lauantai 11. helmikuuta 2017
Ulkoilupäivä
Elsa sai kunnian aloittaa tämän liikunnallisen postauksen, hän oli ainoa kuvattavani, joka teki tuttavuutta oma-aloitteisesti. Elsa valmistautuu henkilökuntansa kanssa vaeltamaan laavulle Kelventeelle.
Kohta valmiina lähtöön. Hyvää ja elämyksellistä retkipäivää kaikille. Hetken vilahti aurinkokin, muutoin oli vähän harmaata, välillä luntakin pyrytti.
Toiset ovat jo tulossa ja toiset menossa.
Elbattaresta saatiin kelkat lainaksi. Oli mukava päästä jäälle joukon jatkoksi. Tilaa täällä nyt on, eikä tarvitse pelätä laturaivoa.
Pilkille meno onnistuu polkupyörälläkin tai muutoin vain ilman päämäärääkin voi täällä jalkaratasta veivata.
Haikea olo tuli kun en enää uskalla suksille nousta, ehkä kuitenkin tässä jäällä onnistuisin. Onhan sitä aikoinaan paljon hiihdetty.
Seitsemän ja puolen kilometrin lenkki tehty. Nyt Elbattarelle kahville.
Tämä näkymä lämmitti sydäntäni. Katselin perheen valmistautumista auton luona ja jäin odottelemaan kuvauslupaa. Pikkuinen pulkassa hyvin topattuna oikein onnellisen näköisenä odottaa liikkeelle lähtöä. Ihanaa nähdä nuoren perheen nauttivan luonnossa liikkumisesta yhdessä.
Hienoa retkipäivää toivotan kaikille jäällä liikkujille. Jää on nyt pääosassa tällä kerralla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Onpas jäällä porukkaa! Monenlaisilla tavoin liikkuvia! Toisaalta nyt siellä täytyy olla, jos nuo lämpimät kelit iskevät. Yritän itse huomenna ulos. Jos kävisi jäälläkin. Tänään olin aivan liian väsyksissä. Hyvää viikonloppua!
VastaaPoistaVäkeä oli paljon liikkeellä, tosin aurinko ei meitä tänään juurikaan hellinyt.
PoistaOlipas kivat kuvat.Ihan kaipaan tuollaista jäällä liikkumista,etenkin jäällä luistelua. Mukavaa viikonloppua Unelma ihanainen:)
VastaaPoistaYksi luistelijakin näkyi jäällä kiitävän. Hänellä oli suksisauvat turvana. Jää ei ole peilitasainen, muhkuroita saattaa osua terän alle.
PoistaKivoja kuvia! Hauskaa viikonloppua!
VastaaPoistaTilannekuvia, olin niin tohkeissani tuosta avaruuden tunnusta.
PoistaVarmastikkin kiva päivä olikin teillä siellä jäällä liikkuessanne!
VastaaPoistaPaljon oli väkeä ja hienoa,että nuoretkin sinne tykkäävät mennä ja olla luonnossa.
Alemmassa postauksessasi olikin ihana kuu, jota olit kuvannut, hienoja kuvia olikin!
Oli kiva päivä, vielä tänäänkin kävimme jäällä kelkkailemassa.
PoistaUpeita ulkoilukuvia!
VastaaPoistaNäiden avulla voi taas kesällä muistella talven jääriemuja.
PoistaHaluaisin niin Päijänteen laduille hiihtämään, mutta se viime kesän operaatio ei anna vielä hiihtää, mutta onneksi saan kävellä mielinmäärin! Täällä on jäällä vaikka mitä varjoliidosta luisteluun ja kaikkea siltä väliltä. Onneksi on iso järvi, niin koiranulkoiluttajatkin mahtuvat mukaan.
VastaaPoistaHyvää ystävänpäivää teille!♥♥♥
En minäkään hiihtämään enää uskalla mennä, mutta kävely on ihan mukavaa. Tänään paistoi aurinkokin suloisesti.
PoistaHienoja kuvia ♥
VastaaPoistaKiitos, Kirsti.
Poista