sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Vielä eilisestä kirjanhakumatkasta.


Kirjakerhon myymälässä Helsingissä paketoitiin lahjakirja näin kauniisti.

Tonttulakkeja ja jouluisia herkkuja.


Saatuamme tuon kauniin paketin kassiimme palasimme vielä Stocmannille kahville ja teelle.

Nyt tekisi mieli kertoa taas yhdestä hankaluudesta, jonka ikä ja ylipaino ovat tuoneet tullessaan. Ai, EVVK, no kerron kuitenkin.

Kahvilassa oli tungosta, ei yhtään pöytää vapaana. Taata sitten bongasi yhden pikkuisen pöydän siinä lähellä ovea, se oli sellainen "pystybaari" tapaus. Kiiruhdimme pöydän luo ja minä yritin nousta sille halvatun jakkaralle.

Peruutin tuolin eteen, siinä istuinosa oli lapaluitteni korkeudella, voihan saaplari. Ensimmäinen puola oli polveni korkeudella, yritin nousta takaperin sille puolalle ja siitä rojahtaa jakkaralle istumaan. Eihän siitä mitään tullut, liian korkea astin, polvi ei taipunut. Yritin uudelleen, otin tukea pöydästä. Se halvatun tuoli sitten oikein ilkkui minulle ja kallistui uhkaavasti pöytää kohti, takajalat liukuivat. Vielä uusi yritys, en päässyt tuolille, vaan mätkähdin ryntäilleni sille pöydälle. Jaloissa on niin vähän voimaa, että koko elopainoa en jaksanut nostaa vain toisella jalalla puolta metriä ylös. Itsetuntoni oli saanut pikku kolauksen, mutta en antanut sen häiritä kahvilareissuani. Muut asiakkaat osasivat hymyillä "sisään päin".

Olisi se vaan ollut mellevää istua siellä korkeuksissa, olisi tuntenut itsensä tennispelin tuomariksi. Hih. Onneksi en päässyt ylös. Jäänkin tässä miettimään, miten olisi ollut alastulon laita?

Taata oli lähtenyt odottamaan kassajonoon ja minä väijyin vapautuvaa normaalipöytää. Heti, kun näin erään rouvan asettelevan astioitaan tarjottimelle, ryntäsin sinne lähistölle. En sentään tarttunut tuolinkarmiin ennen pariskunnan lähtöä, niinkuin teki meidän jälkeemme pöytää tarvitseva rouva.

Kahvit ja teet juotiin ja naureskeltiin mamman kömpelyydelle. Nyt sitten tiedän, että baarijakkaralla ei enää notkuilla, jos ei ole hiiappia paikalla. :)


Kuvasin vielä Aleksilla tämän kauniin pihanäkymän porttikäytävän puolelta.
Posted by Picasa

14 kommenttia:

  1. Voi Unelma! Joskus mietin sitä, kun täälläkin on ravintoloissa näitä baarijakkaroita ja korkeita pöytiä, että kenelle ne on tarkoitettu. Toinen jännittävä malli on loossipöydät, joissa pöydän ja penkin väli on mitoitettu aika ahtaaksi.

    Niin se elämä muuttuu. Minulla on selkä kenkkuillut jo muutaman vuoden ja on juttuja, joita en selän vuoksi enää kovin tohdi tehdä. Kuten rullaluistelu. Vaikka jumppaan ja yritän pitää lihakset kunnossa on aina se pelko, että niksahtaa.

    Kiitos pihanäkymästä. Kaunis.

    VastaaPoista
  2. Onneksi et loukannut. Minä varon baarijakakroita. Niin korkealla alkaa huimata.

    VastaaPoista
  3. Oi niille baarituoleille on niin vaikeaa nousta,ja vielä kun on talvivaatteet päällä! Onneksi ei käynyt pahemmin Unelma:-) Stockalla onkin usein vaikeaa löytää pöytää,pitää vahtia että sellainen vapautuu.
    Ihania herkkuja olet siellä kuvannut!'
    Ja tuo Aleksin sisäpiha on jouluisessa asussaan niin kaunis!
    Hyvää itsenäisyyspäivää Unelma!

    VastaaPoista
  4. Johanna,
    miksi ihmeessä tuollaisia kalusteita hankitaan, emmehän me kaikki olla koripalloilijoita. :)

    aimarii,
    yleensä varon minäkin, mutta nyt haksahdin yrittämään korkeuksiin nousua.

    Yaelian,
    tosiaankin toppatakki oli päällä ja ostoslaukku, ynnä käsilaukku ja kameralaukku roikkuivat kaulassa. Olikohan jollakin asiakkaalla videokamera mukana? Hih.

    SusuPetal,
    Vähän lohduttaa tieto siitä, että jo Keskiäkäinenkin on pulassa baarijakkaroiden kanssa.

    VastaaPoista
  5. Varmasti oli ihan hyvä, ettet sinne yläilmoihin istuksimaan päässyt - nyt oli pöytä edessä, ettet ollut lattialla rähmälläsi. Minulla ei ole mitään nivelongelmia ja kesäisin pääsee baarijakkaralle oikein mukavastikin, mutta antaas olla, kun tulee talvi ja on pitkä paksu palttoo päällä. Se takkihan pakkaa aina työntämään sen baarijakkaran pois pepun tieltä, vaikka mitä tekisi. Ei siis ole kyllä viimeiseen asti mietitty näitäkään juttuja välillä. Hyvä, ettet loukannut!

    Tyylikäs lahjapaketti kyllä!

    VastaaPoista
  6. Minz,
    minä höppänä en vaan aina tahdo muistaa ikääni ja kömpelyyttäni. :)

    VastaaPoista
  7. Minä olen luopunut edes yrittämästä sen jälkeen kun eräs nuorempi ja ketterämpi ystäväni sille vielä kiipesi ja just kun oli vaivoin päässyt ylös niin joku vielä kömpelömpi kaatui vieressä ja mennessään kaatoi naapuritkin, hups vaan, ystäväkin kellahti jakkaraltaan ja käsi poikki. Parempi vaan ottaa järki käteen ja pysyä maan pinnalla.

    VastaaPoista
  8. Tuolitarinakin hmm hauska mutta tässä kirjoituksesa taas kerran nämä valokuvat . . .ne on siis niiiiin hyvät, herrrkulliset, kauniit ynnä kaikki muut kehusanat. Taatakos ne on ottanut? Noh, otti kuka otti mutta kauniita on. Mun kaupunkikuvat on sata-nolla ihan mänttejä kun on näin nättejä verrattavana. Vaan en mä tästä masennus, en en, kuvaan niin kuin kuvaan ja kamerani on ihan kiva mulle. Hyvää itsenäisyyspäivää.

    VastaaPoista
  9. Sama vika Rahikaisella, sanotaan. Katsoin laivalla kahta minua pullukampaa - tosin nuorempaa - naishenkilöä, jotka kuin uhalla kipusivat pikkuruisille baarijakkaroille korkeuksiin. Sivusta pelkäsin, että jakkara kaatuu ja ei kestä päälle tunkevaa massaa. Itse en enää edes haaveile kakottavani korkeuksissa, sillä jos sinne edes pääsee, alastulo on sitten uusi riski. Hyväksyn huokeasti, että olen parhaimmillani tukevalla penkillä. Tyynelläkin säällä. Kaunis kirjapaketti ja pihanäkymä.

    VastaaPoista
  10. Sirokko,
    hui sentäs, oikein kauhistuttaa ajatus katkenneista luista. Joskus olosuhteet ovat otollisia tämän kaltaisille uhkayrityksille.

    Kristiina,
    taata ei nyt ottanut kuvia, hän ei kehtaa hääriä tavaratalon vilinässä kameran kanssa. Taata ottaa hyviä kuvia ja silloin merkitsen kuvan ottajaksi taatan. Kuvien käsittely on aina minun heiniäni ja kollaasien rakentelu myös.
    Hyvää itsenäisyyspäivää sinulle.

    anja,
    näinhän se on, ei meikämammaa enää korkeuksiin. :)

    VastaaPoista
  11. Hienoa, että voi itselleen nauraa. Minulle sattuu usein kaikenlaista hassua ja naureskellen kerron niitä muidenkin iloksi. Onneksi tähän ikään itsetunto on sen verran kohdallaan, että voi nauraa itselleen ja muista viis välitän.
    Suosituissa kahviloissa on aina ruuhkaa, saa oikein kytätä paikkaa.
    Onpa tuo Aleksin portin taakse ulottuva näkymä kaunis. Mietin, että missä se on. Pitää tiirata ensi kerralla, kun kuljemme tuota katua.

    VastaaPoista
  12. Kiitos kommentistasi Unelma :)
    Kivoja kuvia ja onpa kauniit jouluvalot Aleksilla ! Kyllä kaikki valot niin kauniisti nyt valaiseekin muuten vuoden pimeintä aikaa.

    Näin se kyllä on ettei ne baarijakkarat oikein enää tunnu houkuttelevan minuakaan, kankeutta on jo tuon kroonisen säryn vuoksi ja vaikeaa varsinkin talvisin sinne "korkeuksiin" kiipeillä :D

    Iloista joulunodotusta sinulle !!!

    VastaaPoista
  13. arleena,
    tässä iässä ei selviä ilman huumoria. Kaikenlaisia kömmänöitä sattuu.
    Nyt en tarkkaan muista millä kohdalla tuo kaunis piha on.

    Hellumarja,
    olipa kivaa, kun ehdit poiketa täälläkin.
    Iloista joulun odotusta vaan sinulle ja perheellesi. :)

    VastaaPoista