Jaakko heittää kylmän kiven järveen. Olisi kivampi tänä kesänä jos lämpimän heittäisi. Kuva on Urajärven kartanon puistosta, teoksen nimestä ei ole tietoa.
Pihan ruusu.
Satamassa valmistaudutaan Päijännepurjehdukseen.
Iltakuvia perjantailta 21.07.
Varsinainen lähtö tapahti lauantaina. En silloin käynyt satamassa, mutta taata toi kuvalliset terveiset tapahtumasta.
Joki on piiloutunut kasvillisuuden suojiin, veneellä siellä kuitenkin sytkytellään, kuva ikkunasta.
Alkukesästä meille tuli alivuokralaiseksi västäräkki. Nuorin lapsenlapsi kiipesi katolle tarkistamaan, että ilmastointi-imurin moottorin kotelo oli valloitettu. Onneksi kesällä voi pitää ikkunoita auki tuuletukseen, ei voitu laittaa virtaa koneimuriin.
Ensimmäinen lapsenlapsi ja tyttöystävänsä kävivät tarkistamassa tilannetta. Pesä oli jo tyhjä, asukkaat lähteneet.
Hienosti rakennettu, lämmin ja pehmoinen on västäräkin pesä. Hyvää matkaa pikkuisille linnuille syksyn muuttoreissuun ja tervetuloa takaisin. Katsotaan sitten ensi vuonna turvallisempi pesäpaikka.
Pihan kukkia. Sunnuntaina oli kaunis aurinkoinen päivä. Minulla se meni taas Akuutissa, kun sydän veteli taas saksanpolkkaa tai olisiko se ollut peräti Vesivehmaan jenkkaa. Nyt on sydän viritetty tasatahtiin. Toivottavasti pysyisi vähän kauemmin. Ei ole kaikkein mukavin tilanne jännittää siellä sairaalan piuhoissa onnistuuko.
Kamalalta tuntuu tuhota näitä luontokappaleita, mutta pakko on jotain tehdä kun nämä ahmatit syövät kaikki eteen tulevat kukat.
Olisi kuitenkin kiva tietää olisiko mitään sellaista kasvia, joka näille ei kelpaa.
Olen kerännyt yhteen kohtaan isoja lehtiä syötiksi, tästä sitten joutuvat kotilot surman suuhun. Onkohan lehtokotilokin jokin vieraslaji? En muista lapsuudessani näistä koskaan puhutun.
Täytyy myöntää, että tuo kierteinen rakennelma kotilon suojana on ihmeen kaunis. Yök, siitäkin huolimatta.



Kauniita kuvia. Jollain tapaa noi kotilot on hienoja, mut sit taas YÖK!
VastaaPoistaNäin on, yök.
PoistaPurjeveneet ovat tosi komeannäköisiä.
VastaaPoistaLehtokotilot ovat melkoinen riesa, mutta oma puutarhamme on niiltä vielä toistaiseksi säästynyt.
Toivon sinulle lempeämpiä sydämentykytyksiä. Voi hyvin, Unelma!
Piipe A, kiitos.
VastaaPoistaKauniitakin kesäpäiviä on ollut, kuten näissä hienoissa kesäkuvissa näkee.
VastaaPoistaMutta lehtokotilot, hyi olkoon mikä vitsaus niistä on tullut.
Hyvää viikonjatkoa!
Onhan se aurinkokin paistanut. Ei ole tänä kesänä tarvinnut valitella helteitä.
PoistaNäyttääpä siellä upealta! Kuvien mukaan oikein kesäiseltä. Voi västäräkkiä, kaikkialle ne keksivät rakentaa. Meilläkin on muutama lintu pihapuissa ja mua harmittaa, kun joskus näyttäisi että orava on menossa ryöstöretkelle.
VastaaPoistaPäijännepurjehdus alkoi todellakin hienossa säässä, tuulta olisivat kaivanneet lähtöalueella.
PoistaNyt onkin jo luvassa lisää aurinkoisia päiviä.