keskiviikko 3. lokakuuta 2012

SusuPetalin taidenayttely.



Eilen meillä oli tilaisuus osallistua SusuPetalin taidenäyttelyn avajaisiin Mellarissa,  Korvatunturintie  2.   Helsinki.
Täällä SusuPetal kertoo näyttelyn pystyttämisestä.

Nyt löytyi jo esitekin, se on täällä.



Yritin ottaa kuvia tauluista, Susu antoi luvan. Kuvani eivät sitten tehneetkään oikeutta värikkäille ja moni-ilmeisille tauluille. Parasta olisi jos pääsisitte itse katsomaan.

Olen seurannut blogien kautta SusuPetalin tuotantoa jo monta vuotta. SusuPetalin työt ovat tänään iloisia ja valoisia, Hyvä, Susu.

Koska itse en ole taiteilija, en osaa arvioida kuvien tekniikkaa, enkä muitakaan elementtejä. Kuvia katselen "sydämellä". Tämä näyttely toi hyvänmielen pitkäksi aikaa. Olisittepa nähneet kuvan karaokelaulajasta, riemastuttava. Vieläkin menee suu hymyyn muistellessani.  Koska näyttely on avoinna koko kuukauden, pistäydyn Mellarissa vielä uudelleenkin.

Toivon näyttelyllesi onnea ja menestystä.
Posted by Picasa

26 kommenttia:

  1. Oi kun ihanaa, kun päästi sinäkin paikalle ja kiitos tästä raportista! On ilo lukea muiden kävijöiden mietteitä ja tunnelmia näyttelystä, kun en sinne valitettavasti itse pääse.

    Minulla on muuten yksi Susun maalaama taulu - kyllä olen ylpeä omistaja. Onneksi ei tarvitse olla asiantuntija voidakseen kokea taidetta: taide kuuluu ihan kaikille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on yksi Susun taulu, olen sen esitellyt blogissanikin.

      Harmi vaan ettet sinä nyt pääse katsomaan Susun kauniita ja kiinnostavia töitä.

      Poista
  2. Minullakin on yksi Susun maalaama taulu. Kiitos sinulle näistä näyttelyn ensimaistiaisista. Olen oikein odottanut nähdä jo näyttelystä jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johannan maailmassa on paljon enemmän kuvia näyttelystä.
      Johannan nappi on tuossa sivupalkissa.

      Poista
  3. Herkkiä kuvia, vaikka varmaan totta on, mitä sanoit: tässä taulut eivät pääse oikeuksiinsa!

    MUkavaa viikon jatkoa, Unelma!<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun kamerallani ja taidoillani ei kunnon kuvia tauluista saa. Varsinkin kuvan tunnelmaa on vaikea ikuistaa kameralla.

      Poista

  4. Unelma, oli ihanaa, että pääsit tulemaan, Taata myös! Eilinen oli niin ihmeellinen. Pää on edelleen aika pyörryksissä kaikesta mitä koin ja sain ihmisiltä.

    Kiitos!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset ovat meidän puolellamme. Oli mukavaa päästä näkemään teoksiasi.

      Poista
  5. Voi, kun nättejä ovat nämäkin taulut.
    Ja varmaan oli kiva siellä olla.
    Tekis niin mieli sinne, mutta ei varmaan tuu lähdettyä niin kauas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus tekee hyvää vähän irrotella rutiineista ja hypätä junaan, jos vaan terveys sallii. :-)

      Poista
  6. Ihanaa huomata, miten blogiystävät käyvät tsemppaamassa toisiaan, hienoa! Varmasti oli näyttelykin, kiva että näistä voi lukea teidän blogeissanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogiystävyys on hienoa, ainutlaatuista.

      Poista
  7. Kiitos Unelma, on kiva lukea näyttelystä monesta paikkaa. Alkaa jo aika hyvä kokonaiskuva tulla. Olisi ollut kiva olla mukana, mutta en voi montaa kertaa kuukaudessa käydä Hesassa, kukkaro ei kestä millään. Ja vielä täytyy tulla oma purkamaan.
    Hienoa että olitte porukalla paikalla :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttely on avoinna 30.lokakuuta asti, ehkä vielä ehdit.

      Poista
  8. Voi kuinka kiva että sinäkin olit tuolla:) Olenkin Susun blogista seurannut näyttelypäiväkirjaa ja olisi ihana mennä tuonna katsomaan näyttelyä,asun vain niin kaukana;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttelypäiväkirjasta saa hyvän kuvan näyttelystä. Paljon työtä ja energiaa taidenäyttelyn pystyttäminen vaatii ja tietenkin luovuutta.

      Poista
  9. Onnea Susulle! Kiitos, kun otit kuvia. Kuvien ottaminen maalauksista on kyllä hankalaa. Minä en ainakaan saa onnistumaan.

    VastaaPoista
  10. Mukava nähdä tauluja kuvina, kiitos siitä.
    Olemme menossa Hesaan, mutta päivää ei ole vielä sovittu. Jos näyttely on vielä silloin meneillään, täytyy ajaa metrolla Mellunmäkeen (menihän se metro sinne ?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metrolla pääsee Mellunmäkeen. Näyttely on avoinna 30. lokakuuta asti.

      Lisäsin tekstiin linkin näyttelyn esitteestä.

      Poista
  11. SusuPetalin näyttelyn avajaiset ol tapahtuma! Taulut on hienoja! Tosi kiva oli nähdä sinuakin siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi kiva nähdä sinua ja samalla kuulla, että Tansaniaan kutomani vauvansukat ja myssyt ovat päässeet perille.

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Hienoa oli se, että SusuPetal pystytti näin upean näyttelyn.

      Poista