Mamman maailma

lauantai 16. syyskuuta 2023

Joka vuosi tähän aikaan.

Kun kallionauhus kukkii, kamera on kaivettava esille.

On se vaan niin kaunis tuo amiraaliperhonen.

Amiraalin isäntäkasvi Suomessa on nokkonen.

Tästä tuli hauska, kun tuo kimalainen kiirehti myös kuvattavaksi.

Kaikista öttiäisistä suloisin näyttäisi olevan tämä raitaturkkinen ahertaja.

Kimalaisten helyttävä olemus on inspiroinut kautta aikojen säveltäjiä, runoilijoita, taiteilijoita ja tietenkin meitä blogiin valokuvaavia amatöörejä.

Tavallisesti täällä samaan aikaan näkyy myös neitoperhoja, mutta ei nyt. Yksi kiitäjä kuitenkin lennähti paikalle. Tarkempaa nimeä en tiedä.

Kiire tuntui olevan, siivet räpyttivät vimmatusti.

Koko ajan oli vauhti päällä. Amiraali asettui välillä rauhallisesti kuvattavaksi, toisin kuin kiitäjä ja sitruunaperhonen, josta en saanut kuvaa ollenkaan.

Vielä amiraali näytti siipiensä alapinnankin. https://luontoportti.com/t/867/amiraaliperhonen

Olen unohtanut miten linkki kopioidaan blogiin.😕 On aloitettava opiskelu alusta.

Hyvää viikonloppua!

torstai 7. syyskuuta 2023

Saanko esitellä, nykyinen kulkupelini. Hieno punainen "ferrari", kelpaa sen turvin nyt köpötellä uimahallille, kirkkoon, kauppaan ja muutoin vaan lenkille. Jalkani toimivat vielä ihan hyvin, mutta tuo pumppu ei suostu enää normaaliin tahtiin, ei sitten millään. Pulssi lähtee välillä laukalle ja hetkessä taas alle normaalien sykkeiden. Siinä kohdassa alkaa silmissä mustenemaan ja olo tuntuu huteralta, "ferrarissani" on penkki ja jarrut. Hetkeksi istutaan rauhassa miettimään maailman menoa ja taas eteenpäin, niinhän se on maailman tarkoitus, eteenpäin. Tuo sarvellinen komeus on lainassa terveyskeskuksesta, siinä kulkee mukavasti korissa uimavermeet ja kauppakassi. Kiitos omalääkäri. Entä jos sataa lunta? Siitä otetaan selvää sitten parin kuukauden kuluttua.

Eilen seurakuntatalolla tarjoiltiin arkilounas, näin tapahtuu kerran kuukaudessa. Ruoka oli hyvää ja hinta nimellinen. Kiitos emännille. Ruokailun jälkeen olisi ollut pieni hartaushetkikin, mutta jouduin tällä kerralla lähtemään kiireesti kotiin kun odottelin tärkeää puhelua. En halunnut siellä kirkonmäellä pajattaa kännyllä omia finanssiasioitani. Yleensähän minulla nykyään on aikaa myös sanan kuulolle.

Toki niitä kiireellisiä töitäkin olisi, vaikka muille jakaa ja jaettavahan ne onkin. Harava ja talikko ei nouse enää entiseen malliin. Jo viime talvena kolanvarteen hälytettiin nuoria voimia apuun, kun puolisokin oli liian sairas.

Marjat on tältä vuodelta kerätty rastaat avustivat viinimarjojen kanssa ja supikoira rohmusi karviaiset jo puoli raakana. Kasvihuoneessa tomaatit voivat huonosti kun en jaksanut tarpeeksi vettä kantaa, oli niin paljon muuta ajateltavaa. Kun viimein elokuun lopulla saatiin vähän vettä taivaalta, niin puut ja pensaat riehaantuivat kasvamaan, kohta täällä tarvitaan metsuria.

Syksy saa tulla.

keskiviikko 6. syyskuuta 2023

Siunaus

Puolisoni on siunattu läheisten läsnä ollessa.

Olen nyt luovuttanut rakkaan Veijo-puolisoni Jumalan haltuun.

Toiveeni oli, että siunaustilaisuudessa kanttori Marjaana Turunen laulaisi tämän Anna-Mari Kaskisen kirjoittaman laulun, ja näin tapahtuikin.

Lainaan tämän laulun sanoja, koska Anna-Mari Kaskinen on niin hyvin osannut sanoittaa sen hetkisiä tunteitani.

"Ota hänet vastaanSuuri, pyhä JumalaOta hänet vastaanKaipaavia lohdutaOta hänet vastaanTaivaan kotiin avaraanOta hänet vastaanIloon loppumattomaan

Ota hänet vastaanTuuli hiljaa puhaltaaOta hänet vastaanVirta kantaa kulkijaaOta hänet vastaanRantaan suuren rauhan maanOta hänet vastaanKotisatamaan

Ota hänet vastaanMeillä on niin ikäväOta hänet vastaanMurheellisten ystäväOta hänet vastaanSilta yli pimeydenOta hänet vastaanSyli rakkauden"

***

Veijon siunaustilaisuudesta on jo kulunut kuukausi ja vuosi siitä kun hän sai sen pysäyttävän syöpädiagnoosin, en ole jaksanut blogia päivittää.

Ensimmäinen viikko Veijon kuoleman jälkeen oli tähänastisen elämäni kauhein, monena päivänä ajattelin, että tätä en kestä, en jaksa. Voiko suruun kuolla?

Päivä kerrallaan on menty, suru on takertunut tähän taloon. Kaikki täällä kotona muistuttaa hänestä, on niin paljon sellaisia asioita joista haluaisin vielä kysyä, mutta en enää saa vastausta. Vielä keväällä meillä oli toiveita paranemisesta, kylvimme siemenet ja istutimme kukat. Sato on jäänyt minun huolekseni ja ilokseni. Miten ihmeessä osaan iloita yksin, kun puolet minua on pois.

Tapasin tänään seurakuntakodin arkilounaalla henkilön, joka tuli esittämään osanottonsa suruuni. Hän on ollut blogini lukija aikaisemmin. Hänen kohtaamisensa antoi minulle uutta voimaa ja rohkeutta kertoa tuntemuksiani täällä blogissa. Olen varmaankin kadottanut lähes kaikki entiset blogiystäväni tämän vaikean vuoden aikana. Blogi taitaa jo ollakin vanhanaikainen, kun on nuo uudet "Instrat" ym. joissa ihmiset jakavat kuviaan ja mielipiteitään.

No, ei se mitään. Ehkä huomenna kerron millä keinolla tänään pääsin sinne seurakuntatalolle.

lauantai 29. heinäkuuta 2023

Sanaton suru

Rakas puolisoni on menehtynyt syöpäsairauden uuvuttamana.

Kiitollinen jokaisesta yhdessä eletystä päivästä.

Meidän lauseemme oli: "Tänään rakastan sinua enemmän kuin eilen ja vähemmän kuin huomenna."

tiistai 28. kesäkuuta 2022

Oranssia hellepäivänä.

Ruskoliljan (Lilium bulbiferum) kauneutta saa ihailla näin kesäkuussa. Meillä näitä löytyy yllättävistä paikoista. Yksi upea yksilö löytyi ruusupensaan keskeltä kahdeksan vuotta sitten kun tänne muutimme. Samassa paikassa kukkii tänäkin kesänä, nyt "poikasen" kanssa.