiin, sillä ei ne mahdu eivät tule mahtumaan, eikä sitäpaitsi meikä niin paljon edes tarvitse.
VastaaPoistaKuulin, että jonkun mökillä oli käynyt varkaita, muuta ei oltu viety kuin vaatteita. Minä olisin ikikiitollinen sellaisista murtovarkaista!
Tänään piipahdin Vanhassa Satamassa ja kaipasin sinua niin. Mutta kuitenkin olen onsku että saat olla siellä auringon lämmössä.
Loppujen lopuksi aika pienellä vaatevarastolla nykyään selviää. Tulee kuitenkin käytettyä vaan niitä samoja, jotka on hyväksi havainnut, siis käyttöominaisuuksiltaan.
PoistaMukavaa täällä lämmössä on olla, kolotuksetkin häviävät. Paljon tulee liikuttua, eniten tykkään uimisesta.
Kyllä me taas yhdessä reissaammekin, kunhan tästä keretään, olet ihana ystävä.
OHHOH, Onpas paikka ja runsaasti silmänruokaa, muusta puhumattakaan.
VastaaPoistaKiitos upeista matkakuvista !
PoistaJännä paikka tosiaan.
PoistaMukavaa olisi siellä ollut ostoksiakin tehdä, mutta toisin kävi.
PoistaMiten kauniita kuvia, mielenkiintoinen paikka.
VastaaPoistaKiva paikka.
PoistaSiellä ollaan edistytty, koska on jo gluteeniton osastokin. Kun kävimme 15 v takaperin, kukaan ei ymmmärtänyt yhtään mitä tarkoitin, vaikka minulla oli keliakialehden mukana tullut espanjankielinen selvitys. Silti ei auttanut.
VastaaPoistaLiian tuttu tuo kauhukoppitilanne, sinulla ei onneksi huumorintaju loppunut. Ainakin se on palautunut kirjoittamishetkeen mennessä :-D
Täällä on tuotteisiin hyvin merkitty, "sin gluten".
VastaaPoistaTuo sovituskoppirivistö saa aina kylmän hien nousemaan otsalle. :-)