Vielä vähän maaliskuusta.

Pääsiäinen meni flunssaa potien. Tietenkin se tauti sitten tarttui minuunkin, lujasti tarttuikin. Vasta tänään taitaa olla ensimmäinen nuhaton päivä.

Totta on sekin, että flunssa kestää hoidettuna kaksi viikkoa, mutta hoitamattomana neljätoista päivää. Ankeita olivat nuo päivät kun vesi silmistä sirisi ja räkä vaivaisen nokasta. Minulla vielä se yskänrokko riesana, ollut jo lapsesta asti. Aina kun jostain syystä kunto huononee, niin rakkula nousee huuleen. Tällä kerralla se tuli toisen sieraimen alle, voi kääk, miten siinä sitten niistät. No, kolme päivää olikin sellaisia ettei niistää tarvinnutkaan, riitti kun piti liinaa nenän alla, niin oli vapaa pudotus. Olinpa minä melkoinen kuvatus juhlapyhinä, lisätään vaan kissa kahvipannuineen ja luuta. Siinä se pääsiäisämmä.

Onneksi ehdin jo ennen pyhiä virkkailla valmiiksi uusia pääsiäiskoristeita. Ohuesta langasta en enää mielelläni mitään tee, mutta näitä oli niin kiva tehdä kun oli muutamia kirkkaita aurinkoisia päiviä.

Tämä isoäidinneliö liittyy projektiini, "virkkaa lappu päivässä", kaikkea kiva tuolla FB:ssa keksitäänkin.

Kierrätyskeskuksesta löytyivät kivat ja tarpeelliset esineet. Tuo lasipurkki on Enni Idin maalaama ja tuota pashamuottia olisin jo tarvinnutkin. Ehkä ensi keväänä sitä käytän. Joutaa sitten kahvinsuodattimet varsinaiseen käyttöönsä. Ostokset olivat niin edullisia etten kehtaa edes kertoa hintaa.

Pääsiäisnarsissit eivät ehtineet tämän komeimmiksi, ehkä nämäkin sitten ensi vuonna.  Hih..

Tuntuu mukavalta ajatella millaista tarinaa laput kertovat vuoden lopussa kun 366 lappua on valmiina. Nyt on 91 lappua pinossa, suurin osa on ihan tavallisia ilman mitään suurempaa ispiraatiota, niinhän ovat päivänikin täällä jokivarressa onnellisia kaikessa pienessä ihmisenä olemisena.

Täällä kylillä on ajeltava varovaisesti, peurat ovat viihtyneet täällä jo pitkään. Ehkä ovat tulleet ilveksiä pakoon.

Tähän kohtaan sopiikin kertoa, miksi juuri tänään sain hinattua ahterini tähän koneen viereen tuolille ja maltoin jättää verstaani virkkauksineen vähäksi aikaa.

Näin unta vähän ennen heräämistäni. Unessa minulla oli oikein huono omatunto kun olen laiminlyönyt blogia melkein koko talven. Uni jatkui selvänä, kuljin metsäpolkua ja näin ison kiven päällä ilveksen. Ilahduin niin paljon näkemästäni, että  siinä kulkiessani jo päätin heti kertoa blogissa nähneeni ilveksen.  Valitettavasti se oli vain unta enkä vieläkään elämässäni ole  ilvestä luonnossa nähnyt. Onneksi en ole kohdannut karhuakaan.

Kamera ei nyt sattunutkaan olemaan minun kaulassani.

Joellakin kevät edistyy.

Parvekkelta tsuumattuja. Kauniita lintuja kannattaa kuvata ihan sen mielihyvän takia, jonka saa kokea linnut nähdessään.

Hengissä ollaan.

Enkä minä ole edes sairas, vaan tällä kerralla flunssaa poteekin  mies. Yleensä meillä tuon sairastelupuolen olen hoitanut minä tykönäni. Oikeastaan onkin kurjempaa katsella kumppania yskimässä nuhaisena ja päänsärkyisenä, voi suru. Onneksi voin sentään valmistella inkiväärijuomaa lääkkeeksi hänelle ja itselleni tautia torjumaan.

Eilen vietin monta tuntia Eeva Kilven Anna Marian  ( Unta vain ) seurassa. Anna Maria on niin kiehtova persoona, koska olemme suunnilleen saman ikäisiä, niin hänen elämäntarinansa kiinnostaa erityisesti. Löytyy  paljon samaa omastakin maailmankuvastani tällä iällä, näin ne asiat suurinpiirtein menevät naiseläjillä.  Luonto, lapset, lapsenlapset, mökki ja kesä. Rakkaudet. Anna Maria vaan on paljon viisaampi kuin minä.

Hauskalta kuulosti kun Anna Maria mökillä kuunteli ampiaisten surinaa ja heinäsirkan siritystä. Minähän en ole kuullut heinäsirkkoja enää kymmeniin vuosiin. Muistan sentään kuinka hienolta sirkkojen soitto kuulosti aurinkoisena kesäpäivänä rantaniityn reunamilla.

En voinut välttyä siltä ajatukselta, että näin Eeva Kilpikin on varmasti kokenut mökillä saunomisen ja vanhojen lattialankkujen narinan. Kaikki ei voi olla  fiktiota, kerronta on niin aidon tuntuista.

Kauniisti Eeva Kilpi kuvaa elämää kaikkine suruineen ja onnenmuruineen. Nautin tästä ihanasti soljuvasta tekstistä. Taitavan kirjoittajan ei tarvitse viljellä kirosanoja ja raakuuksia saadakseen tekstistään kiehtovaa  ja kiinnostavaa.

Olen jo niin vanha etten halua ahdistua lukemastani kaunokirjallisesta tekstistä. Maailman pahuudesta ahdistuu jo lehtiä lukemallakin jos kauhua haluaa.

Tämä torkkupeitto on tässä valmistunut pikkuhiljaa ja muitakin virkkauksia on puolivalmiina.

Luonto on täällä lähellä. Mies nappasi tämän kuvan eräänä aikaisena aamuna ikkunasta. Olin vähän katkera kun minua ei herätetty katsomaan.

Satamassa vietettiin taas arktisen hysterian päiviä. Me taas myöhästyimme lentolaivueen vierailusta. Olisi pitänyt satamassa notkuilla koko päivä. Kahvia ja makkaraa myytiin puhvetissa.  Elbattarella tarjottiin lohi- tai lihakeittoa, kahvia ja tiikerikakkua jälkiruoaksi.

Tällaiseen lentävään turilaiseen en uskaltaisi nousta. Ehkä se ei olisi jaksanutkaan nousta jäältä taivaalle jos olisin kyytiin pyrkinyt.

Kinkerit, lukukinkerit, lukuset.

Helmikuun viimeisen sunnuntain kuulasta kauneutta Päijänteellä.

Ystävämme saaressa olivat lupautuneet järjestämään kodissaan kinkerit. Mekin noudatimme kutsua, jonka olimme henkilökohtaisesti saaneet.

Siitä olikin jo kulunut n. 70 vuotta minun ensimmäisistä kinkereistäni.  Sallittaneen minun nyt ensin muistelevan niitä lukukinkereitä, koska jo menomatkalla autossa ajatus karkasi kauas menneisyyteen.  Kinkerit olivat silloin neljäkymmentäluvulla heti sodan jälkeen täysin erilaiset kuin nyt.

Äiti ja isä olivat menossa kinkereille ja minä ruinasin mukaan. Äiti kertoi, että pappi ja lukkari kuulustelevat seurakuntalaisilta käskyt ja lukutaitoa. Lukea osasin, mutta käskyistä en ollut kuullutkaan. Äiti sitten opetti minulle ensimmäisen käskyn ja sen selityksen. Pääset mukaan jos sen osaat lukkarille tenttiä.  Helppoa oli oppiminen vielä silloin.  Muistan tuon käskyn vieläkin ja olen sen myös pitänyt.  Muistan sen vähän erilailla kuin nykyinen versio asian ilmaisee. 

Näin sen muistan.
Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.
Mitä se on?
Meidän tulee yli kaiken peljätä ja rakastaa Jumalaa ja yksin häneen turvata.

Tämä on uudempi versio, tätä en aio opetella, koska asia on sama.
"Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia minun rinnallani.
MITÄ SE MERKITSEE? VASTAUS: Meidän tulee yli kaiken pelätä ja rakastaa Jumalaa ja turvautua häneen."

Tuon oman versioni siellä sivukamarissa sitten papille tai lukkarille larputin ja sain todistuksen, valitettavasti se on hävinnyt.

Lukuset kestivät koko päivän, välillä veisattiin ja nautittiin runsas ateria, pitopöytä, ajattelen nyt. Jälkiruokana oli oikeaa kermajäätelöä, sota-ajan lapsi ei ollut  tuollaisesta herkusta osannut edes unta nähdä. Tilaisuuden hengellinen puoli ei silloin tuntunut tärkeältä, enemmän jäi mieleen jäätelö ja toisten lasten kanssa kirmailu pihapiirissä.

 Muistiin on vielä merkittävä, että nuo lukukinkerit pidettiin Loimaalla Punkin talossa. Punkin talo ja varsinkin emäntä oli minulle ennestään tuttu, olin ollut sotaa paossa melkein yhden vuoden Punkin pihapiirissä setäni kodissa. Siitä vuodesta muistan yllättävän paljon vaikka olin todella pieni.

Tämä on sitten nykyaikaa.   Ei kuulusteltu käskyjä, mutta lukutaitoa testattiin.  Saimme kukin vuorollamme lukea yhden jakeen alla olevasta tekstistä. Nuori pastori kertoi omia näkemyksiään uskosta ja keskustelimme yhdessä näistä perimmäisistä kysymyksistä.



Ovat modernisoineet tuota raamatun tekstiäkin. Tuo pikkuevankeliumikin Joh. 3:16 näyttää hieman erilaiselta. Minulle kelpaa kyllä se vanhakin versio. Kansakoulussa neljännellä luokalla oli opettaja, joka luetutti oppilailla raamatunjakeita ulkoa. Nyt käy korvaan kun uudistettua raamattua luetaan kirkossa. Voi minua vanhaa jäärää, enää en opi mitään ulkoa. Näillä mennään.

Väliajalla saimme nauttia kahvipöydän antimista.  Kiitos talon isännälle ja emännille.



Kahvituksen jälkeen tuli kanttorin vuoro, hän opetti uutta ja lauloi myös yksin. Kanttori kertoi uudesta virsikirjaan tulevasta lisälehdestä ja myöhemmin painettavasta uudistetusta virsikirjasta. On kulunut  kolmekymmentä vuotta edellisestä virsikirjan uudistuksesta, nyt tarvitaan taas uutta päivitystä. Virsikirjaan tulle myös muun kuin suomenkielisiä lauluja. Niin muuttuu kirkollinen maailmakin.

Harjoittelimme näitä kahta laulua, jotka kopioin tähän. Tuon ensimmäisen laulun melodia on niin tuttu, tuntuu oudolta, että se nyt tulee suomalaiseen virsikirjaan.

Sanotaan, että Jumalan tiet ovat ihmeelliset. Niin on ollut tuon John Newtoninkin kohdalla. Hän oli ensin orjakauppias ja muutti elämänsä arvot jouduttuaan merellä haaksirikkoon ja pelastui. En ollut aikaisemmin kuullut J N:sta, joten nyt on mentävä taas Googlettamaan.

Täällä yksi  versio alkuperäisestä melodiasta Amazing Grace laulusta.  Ja minä vanha kalkaani tykkään myös tästä     ai, ai.

Siinä kahvia juodessa seurasimme lintujen ruokailupuuhia.

Tämä näistä kinkereistä. Tällaisina epävakaina aikoina seurakuntalaiset taas toivottavasti muistavat omat kristilliset arvonsa. Ne ovat muovanneet meistä suomalaisista sellaisia kuin nyt olemme.

Olihan tämä portinvartija taas kuvattava, hiihtämään näyttää aikovan. Tämä kaveri on aika lystikäs, vaihtaa vaatetusta sesongin mukaan.

Pieni kävelyretki jäällä, lumikerros ei ole vahva. Hiihdellä voisi jos olisi sukset ja uskaltaisi vielä sivakoille nousta.

Allakan mukaan Valentin viettää nimipäivää ihan pian.

Olen valmistautunut maltillisesti.

Sataa räntää ja sisällä on oltava valot. Ei olisi kannattanut luvata blogikuvia tälle päivälle.

Tämä sydän on mieluisin. Sonia Maria on laittanut selkeän kuvan ohjeeksi. Lisäsin lenkin eikä tuo virkkausjälki ollenkaan vastaa Sonia Marian käsityötä. Hänen bloginsa osoite on täällä.

Tämä kuvio on tallennettu lupeloidigmailcom.blogspot.ie     Olen virkannut näitä ohuesta puuvillalangasta ja Janne villalangasta.

Tänne blogiin näitä laittelen ihan omaksi ilokseni ja samalla tulevat mallit talteen seuraavaa käyttöä varten. Netistä nuokin mallit ovat peräisin, omia virheitä en ole korjaillut, kelpaavat sellaisenaan. Vaikeaa olisi enää uutta virkkausmallia keksiä, tuntuu virkkausmalleja olevan jo miljoonia. Uskomatonta kun alkuaineita on vain muutama; ketjusilmukka, kiinteäsilmukka ja pylväs, siinäpä ne tärkeimmät. Näitä sitten kiertäen ja kääntäen, tuplaten ja triplaten ainoastaan mielikuvitus rajana syntyvät uskomattomat kädentaidon näytteet.

Räntäsade näyttää jatkuvan, on parasta löytää tälle jutulle piste perään ja lähteä verstaalle lappuja virkkaamaan, nostaa jalat ylös, shaali harteille ja antaa Laila Hietamiehen kertoa tarinoita. Kuuntelen parhaillaan Lehmusten kaupunkia. Olen sen joskus lukenutkin, mutta yhtään en enää muista tarinaa. Ei herännyt siitä kiinnostusta silloin jatko-osiin. Katsotaan miten nyt käy.

Niin ne tarinat ja elokuvat soljuvat tajunnan läpi. Joskus koskettavat ja useat menevät ohi jälkeä jättämättä. Taidankin seuraavaksi valita jonkun Laila Hirvisalmen uudemman teoksen, on hauska vertailla, uskoisin kehitystä tapahtuneen koska sellainen painosten kuningatar hän nyt on. Se Hirvisalmesta.

                                                                               *
On hauska pyöritellä mielessään tätä omaa ihanaa kieltämme.

Tillin tallin
yllin kyllin
mullin mallin

Hauskaa, eikö vain? Piti oikein tuolla Wiki:ssä käydä katsomassa, onko yllinkyllin oikea sana, onhan se.

Kaikki munat somassa korissa.

Minulla on tavallisessa  kaapissa aina muutama tipantekele huoneilman lämmössä odottamassa yks` äkkiä yllättäin tulevaa leipomisinspistä. Jääkaappimunat eivät vaahtoudu yhtä helposti kuin huonelämpöiset.

Korin sisään on maalattu valkoisella puolikas munakennoa pitämään munia ojennuksessa.

Tämä kori on nyt valmistettu kaappimunille. Suunnitelmissa on, tai siis jo koukun päässä, pääsiäiseksi näitä samoja koreja kuudelle ja kahdelletoista munalle keltaisesta, vihreästä tai kirjavasta kuteesta. Tavallisten munien lisäksi näissä voisi pöytään laittaa myös suklaamunia.

Eilen illalla kun en heti saanut unta kehittelin mielessäni jotain hienoa idea ja päätin kirjoittaa siitä tänään blogiini. Mitähän se mahtoi olla?  No, ehkä se tulee mieleeni taas illalla, otan yöpöydälle kynän ja paperia.

Hyvää viikonloppua!

Toipumassa sappikohtauksesta.

Voimat katosivat ihan tykkänään tuon kamalan kohtauksen mukana.  Olen vaan istunut kotona virkkaamassa. Mitään muuta en olisi jaksanutkaan.  Kun saa käteensä lankakerän ja koukun pysyvät ajatukset pois kipuilusta.

Virkkasin vielä toisenkin pötkylätyynyn, meitähän on kaksi.

Pipo paksusta langasta menee seurakunnan käsityökerhon hyväntekeväisyyskoriin. Minulla onkin jo pieni laatikollinen valmiina helmikuun kerhoiltaan valmiina, silloin päätetään mihin käsityömme viedään.

Virkatessani olen kuunnellut äänikirjoja, kolme Pirkko Pekkarisen  ( nyk. Anna Amnell ) Auroora-kirjaa. Alunperin kirjasarja on tarkoitettu nuorille, mutta minua se ei haittaa. Olen kai tulossa lapseksi jälleen. Näissä  Anna Amnellin kirjoissa on  herkullista ja tarkkaa ajankuvausta, siitä erityisesti pidän. Tässä minun iässäni kirjan juoni ei ole niin tärkeää, nautin pienistä yksityiskohdista.

Kuunneltuna kirjan teksti avautuu jotenkin tarkemmin ja selkeämmin, ajatukset eivät karkaile keskittyessään vastaanottamaan lauseita toisen lukemana. Helppoja tuttuja käsitöitäkin voi siinä kuunnellessa tehdä.

Olen  viimepäivinä kauhistellut tätä nettiä, niin hyvä kun se onkin, tarkkana täytyy olla. Viime viikolla etsin netin kautta yhtä virkkausohjetta. Löysin oikein kauniin mallin ja kopioin kuvan itselleni. Järkytykseni oli suuri kun klikkasin ohjeen auki, niin sieltä ei tullutkaan virkkausvinkkiä vaan jouduin aika kauhealle pornosivustolle.  Kääk.  En ole varmaankaan koskaan löytänyt delete- nappia niin nopeasti. Kauheaa mitä hämäystä.  Millä ihmeen keinolla vanhemmat enää pystyvät nuoriaan suojelemaan tuollaiselta saastalta, ei kai millään?

Toinen mielenrauhaani järkyttänyt tapaus sattui omassa sähköpostissani. Minulle oli tullut toiselle henkilölle kirjoitettu e-maili.  Siinä sitten mietin yön yli jatkanko viestin eteenpäin vai lähetänkö takaisin lähettäjälle.
Jäin kaipaamaan ihmisten välistä kunnioitusta ja arvostusta. Tarinan opetus on, tarkista vielä kerran ennenkuin painat "lähetä" nappulaa.

Lappu päivässä projektini jatkuu nyt kahdella rintamalla, tämä Afrikankukka ja riemunkirjava.  Mihin joudunkaan näiden peittojeni kanssa? Ei näitä taida kukaan ostaakaan, kalliiksi tulisivat lankojen hintojen takia.  Tekemisen ilo on kuitenkin minulla.

Opettelin taas uuden virkkausmallin. Tavallaan tämä on ihan tuttu, olen vaan erilaisilla silmukkaryhmillä tämän toteuttanut.

Riemunkirjavia on jo melkein yhden peiton verran lappuja valmiina. Näistä tulee aina hyvälle tuulelle, on hulvatonta antaa vaan mennä. Ottaa sen kerän, joka sattuu lankasäkistä ensin käteen osumaan.