keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Heinäkuun heleyttä odotellessa.


On kylmää, sataa ja ukkostaa, mutta kukat sinnittelevät tuulessa öttiäisiä odottelemassa.


Lehtosinilatvan valkoinen versio. Näitä sinisiä ja valkoisia kukkia ilmestyy pihaan ihan omatoimisesti. Siemeniä valmistuu paljon ja linnut tai hiirulaiset niitä kuljettavat uusiin kasvupaikkoihin.


Iso pallokurpitsa kaipaisi jo lämpöä, pelkkä vesi ei nyt riitä.


Kerrottu kurtturuusu.


Kaksin aina kaunihimpi. Ainoat unikot tässä penkissä, olisikohan talven pakkasilla tai lehtokotiloilla osuutta kukkien häipymiseen.


Ensimmäinen pioninkukka on avautunut, paljon normaalia myöhemmin.


Nurmitädyke on valloittanut pihapiirissä kukkapenkkejä, olen joutunut vähän kitkemään poiskin, vaikka muutoin tämä pikkuinen kuuluu ehdottomasti suosikkeihini.

Plymspirea / Aruncus dioicus Isotöyhtöangervo 
Kaunis pensas, tästä on mukava napata oksa kukkamaljakkoon somistamaan isompia kukkia.


*
Meille tulee aamuisin vielä sanomalehden paperiversio postilaatikkoon. Muita lehtiä luetaan netin kautta.

Viime vuonna ESS oli vielä sitä vanhanaikaista isoa kokoa, nyt saadaan "plari" tabloid-kokoisena, jota ensin inhosin syvästi. Nyt olen pakon edessä taipunut ja hyväksynyt mokoman uudistuksen. En ymmärrä miksi Suomessa paperintuottajamaassa ei raskita käyttää reilusti sanomalehtipaperia. No, ehkä aamupostinjakajat kiittävät.

Ei ollut tarkoitus nyt sauhuta  aviisin koosta, vaan sen neppiksestä. Normaalipäivinä ESS ilmestyy  sidottuna niiteillä kahteen nippuun. Saamme siis aamulla kumpikin oman osiomme, minulle tulee se jossa on sudoku ja neppis. Nuo kaksi asiaa siis avaavat minun aamuni, ensin sudoku ilman muuta. Tuo neppis siis vastaa menneen maailman yleisön osastoa.  Neppistä lukemalla pysyy mukana ajan hermolla. Koirankakkajuttujen alettua tietää kevään tulleen ja niin edelleen. Ihmisiä ärsyttää yllättävät pikkuasiat, kuten nyt nuo aikaisemmin mainitut niitit tai pikemminkin niiden puuttuminen.

Jostain minulle tuntemattomasta syystä joinakin aamuina lehden toinen osio tai peräti molemmat ilmestyvät laatikkoihin ilman niittejä, irtolehtipainoksina, tosin siististi taitettuina. Tuntuu uskomattomalta, että tuollainen toisarvoinen asia saa aikaiseksi jos nyt ei ihan nettiraivoa niin ainakin mielensäpahoituksen monissa lukijoissa. Tartutaan oitis kännyyn ja  näpytellään neppikseen pienet haukut tai uhataan jopa lopettaa lehden tilaaminen jos niittejä ei ala näkyä tulevissa painoksissa
Voi hyvät hyssykät, eikö maailmassa nyt ole isompiakin harmistuksen aiheita?  Kuten esimerkiksi sote sotkut, jos nyt ei mennä ihan tuolle mannertenvälisten ohjusten tasolle.

En ole koskaan neppikseen tekstaria lähettänyt, pitäisiköhän? Mistähän urputtaisin? Pitäisikö keksiä jotain positiivista? Onpa ihanaa kun helle ei rasita kansalaisia. 😊


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti