keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Syksy on tulossa.


Sen huomaa siitä, että taas kerran löytää itsensä hiplaamassa villalankoja marketin hyllyillä.

Tänä vuonna en aloittanutkaan sukankutileella, päätin vaihtaa puikot koukkuun.  Dropsilta löysin peittoon mallia ja Vanamo Group:in astiat inspiroivat väritystä. Nuo astiat sain keväällä äitienpäivälahjaksi. Vanamo Groups osallistuu 09. - 13.09.2015 Habitare messuille.
Käy osallistumassa arvontaan Facebookissa,  Habitare messut. 



Olen vähän muutellut tuota ohjetta omien kykyjeni ja lankojeni mukaisiksi. Ruusutilkkujakin on kahta versiota. Helpoimmat tilkut ajattelin virkata viimeiseksi, vähän lankatilanteen mukaan. Niin se yleensä minulla menee, virkkaan sitä väriä joka ensimmäiseksi käteen osuu.








Näitä lappuja on niin ihana virkata. Olen istunut kuistilla virkkaamassa ja illalla vielä tv:n äärellä. Tosin tätä virkkausta ei oikein voi tehdä ilman työhön katsomatta, toisin kuin sukkaa kutoessa.

Peittoon tulee 12 ruusutilkkua, päätin virkata nuo ruusut kaikki peräkkäin, silloin muistaa ketjujen ja pylväiden määrän, eikä tarvitse ohjetta haeskella.



Lähdenkin tästä taas virkkaamaan, ehdin ainakin yhden lapun verran laittaa lankaa syttyrälle ennen metsään lähtöä.

2 kommenttia:

  1. Unelma, nämä ovat tosi, tosi ihania neliöitä ja värit ovat just eivätkä melkein!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena. Onneksi löysin vähän sinnepäin olevat langat mitä olin ajatellutkin.

      Poista