Kivet ja jäkälät luonnosta ovat vain niin kauniita harmaana. Villainen poropeitto hurmaa yksinkertasuudellaan eli värin niukkuudella ja tietysti porokuvioinnillaan.
Aivan ihana harmaa kollaasi sulla! Jäkälää ja kiviä, ne on mun mieleeni. Sitten keskellä oleva kuva on myös hieno satamakuva, taitaa olla aika vanhakin?
Olet saanut valtavan hienon syvyysvaikutelman kollaasiisi! Hieno tunnelma!
Hienoja ovat myös punaiset lumpeet ympärillä, minäkin niitä katselin, mutta sitten valitsin pehmeät tupsut lintujen seuraksi. Olen nimittäin muuttanut bloggeriin "kesämökille" tai sitten kokonaan.
Niin, kivisellä pohjalla on mamman kollaasi, kiviseltä tuntuu tämä bloggailun opiskelukin. Ensin ajattelin, että mitä harmaata minulla olisi kuvattuna. Nuo jäkälät kuvattiin taatan kanssa kevättä etsiessämme. Niiden kanssa ajattelin poroviltin sopivan. Ainoa vanha kuva on siellä oikeassa kulmassa, jalkakäytävä Lissabonissa. Se pieni kuva limpun näköisestä kivestä on minun haltijakiveni. Olen sen ottanut mukaani aina, kun asuinpaikkaa on muutettu. Keskelle piti vielä saada joku esittävä kuva. Muistin sitten vanhan viisikymmenluvulla lähetetyn postikortin, kuvasimme sen. Olen käynyt ihastelemassa lähes kaikki harmaat kollaasit ja tullut siihen tulokseen taas kerran, että mielikuvituksella ei ole mitään rajaa.
Sinun kuvassasi on lampaita enemmänkin, nuo poron pallerojäkälälampaat. Kivoja juttuja kollaasissasi, tuo laiva tuo kaipuun vesille. Ja kivet, niitä rakastan.
hpy, voi naurun paikka. Saattapi se olla hirvikin. Minä olen siinä kokoajan nähnyt poron, kun tuolla kuistilla olen viltillä vilua torjunut. Kiva "hirviporo" ja lämmin peitto, jotain esteriä se on.
Hei, ompas tässä paljon kivoja yksityiskohtia! Mietinkin, ettet varmaan ole ollut noita laivoja itse kuvaamassa mutta eihän se tässä haittaa. Sinulle on jotain blogissani, ole hyvä!
onko sen kauniimpaa kuin luonnon kivet ja jakalat. Ihana tuo haltijakivi juttu. itsellani on kukkaruukussa istutettuna hevoskastanja. istutin sen vuonna jolloin muutin ulkomaille ja ruukut ovat seuranneet meidan kanssa kodista toiseen.
Tämäpä onkin hieno, on syvyyttä, vaihtelua ja erilaista pintaa. Kivet on heikkouteni, kiva juttu tuo haltiakivi, joka siirtyy aina mukana. Ja hirviporot piristävät kokonaisuutta tosi kivasti :)
Onpa kaunista harmaata, ei ollenkaan ankeaa niin kuin harmaa helposti voi olla. Tuo poro on ihanan leikillinen yksityiskohta!
VastaaPoistaKaunis juttu, jäkälät on kauniita. Niitä minäkin ajattelin, mutta kun lähellä ei ole.
VastaaPoistaNyt jo toistan itseäni, kun sanon, että luonnosta tosiaan löytyy paljon kaunista harmaata. Taustakuvakin kauniine lumpeineen sopii teemaan :)
VastaaPoistaTurun satama keskellä ja ihania elementtejä ympärillä. Hieno!
VastaaPoistaVau! Tyylikäs ja hieno lopputulos - varsin pirteä ollakseen harmaa! Lisää vaan! =oD
VastaaPoistaTosi kaunis! Oikean yläkulman kuvio on hieno, miksiköhän tuommoisia ei juuri tehdä meillä päin maailmaa?
VastaaPoistaHyvän näköinen kollaasi, tykkään tuosta kuvasta keskellä. Ja muutenkin kivoja juttuja tässä
VastaaPoistaKivet ja jäkälät luonnosta ovat vain niin kauniita harmaana.
VastaaPoistaVillainen poropeitto hurmaa yksinkertasuudellaan eli värin niukkuudella ja tietysti porokuvioinnillaan.
Kaunis kollaasi.
Harmaata kiveä eri muodoissaan.
VastaaPoistaKaunis vanha kortti, jossa on taivas otettu huomioon. Kivat porot. Hienosti sommiteltu!
VastaaPoistaKauniisti rytmitelty harmaa kollaasi.
VastaaPoistaAivan ihana harmaa kollaasi sulla!
VastaaPoistaJäkälää ja kiviä, ne on mun mieleeni.
Sitten keskellä oleva kuva on myös hieno satamakuva, taitaa olla aika vanhakin?
Minusta harmaa on kaunis väri. Hienoja harmaita elementtejä kollaasissasi!
VastaaPoistaOnpa kaunis kollaasi. Jäkälät on ihania ja kivet kauniita.
VastaaPoistaHyvännäköinen kokonaisuus. Rauhallinen tunnelma.
VastaaPoistaTästä tykkään. Tuo poroviltti on söpö :)
VastaaPoistaKaunis harmaa kokonaisuus:)
VastaaPoistaHieno!
VastaaPoistaOlet saanut valtavan hienon syvyysvaikutelman kollaasiisi! Hieno tunnelma!
VastaaPoistaHienoja ovat myös punaiset lumpeet ympärillä, minäkin niitä katselin, mutta sitten valitsin pehmeät tupsut lintujen seuraksi.
Olen nimittäin muuttanut bloggeriin "kesämökille" tai sitten kokonaan.
Hei kaikille kävijöille.
VastaaPoistaNiin, kivisellä pohjalla on mamman kollaasi, kiviseltä tuntuu tämä bloggailun opiskelukin. Ensin ajattelin, että mitä harmaata minulla olisi kuvattuna. Nuo jäkälät kuvattiin taatan kanssa kevättä etsiessämme. Niiden kanssa ajattelin poroviltin sopivan. Ainoa vanha kuva on siellä oikeassa kulmassa, jalkakäytävä Lissabonissa. Se pieni kuva limpun näköisestä kivestä on minun haltijakiveni. Olen sen ottanut mukaani aina, kun asuinpaikkaa on muutettu. Keskelle piti vielä saada joku esittävä kuva. Muistin sitten vanhan viisikymmenluvulla lähetetyn postikortin, kuvasimme sen. Olen käynyt ihastelemassa lähes kaikki harmaat kollaasit ja tullut siihen tulokseen taas kerran, että mielikuvituksella ei ole mitään rajaa.
Kivat kuvat, kivet kivoja.
VastaaPoistaSinun kuvassasi on lampaita enemmänkin, nuo poron pallerojäkälälampaat. Kivoja juttuja kollaasissasi, tuo laiva tuo kaipuun vesille.
VastaaPoistaJa kivet, niitä rakastan.
Poroko se on. Luulin hirveksi.
VastaaPoistahpy, voi naurun paikka. Saattapi se olla hirvikin. Minä olen siinä kokoajan nähnyt poron, kun tuolla kuistilla olen viltillä vilua torjunut. Kiva "hirviporo" ja lämmin peitto, jotain esteriä se on.
VastaaPoistaHei, ompas tässä paljon kivoja yksityiskohtia! Mietinkin, ettet varmaan ole ollut noita laivoja itse kuvaamassa mutta eihän se tässä haittaa. Sinulle on jotain blogissani, ole hyvä!
VastaaPoistaonko sen kauniimpaa kuin luonnon kivet ja jakalat. Ihana tuo haltijakivi juttu. itsellani on kukkaruukussa istutettuna hevoskastanja. istutin sen vuonna jolloin muutin ulkomaille ja ruukut ovat seuranneet meidan kanssa kodista toiseen.
VastaaPoistaTämäpä onkin hieno, on syvyyttä, vaihtelua ja erilaista pintaa. Kivet on heikkouteni, kiva juttu tuo haltiakivi, joka siirtyy aina mukana. Ja hirviporot piristävät kokonaisuutta tosi kivasti :)
VastaaPoistaolet tehnyt kauniin ja tasapainoisen harmaan kollaasin, jossa myös jokainen kuva on itsessään ihana!
VastaaPoistaVoi, täällä on vieläkin ihania kommentteja. Olen välillä käynyt Tukholmassa, siksi vastaus on viipynyt.
VastaaPoistaSavisuti, juu, laivat on joku muu kuvannut postikorttiin. Tämä kuva on otettu siitä postikortista.
Tuikku, onnea vaan sinun hevoskastanjallesi. Tuollaiset pienet yksityiskohdat elämäntiellä ovat niin ihania.
Sirokko, heippa vaan kivien ystävä! Kivat ovat jotenkin niin yksilöllisiä, tuskin löytyy kahta samanlaista luonnosta, niinkuin ei meitä ihmisiäkään.
inkamaria, käyntisi ilahdutti minua.