Lokkihautomo

Ilma on täynnä siitepölyä, mänty kukkii. Mökkirannassa tutulla kivellä lokkiemo hautoo munia.

Silloin lapsena tunnistin tavallisimmat lokkien ja sorsalintujen suvut. Huomaan  unohtaneeni keväisten linturetkiemme opit lähes kokonaan. Meillä oli ihana  luonnonhistorian opettaja, hän oli jo silloin harmaapartainen iäkäs mies. Niinä aikoina miehillä ei yleensä partaa ollut, ehkä siitä syystä opettajamme oli saanut lempinimen "Pukki". Keväällä opettaja vei meidät luontoon linturetkelle. Tapaaminen oli Hirvensalon sillanpielessä kukonlaulun aikaan aamulla kello 5.00. Haikeudella muistelen retkeämme, Pukin kiikari kiersi kädestä käteen, lintujen keväthuuma tarttui meihin lapsiinkin. Yhtenä varhaisena aamuhetkenä opimme enemmän kuin koko talvena koulussa. Kevätretki oli yhteenveto talven opiskelusta.

Näin vuosikymmeniä myöhemmin mietin, mitä tuosta kaikesta on jäänyt käteen, kun lintujen nimetkin ovat unohtuneet. Pukki ohjasi meidät kaupunkilaislapset luonnon ihmeiden tarkkailuun ja kunnioittamaan elämää sen kaikissa muodoissa.

Enää en ahdistu jos en kaikkia lintuja ja perhosia nimeltä tunne ja ainahan voin kysyä pojaltani. Lähetän kuvan ja vastaus tulee paluupostissa.  Nyt saan asua täällä lähellä luontoa, on joki, järvi, metsät ja kasvimaa. Rakastan kaikkea täällä ympärilläni ja muistelen tänään  lämmöllä entistä opettajaani.

Tuli siinä vähän "sanomistakin", kun laiturilla tsuumailin. Lokkiemo paheksui puuhiani, ei kuitenkaan jättänyt pesää, on jo tottunut ihmisiin. Kiitos kuvauksen kohteelle ja menestystä poikueelle.

Kevätmatka Turkuun.

Matkalla ihastelimme viljeltyjä voikukkapeltoja. Mitähän näille kukille tehdään? Syötetäänkö eläimille vai valmistetaanko jotain ihmisille?

Sota-aikana mamma keräsi ja kuivasi voikukanjuuria kahvin korvikkeeksi. Ulla Lehtonen on kehitellyt monenlaisia ruokia voikukista, sen kaikista osista, TÄÄLLÄ muutamia esimerkkejä.

                                                                                  *

Luostarin puutarhassa kukkivat orvokit ja tulppaanit. Toista kertaa jo yövyimme Birgittasisarten vieraskodissa ja olemme tyytyväisiä.   Sisarten kotisivut täällä

Vaatimaton, siisti ja rauhallinen paikka. Parkkipaikkakin on aina löytynyt tuolta pihalta, noustaan oikealla näkyvää ramppia pitkin ylös.

Olen ihastunut tuohon pikkuruiseen söpöön pöytäliinaan luostarin aamiaishuoneen pöydällä.

                                                                             *

Ekotori oli muuttanut uuteen paikkaan, valtava halli.  En ehtinyt tutkia mitä nuo kymmenet kukkivat puut kadun varrella ovat, kauniilta näyttivät. Emme löytäneet mitään ostettavaa, vanhasta tottumuksesta kuitenkin uusi paikka oli etsittävä.

                                                                                        *

Vielä iltakävelylle satamaan. Takana näkyy Turun linna. Vanhoja autoja sai täälläkin ihastella. Ensi kesänä näkyy taas suuret purjealukset tulevan Turkuun, pääsisipä silloin mukaan ihmettelemään.

Vanhat autot kiehtovat, upeita ilmestyksiä. Kuluttavat varmaankin paljon polttoainetta. Borella yövyimme viime syksynä.

                                                                                  *

Viherlassilassa on myös poikettava. Portilla hymyilee kukkien keskellä tällainen pappa.

*                      

                                      

Cafe-Kakola,  tänne halusimme ehdottomasti kuultuamme kahvilan avautuneen yleisölle.

Saavuimme paikalle ikäänkuin takaovesta. Minä vanha konna olen tuntenut ja kolunnut nuo tienoot jo mukulana. Emme tietenkään vankilan alueelle silloin päässeet, mutta ympäristö on tuttua. Ajelimme Puutarhakatua ja käännyimme kohti Pakkarin koulua. Ai, ai, siinä vasemmalla on kenttä, jossa talvella luistelimme. Aukihan se Kakolan portti oli ja me hurautimme sisään. Otimme alueesta vähän kuviakin ja päädyimme kirkon eteen. Kas vaan parkkipaikka löytyi ja siinä suunnassa josta tulimme oli ajoneuvoilla ajo kielletty.  Ei tunnettu syyllisyyttä koska reitin toisessa päässä ajokieltoa ei ollut.

Turun parhaimmalla paikalla tuo Kakolanmäki sijaitsee. Tähän suuntaan kun katsoo niin näkyy Mikaelin kirkon torni. Vankilan ikkunoista on näkymää kauas Airistolle.

Täällä taas tien päässä kaukana häämöttää Turun tuomiokirkko.

Tässä on parkkipaikka, kirkon edessä

Kakolan alueen kuuluisin ja kuvista tunnetuin harmaa graniittinen linnarakennus  on myyty ja remontit ovat alkaneet. Entiset kalteri-ikkunat ammottavat nyt mustaa tyhjyyttä. Niinpä, linnalta se vanha rakennus näyttää vieläkin. Siitä varmaan on peräisin se sanonta, että " joutui linnaan", kun joku konna vankilaan tuomittiin. Täällä jotain lisätietoa rakennuksesta.

Kurkistetaanpa nyt sisälle kahvilaan, entiseen Kakolanmäen päällä olevaan vankilanjohtajan taloon.
.

Kahvia tässä jo mieli tekeekin, kun kaikkea höpinää on tullut larputettua ruudun täydeltä.

Kahvin voi nauttia myös vankilanjohtajien tyyliin posliinikupista, me valitsimme vankien käyttämän peltimukin.
Peltimuki-idea on mielestäni aika hauska, luovaa suunnittelua kahvilan pitäjiltä.

No tähän leivokseen sitten on isketty fiila. Leivos on suunniteltu erityisesti tätä kahvilaa varten. On kuulemma hyvin suosittu. Valitettavasti en voinut maistaa, oli tyydyttävä tuollaiseen tavalliseen päärynäkakkaraan. 
 

Ei ostettu kakkoa, ties vaikka sinne sisään olisi leivottu viila.

Kuvat kahvilan seinällä kertovat vankien elämäntarinoita.

Mathilda Wrede oli aikanaan tunnettu vankien ystävä. En huomannut kysyä henkilökunnalta esittääkö kuva häntä, uskoisin kuitenkin niin.

Vielä yksi kuva ajan henkeen sisustetusta kahvilahuoneesta.

                                                                       *

Syntymäkaupunkini on minulle rakas. Keväisin ja syksyisin yritän päästä käymään hautausmaakierroksella.

Kaupungista löytyy aina jotain uutta ja jännittävää. Minun Turkuni on kuitenkin erilainen, vanha. Olen jämähtänyt viisikymmenluvulle. Tunnen olevani vanha kalkkis, kun kaipaan vanhoja torinvarren taloja, raitiovaunuja ja telakan ääniä Varvitorin laidalla.

Ei minua kuitenkaan haittaa kaupungin muuttuminen, se kuuluu elämään. Onneksi minun ei enää tarvitse ryntäillä virran mukana, ottaa kantaa puolesta tai vastaan. On uusi Turku ja uudet turkulaiset. Osaavatkohan he enää kaupungin kieltäkään, eivät ainakaan yhtä hyvin kuin Tammisen mamma Pakalla. Ennen minäkin muutin murteelle saapuessani Uudenmaan tullista kotikaupunkiin, nykyään tulenkin Hämeen härkätietä, eikä suju enää murre entiseen malliin. Kielen sointi kuitenkin säilyy varmasti hautaan asti, uskoisin.

Onnellista elämää vaan nykyisille Turun asukkaille.

Lämmin toukokuu

Esikkojen aikaa.

Elbatarkin on taas päässyt omaan alkuperäiseen elementtiinsä.

Satamaan tuotiin kaksi valtavaa ponttoonia jatkamaan laituritilaa.

Tällaisen hienon työkalun tilasin Positiivareilta. Täällä näkee, miten kätevä vekotin tuo on.

Hurraata, Padasjoen Jekulle.

Pienellä kotiseuturetkellä osuimme samaan pihaan tämän autokaunottaren kanssa.

Hieno vanha silta.

Kauneutta Kuhmoisissa.

Talven kovat pakkaset ovat vaurioittaneet vanhaa omenapuuta.

On se vaan niin suuri nautinto pulahtaa järveen, jäitäkään ei enää ole.

Raparperi pääsi salaa kukkimaan Turunmatkamme aikana.  Matkasta laitankin oman postauksen.

Näitä samoja kukkia kuvasin jo aikaisemmin, nyt ovat jo vetelemässä viimeisiään. Aurinkoa kohti kuitenkin kurkotellaan.

Nyt pitäisi kerätä pihlajanlehtiä juoma-aineiksi. Huomenna kokeilen, laitan sitten ohjeen viljattomaan.

Männyn kukka on aika hieno, mutta siitepölyä on nyt siivottava joka paikasta.

Hienohelma, uusi tulppaani. Näitä pitäisi hankkia lisää. Kamera ei pystynyt tallentamaan hienoa väriä oikein.

Olen vähän mandaloinutkin, kärryillä on pysytty. Torstaina taas uudet kierrokset.

Lappu päivässä projekti on myös ajan tasalla.

Kuin kukkia kedolla.  Tällä paikalla pitäisi kasvaa belliksiä, vaan eipä kasva enää. Talven pakkanen on vienyt bellikset. Toivottavasti viime kesän siemenet ovat siellä itämässä, että joskus vielä saadaan nauttia bellisten kauneudesta.

Talven tuhoista ei vielä ole tarkkaa tietoa. Muutamat liljat ja ruusut ovat kuolleet. Viinirypäleitäkään ei näillä leveysasteilla kannata kasvattaa, no, ehkä jossakin hyvin suojaisalla paikalla.

Näitä on niin kiva virkkailla.

Olipa tänään lämmin päivä. Aamulla kävin joessa uimassa ja olin intoa piukassa, suunnittelin kaikenlaista. Vaan suunnitelmaksi jäivät, sippasin päivällä totaalisesti ja päätin ottaa puolentunnin nokoset. Kaksi tuntia siinä meni kevyesti. Herätessäni en tietänyt onko aamu vai ilta. Tällaista se on vanhalla puolentunnin nokosiinkin kuluu aikaa kaksi tuntia. Hih...

Kasvimaan kylvöksiä on kasteltava ahkerasti, pian saadaan jo retiisiä ja salaattia omalta pihalta.

 Naapurin kissat käyvät täällä kuopimassa kasvimaata, nyt on laitettu pihan reunoille sellaiset haisut, että toivotaan kissojen etsivän muhevaa maata muualta.