Oma maa mansikka.
Taas suomalaiset joutuivat pettymään. Monta kuukautta on kohistu Suomen valinnasta YK:n turvallisuusneuvostoon. Olemme saaneet lukea kuinka vahvoilla Suomi on. Herrat ovat lennelleet loppaamassa yli aaltojen toiselle mantereelle sen toisenkin kerran ja voihan itkun paikka. Sivu suun menivät nekin isopalkkaiset hommat ja pääsyt Valkoiseen taloon.
Austraalia valittiin, liekö sama kaivosmamma ollut asialla voitelemassa, joka nyt Suomen mineraalirikkauksia on hamuamassa.
Näinhän se meillä menee maailman missiä valitessakin. Oma Suomineitomme on ennakkosuosikkien joukossa, vaan eipä ole viidentoista parhaan joukossa näkynyt. No, muistanhan minä toki Armin ja Pohtamon Annen. :-)
Keväisin aina Suomesta lähetetään Euroviisuihin varma voittajaehdokas. Siellä yleiö ja lehdistö suitsuttavat kunniaa, mutta kuinkas sitten käykään, ei mahduta loppukilpailuun. No, muistanhan toki ne monsterit. Olin sinä keväänä käymässä Saksassa. Jossakin kaupoissa kysyttiin, että mistä maasta olen kotoisin. Vastasin, Ruotsista. Hahhaaa
Oma lukunsa on urheilukilpailut. Tuoreessa muistissa Olympialaiset. Riman päälle ei edes päästy, saati sitten yli.
Olemme valtavan optimistista porukkaa, hurraata vaan. Ilmankos meillä jo vanhakansa on sanonut; "Ei pitäisi nuolaista ennenkuin tipahtaa."
Ja Kimi Räikkönen voittaa F1 maailman mestaruuden v. 2012.

Sinne meni nekin eurot Kankkulan kaivoon.
VastaaPoistaNäin on.
PoistaNiinpä...
VastaaPoistaJust niin.
PoistaTotta tuo sanonta nuolaisemisesta. Tosin äidit sen käänsivät: nuolaise ennenkuin tipahtaa...
VastaaPoistaJoo, suomalaiset jää aina ns. reen sijalle.
Niinpä, perässä tullaan.
PoistaNäin pääsi taas käymään..
VastaaPoistaMetsämansikkasi ovat ihania
Melkein voi tuntea ahomansikan tuoksun tätä kuvaa katsoessa.
PoistaIlman muuta voittaa ;D
VastaaPoistaPidetään peukkuja.
PoistaSuomi on loppujen lopuksi pieni maa Jäämeren rannalla, jossa asuu kylmä alakuloinen kansa. Olemme juurruttaneet itsestämme tämän kuvan maailmalla. Imagoa on vaikea muuttaa.
VastaaPoistaEhkäpä emme osaa olla diplomaattisia ja liikkua sulavasti kabineteissa.
Jääkarhut vaan puuttuvat, sehän aikoinaan oli mielikuvana Suomesta. Jääkarhuja kaduilla.
PoistaEhkä tämä pitkä pimeys saa meidät vähän jähmeiksi.
"Joka itsensä korottaa, se alennetaan", oisko tämä meidän vitsaus?
VastaaPoistaVoihan se ollakin.
Poista