Tätä kollaasia en jaksanut eilen tehdä valmiiksi. Kuvat olivat valmiina. Minulla oli siellä pihatöissä pieni apulainenkin, hänen kuvansa on alarivissä. Rauhallinen veitikka, ei karannut minnekään, kun lähdin kameraa sisältä etsimään.
Kaunis kukkakollaasi. Siinää on niin paljon erilaisia kasveja, kaunuiita kukkia. Mutta siittä yhestä veijarista en oikein pidä, kiljuisin , jos tollanen tulis eteeni!
Hannele, valkoinen lemmikki on oikein kaunis. Keräsin viimesyksynäkin siemeniä, joten pitäisi kukkia taas ensi keväänä.
Harakka, ei se liskomamma ollut ollenkaan iljettävä. Rauhassa siinä vieressäni paistatteli päivää. Tänään olikin yksi pikkuinen lisko syntynyt. En ehtinyt hakea kameraa.
Oho! Mitä se apulainen on mahtanut justiinsa syödä, kun sen maha niin pömpöttää!
VastaaPoistaOho! Olinpas taas onnistunut keräämään kuvat väärästä paikasta, kun noin suurena aukesivat. Niin, se apulainen taisi olla hieman raskaana.
VastaaPoistaKauniita kukkia, eikä tuossa apulaisessakaan mitään vikaa ole ;D
VastaaPoistaMarjukka, apulainen on oikein mukava ja pian tulee lisää pikkuapulaisia.
VastaaPoistaKIvoja kevätkuvia, valkoinen lemmikkikin.
VastaaPoistaKaunis kukkakollaasi.
VastaaPoistaSiinää on niin paljon erilaisia kasveja, kaunuiita kukkia.
Mutta siittä yhestä veijarista en oikein pidä, kiljuisin , jos tollanen tulis eteeni!
Hannele, valkoinen lemmikki on oikein kaunis. Keräsin viimesyksynäkin siemeniä, joten pitäisi kukkia taas ensi keväänä.
VastaaPoistaHarakka, ei se liskomamma ollut ollenkaan iljettävä. Rauhassa siinä vieressäni paistatteli päivää. Tänään olikin yksi pikkuinen lisko syntynyt. En ehtinyt hakea kameraa.