keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Suut mustaksi


"Iltavilakalla" päätimme lähteä pienelle ajelulle, on vielä niin valoisaa, aurinkokin paistaa.


Suuntasimme tietopaikalle katsomaan ovatko mustikat jo kypsiä. Osa oli, osa ei.


Puolukkaa taitaa tulla runsaasti, kovin ovat myöhässä normaalista.


Oli vaikeaa päättää kumpaa kuvaan, maisemaa tai marjoja.



Vuoden ensimmäiset maistiaiset, makeita olivat.

10 kommenttia:

  1. Kiva kun olette löytäneet jo mustikoita. Onko sieniä näkynyt? Me kävimme alkuviikosta metsässä, mustikat eivät ole vielä kypsiä eikä kanttarelleja näkynyt ollenkaan. - Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytämämme mustikat ovat kasvaneet metsän aurinkoisella puolella. Kypsiltä tuntuivat, mutta kovin olivat vielä tiukasti varsissa kiinni. Ruokasieniä en ole vielä nähnyt, ei tosin olla sillä silmällä vielä metsää katseltukaan.
      Hyvää viikonloppua myös sinulle.

      Poista
  2. Onpa ihana kuva keräämistäsi metsämarjoista, ihania ovat varmasti!
    Metsämansikoita löytyy meiltäkin ihan rapun pielestä! Mustkoita löytynee myös lähimetsistä. Sieniä lienee nousemassa, pitää vain odottaa...

    Mukavaa loppuviikkoa sinulle ja taatalle!♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieniä en ole vielä täältä löytänyt, odotellaan.

      Poista
  3. Oi mitä ihanuuksia,tuo onkin se mitä kaipaan eniten Suomesta,kesäaikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnistetaan yhdessä marjametsään sitten seuraavalla kerralla.

      Poista
  4. Maukas postaus.
    Meille tulee huonosti mustikoita, mutta hallomia tulee paljon. Olen keittänyt jo hilloa. 25 puolenlitran purkkia on jo kellarissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei vielä vadelmat ole kypsiä, ainoastaan marjatilalla katteen alla. Teillä nyt riittää lettuhilloa lapsille ja lastenlapsille.
      Hyvää viikonloppua.

      Poista
  5. Voi mitä herkkuja! Lapset olivat aivan ihmeissään, kun Suomen matkalla viisi vuotta sitten saivat poimia mustikoita talon takaa. Voiks näitä syödä, pitääkö huuhtoa. Oli se semmoinen kulttuurishokki :)

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, että arvokasta ruokaa meillä metsissä kasvaa.

      Poista