torstai 29. lokakuuta 2015

Otin sitten selfien.


Koukunpuremalle iski taas pipovimma.  Edellinen tuskin ehtii valmiiksi kun jo uusi malli kiiltelee verkkokalvolla.  Tämän mallin näin venäläisellä sivulla, koska tekstistä en mitään ymmärtänyt niin kuvia katselemalla päätin kokeilla. Tämä on harjoituskappale, kaipaa vähän säätöä.



Tämä vanha virkkuumalli on nyt nuorison suosiossa ja mikä hauskinta, tytöt opettelevat itse virkkaamaan. Tämä pipo lähti Helsinkiin, annoin luvan myydä kaverille jos itselle ei sovi päähän.


Tässä sohvan reunalla on tylsä kuvauspaikka, siksi tuo selfiekin tuli otetuksi. Tuosta ruudullisesta luonnonvalkoisesta pidän eniten. Tosin minulla on jo pipo.


Välipalavirkkauksia on mukava suunnitella. Puuvillalangasta uudet lasinaluset,
 malli omasta päästä. Helppo ja yksinkertainen, sopivan tukeva ilman tärkkäystä.


maanantai 26. lokakuuta 2015

Lokakuun käsitöitä.


Sukkahommat on hyvä aloittaa varovaisesti junasukilla.
Laitan vielä ohjeen linkin tähän.


Ihastuin tähän sukkamalliin ja päätin kokeilla. Onneksi en aloittanut mallin mukaista polvisukkaa,päädyin nilkka sellaiseen.  Huomasin, että tämä ei ole minun juttuni. Yksi lanka riittää, onnistuin sotkemaan näillä kahdella kutileeni moneen kertaan. Tuo raidallinen pohja on kiva.  Värit suloisen herkulliset.
Ohje täältä. 



Reeta on pieni 12-vuotias tyttö, joka on sairastanut jo viisi vuotta leukemiaa. Ystävät haluavat nyt tehdä jotain.  Alla on linkki, käy lukemassa lisää.
Reetan pöllöt 


Pöllöt ovat "omasta päästä",  iloisemmat jämälangat ehdin jo virkata peittoihin.



Pöllöjä voi toimittaa Nuorisotalo Sputnik,Virastokatu 6B,84100 Ylivieska -osoitteeseen.
2. 11.2015 on isompi tapahtuma, sinne nämä pöllöt nyt lentävät. Sydämmellisesti toivon Reetalle paranemista ja onnellista elämää.
 


Eilinen ilta vierähti kokonaisuudessaan kirjaimellisesti netissä. Löysin kerän pumpulilankaa ja päätin kokeilla lumikiteiden virkkausta. Yksi kun tuli valmiiksi, niin seuraava kiva kuva löytyi. Sen tässä opin, että kunnollista lankaa kannattaa ostaa ja reilun pitkät lenkit kuuseen ripustamiseen. Tähtiäni ei ole mitenkään tärkätty, ainoastaan vähän silitelty. Surffasin niin monella tähtisivulla, että enää en muista mistä kukin tähti on peräisin.





Kuvan pipot lähtivät jo viimeviikolla Lahteen.
Lahdessa näitä sytopipoja Päijät Hämeen Keskussairaalalle välittää  https://www.facebook.com/PitsiPalmikko

tiistai 13. lokakuuta 2015

Jäin koukkuun.


Nyt kaikki keränpohjat koukutaan peitoon. Tätä oli tosi hauska tehdä. Ensimmäisenä iltana virkkasin kahteen asti yöllä. Väri-iloa talvi-iltoihin.


Koelaput valmiina, lappujen reunaväriksi oli kaksi vaihtoehtoa, musta tai valkoinen. Vaalea väri tuli valituksi. Vähän erilainen isoäidinneliö.


Ensin korissa oli runsaasti värejä valittavana, mutta sitten vaihtoehdot vähenivät. Päätin, että antaa mennä. Kedollakin on monen värisiä kukkia ja aina sopii värit yhteen.



Kaikki laput valmiina.


Ruutuja olisi voinut asetella näinkin.  Tässä mallissa olisi kuitenkin pitänyt vähän ennakoida lappujen värejä.



Laput virkkasin yhteen Dropsin ohjeen mukaan, ensin pitkät sivut yhteen ja lopuksi lyhyet sivut.


Valmis peitto sisällä kuvattuna.


Ulkona kuistilla auringon valossa. Vähän on jäänyt peitto mutkalle, kun hätäinen kuvaaja ei muistanut tarkistaa. Olin kai liian innoissani peiton valmistumisesta.

Lankakerät ovat sukkalankojen peruja, seiskaveikkaa ja Jannea, villalankoja kuitenkin nuo epämääräisetkin.
Käytin tähän peittoon kolmosen virkkukoukkua, tuli vähän jämäkämpi ja tiiviimpi kuin kuin tuo höttönen edellinen hartianlämmitin.

Mitähän seuraavaksi?  On ehkä kaivettava sukkapuikot esille, että saadaan taas uusia keränpohjia väririemuun.

lauantai 26. syyskuuta 2015

Uusi pipo


Nyt saa syksy tulla. Löysin Dropsilta kivan pipo-ohjeen. Oli mukava opetella jotain uutta. Nyt osaan tehdä palmikko- ja rapuvirkkausta. Näitä pipoja voisi virkata enemmänkin, niin hauskaa tätä oli tehdä.


Eilinen päivä meni taas Keskussairaalassa piuhojen jatkona.  Flimmeri yllätti taas yöllä, siellä sairaalan ensiavussa pötkötellessä sydän taas löysi oman rytminsä ja pääsin illaksi kotiin.  Isäntä laittoi metsäretket tältä syksyltä jäihin. No, eiköhän sitä myöhemmin suppiksia pääse vielä haeskelemaan. Tämä päivä kyllä menee huilatessa, on hyvää aikaa tutkia uusia virkkaus ja neulemalleja netistä.

Tänään on vielä kaunis syksyinen ilma, ensi viikoksi on jo viileämpää luvassa. Minulle sopisi tällaiset lempeät leppoisat syyspäivät oikein hyvin.

Elämä on taas laiffii, niinkuin Matti Nykänen sanoi.  :-)

torstai 24. syyskuuta 2015

Nyt se on valmis.


Mitähän keksisi seuraavaksi? Jämälankoja on vielä iso pussillinen kaapissa.



Tätä peittoa oli kiva tehdä. Ruutujen virkkausmalleja löysin Dropsin ohjeista. Lankoja ostin vain luonnonvalkoista, roosaa ja harmaata, muut värit löytyivät jämäsäkistä.  Vähän kirjava tästä tuli, mutta suloisesti se lämmittää hartioita televisiota katsellessa.


Kukkia oli kiva virkata, mutta lankojen päätteleminen  ei ole suosikkilistallani kovin korkealla. Kutomakoneen neula on kuitenkin siinä hommassa lyömätön apulainen.


Eipä nuo ketjut ja pylväät aina kohdilleen osuneet, mutta onneksi "tyhmä ei huomaa ja viisas ei virka", sanoo vanhakansa.

Netti on nykyään oiva opettaja, kaikenlaisia ohjeita löytyy ja videoilla näytetään ihan kädestä pitäen. Aionkin opetella seuraavaksi palmikkovirkkausta. Välipalaksi voisi tempaista parit sukat ja vanttuut, ties kuka niitä vielä tarvitsee.  Ensin on kuitenkin vielä saatava yksi jättiläiskurpitsa sullottua tölkkeihin. Kaksi niitä Luoja soi, toinen on jo säilössä.  Siinä ne taimet  alkukesän värjöttelivät kylmissään lehtikompostin päällä, tuntui ettei mitään mollukkaa synny. Ihana elokuu sitten pelasti tilanteen, nyt riittää kurpitsaa lapsillekin.

torstai 10. syyskuuta 2015

Sotkeuduin lillukanvarsiin.


Lillukka.  Nyt tiedän mistä tuo vanha sanonta on saanut alkunsa.  Keräsin mustikoita heinien joukosta. Kukaan ei ollut niitä halunnut, kun poimurilla  keruu ei onnistuisi. Aikani siinä pyöriessäni huomasin nilkkani ympärillä pitkiä köynnöksiä, jotka seurasivat mukanani. Irroitin jalkani ja seurasin mistä nuo takertujat ovat peräisin. Lillukoitahan ne ja taas olin nilkoistani kiinni ruohoissa. Silmäni seurasivat vaan marjoja, en huomannut hiihteleväni lillukanvarsissa.


Puolukat mättäällä, syksyn kauneimpia näkyjä.


Tämä kaunotar sarvijaakko tuli mukanamme marjakorissa metsästä.


Samoin tämä veitikka.  Hän on takertunut lujasti kiinni mustikanvarpuun ja mustikkaan.



Taata vei hänet kukkapenkkiin turvaan ja eväät annettiin mukaan.


Talon nurkalla on tällainen pensas, syksyllä se leikattiin kokonaan alas. Nyt hurjake on taas entistä runsaampana kukkimassa.


Näitä liljoja tilasin keväällä netin kautta.  Ihanat tuoksut ja upeat kukat.


Metsäretken jälkeen oli mukava pulahtaa jokeen uimaan. Vesi oli niin kirkasta ja virkistävää. Olen pitkin kesää seurannut yhden jokisimpukan elämää, vasta tänään huomasin että niitä onkin laiturin luona kokonainen perhe, isompia ja pienempiä. Vesi on puhdasta kun simpukat voivat hyvin. Hienoa.

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Syksy on tulossa.


Sen huomaa siitä, että taas kerran löytää itsensä hiplaamassa villalankoja marketin hyllyillä.

Tänä vuonna en aloittanutkaan sukankutileella, päätin vaihtaa puikot koukkuun.  Dropsilta löysin peittoon mallia ja Vanamo Group:in astiat inspiroivat väritystä. Nuo astiat sain keväällä äitienpäivälahjaksi. Vanamo Groups osallistuu 09. - 13.09.2015 Habitare messuille.
Käy osallistumassa arvontaan Facebookissa,  Habitare messut. 



Olen vähän muutellut tuota ohjetta omien kykyjeni ja lankojeni mukaisiksi. Ruusutilkkujakin on kahta versiota. Helpoimmat tilkut ajattelin virkata viimeiseksi, vähän lankatilanteen mukaan. Niin se yleensä minulla menee, virkkaan sitä väriä joka ensimmäiseksi käteen osuu.








Näitä lappuja on niin ihana virkata. Olen istunut kuistilla virkkaamassa ja illalla vielä tv:n äärellä. Tosin tätä virkkausta ei oikein voi tehdä ilman työhön katsomatta, toisin kuin sukkaa kutoessa.

Peittoon tulee 12 ruusutilkkua, päätin virkata nuo ruusut kaikki peräkkäin, silloin muistaa ketjujen ja pylväiden määrän, eikä tarvitse ohjetta haeskella.



Lähdenkin tästä taas virkkaamaan, ehdin ainakin yhden lapun verran laittaa lankaa syttyrälle ennen metsään lähtöä.