tiistai 28. joulukuuta 2010

Imatran Valtionhotelli,

vielä muutama kuva. Klikkailkaa näitä kuvia isommiksi.

Talossa on paljon kiinnostavia esineitä aseteltu kauniisti viihtyisiin ja kodikkaisiin seurustelutiloihin.

Oppaan mukaan talosta löytyy myös Iiris keramiikkaa.


Täällä on mukava nauttia kuppi kahvia tai teetä.


Taulujen kuvaaminen ei oikein onnistu minun taidoillani. Edellinen omistaja oli vienyt kaikki taulut mennessään, mutta nyt niitä on saatu ostetuksi takaisin kolmetoista kappaletta.

Hedelmätaulut löytyvät tarjoiluhuoneen seiniltä.







Ikkunasyvennyksissä on paljon mukavia "aarteita". Nyt jo vähän oikaisin ja tein kuvista kollaasin.

Kuvia on vielä paljon varastossa, mutta enempää en enää jaksa tänne siirtää. Suosittelen, että käytte itse paikanpäällä katsomassa. Matkatessanne Imatralle varatkaa etukäteen kaupungin matkailutoimistosta opas, saatte paljon lisätietoa Suomen ja Ruokolahden historiasta (Imatra kuului aikaisemmin Ruokolahteen). Tiesittekö muuten, että Ruokolahdella on kuusisataa järveä?

Mitä muuta tein syömisen ja kuvaamisen lisäksi? No, mehän lilluimme porealtailla ja uima-altaalla. Ulkoilukin jäi vähäiseksi kovan pakkasen takia. Luimme lahjakirjoja (kiitos poika ja Tiina) ja sain minä reissussa yhdet sukatkin kudottua. Automatkalla oli sylissä kamera ja kutile, sehän se on mamman maailmaa.

Tekisi vielä mieleni mainita, miten taatan kylpytossut saivat niinsanotusti "jalat päälleen", taata hyväuskoisena jätti tossut pesuhuoneessa naulakon alle odottamaan. Taata sitten joutuikin tassuttelemaan paljain jaloin spasta asunnolle, minä vaan iloitsin, että hänen kylpytakkinsa ei ollut saanut jalkoja alleen. :)


ps. poistin villin arvaukseni, ihan vaan joulun kunniaksi.

10 kommenttia:

  1. Voi Unelma....onneksi teillä on ollut ihanaa♥

    'Kirje' lähtee aamulla.

    Elämyksellistä Vuotta 2011♥

    VastaaPoista
  2. Leena Lumi,
    ihana joulu saatiin. Olen oikein tyytyväinen.

    Onnellista Uutta Vuotta sinulle myös.

    VastaaPoista
  3. Kiitos että saamme kurkistaa Valtionhotelliin kuviesi kautta. Mennyttä aikaa on vaalittu todella hienosti.

    VastaaPoista
  4. Historiallinen ja komea sisustus siellä näyttää olevan, mutta se kuuluu tuonne hotelliin.
    Iris-keramiikka on minustakin hienoa, sitä ei enää tehdä.

    VastaaPoista
  5. Minttuli,
    tällaiselle muinaismuistolle, kuin minäkin olen tuo linna oli ihana elämys.

    arleena,
    hotelliin on yritetty hankkia entisiä tauluja takaisin. Entiset omistajat ovat vieneet sisustusta mennessään. Voi vain kuvitella, mitä kaikkea arvokasta siellä on alunperin ollut. Minäkin kuvasin tähän blogiin vain osan huoneista ja esineistä. Joskus voin vielä lisätä kuvia tänne myöhemmin ihan omaksi ilokseni.

    VastaaPoista
  6. Kiitos näistä kuvista! Olen ollut utelias hotellin suhteen pitemmän aikaa ja nyt sain sitten ihan jo konkreettisen käsityksen. Tuonne olisi kiva tehdä retki.

    VastaaPoista
  7. Paikka huokuu mennyttä loistoa ja jo hotellin ulkonäkö on uskomaton kokemus. Mukava, että vietitte siellä joulun.

    VastaaPoista
  8. Hieno paikka tuo Imatran Valtiohotelli,ja kiitos,että kuviesi kautta pääsen sinne hetkeksi! Pidän noista hedelmätauluista! Ja hienolta kuulostaa myös joulunne:-)

    VastaaPoista
  9. Olet käynyt synnyinkylässäni <3

    VastaaPoista
  10. Johanna,
    kesällä varmaankin tämä hotellin ympäristö on hyvin kaunis.

    tiuku,
    oli ihana joulu.

    Yaelian,
    minäkin pidin noista tauluista.

    kaari3,
    sinä siis olet Karjalan tyttöjä. Kaunista seutua. Imatralle pitäisi päästä uudelleenkin, kesällä.

    VastaaPoista