Helteisen päivän kukkia.

Juoruissa on vain kolme terälehteä, riittää hyvinkin kun ovat näin kauniita.

Tämän kukan sain sipoolaiselta ystävältäni, hän toi taimen laukussaan Ruotsista. Terveisiä Sipooseen.

Harjaneilikkaa tässä pihassa kasvoi jo entisen emännän aikoina.

Tämä on hauska kun samassa tertussa on kahden värisiä kukkia.

Myskimalva, valkoinen - Malva moschata `Alba`, tuli pienenä alkuna entisen kodin pihasta.
 

Puistoruusu 'Robusta' – Rosa 'Robusta' (modern buskros), avasi tänään ensimmäisen kukkansa.

Neilikkaruusu kukkii alkuun päästyään koko kesän.

Ison hirvenjuuren ja harmaamalvikin taimet olen saanut ystävältäni Anjalta Porvoosta.

Harmaamalvikki (Lavatera thuringiaca), ei tykkää siirtelystä. Täälläkin se voi ensin huonosti, mutta nyt näyttää kotiutuneen. Ensi kesänä tällä paikalla kasvaakin jo hieno ja vahva malvikki. Uskoo tämä.

Terveisiä vaan Porvooseen, hengissä ollaan.

Kellot ovat ihania, niitä meillä onkin montaa sorttia, sinisiä ja valkoisia.

Satama-altaan soutajia. Poikasia oli viisi,  aina oli joku sukeltamassa.

Luulisin näissä kuvissa olevan isokoskeloperheen, äiti ja lapset.

Tilkuttelua

Meikäläisellä nyt jatkuu tilkkubuumi. Edellinen olikin jo vuosia sitten, silloin ompelin tilkkupeittoja. Nyt kaikkien kutileiden ja virkkausten jälkeen on taas mukava palata tilkkukopalle.

Netissä näin tuollaisen kolmen vetoketjun lokeropussukan. Kiinnosti miten se  onkaan tehty. Tuossa se nyt on kaikkine virheineen. Suurin työ oli pussukan päällisen kokoaminen ja tikkaaminen.

Tilkkujen leikkaamisessa kannattaisi olla tarkempi, sentit kohdillaan. En ihan malttanut ja jouduin sitten korjailemaan ja soveltamaan.

Hauska työ, seuraavaa jo suunnittelen vähän hillityimmin värityksin.

Muovikasseja ei enää suositella ostettavaksi. Totta on, että tällainen tukeva kangaskassi onkin paljon mukavampi käytössä kuin lyttyyn menevä muovipussi.

Tarkastajakin tykkäsi.

Taskukin on kassin päällä ja toinen sisäpuolella, voi sujauttaa ostoslistan helppoon säilöön.

Valkoinen sorsakin on taas saapunut iloksemme satamaan.

Kesävieraille mieluisaa kuvattavaa. Linnut ovat  tottuneet ihmisiin, eivät pelkää valokuvaajia.

Mustia pilviä on purjehtinut taivaalla, mutta vettä ei olla saatu juuri nimeksikään. Huolestuttaa jo mustikoiden ja muidenkin marjojen tilanne.  En valita, kurjaa se jatkuva vesisadekin oli viime kesänä.

Mukavia keskikesän päiviä kaikille!

Tuulen pieksemä juhannuskokko v. 2018.

Onneksi tuuli ei temmannut kokkotarvikkeita Tehille.

 

 Näin hieno se oli alkujaan. Ei tarvinnut kokkoa pitkään viritellä syttymään, tuuli määräsi liekkien suunnan.

Janojuomaa taivaan täydeltä.

Vihdoinkin saatiin vettä taivaalta.

Juhannusyö 2018.

Juhannusmetsän kuningatar.

Juhannus

Sateesta huolimatta, nautitaan juhlasta.

" Kaskisavuun laaksot verhouu"

Runoili Eino Leino.

Täällä on tänään poltettu Suomen 100-vuotis juhlakaski, viime kesän sateet siirsivät tapahtuman tälle kesälle. Metsä onkin nyt ihan rutikuiva.

Me vähän myöhästyimme kun kaskenpoltto Vesijaolla olikin edennyt ennakoitua nopeammin tähän viertämisvaiheeseen. Uusi sanakin opittiin "viertäminen".

Lämmintä hommaa, vettä tarvitaan.

Paljon vettä tällä kelillä.

Näin hienosti vaativa homma pysyy hallinnassa.



Kaskenpolttajan perinnejalkineet lötöt. Jalkaan ensin kastellut villasukat ja pohjaksi tuohiset löttöset pauloilla kiinni.

Tämä kaskenpoltto on  Metsähallituksen tutkimustyö.

Juhannuksen jälkeen kaskimaan tuhkaan sylkäistään kaskinauriin siemenet ja syksyllä kylvetään ruis. Olisi mukava päästä katsomaan näitäkin tapahtumia.

Mahtava kaskisavun tuoksu viipyilee vielä paidassa. Nuuhkaisen onnellisena, että sain vielä tämänkin kokea.

Annoin sukututkimukselle pikkusormeni ja kuinkas sitten kävikään.

Hetken ne kestivät, upeina loistivat ja sitten helle uuvutti.

Ystävälle kasasin torkkupeiton isoäidin neliöistä, näitähän virkkasin Fb-kaverien kanssa lapun päivässä. Sitten väliin tuli Mandalat ja Suomi 100 Kalevalapeitot, pikkulaput jäivät odottamaan. Olisi vieläkin lappuja yhteen peittoon. Odotan inspiraatiota niiden yhdistämiseen.

*

Nyt pääsen varsinaiseen asiaani. Helteisinä päivinä ei ulkona jaksanut mitään tehdä ja nyt on taas liian kylmä. Onneksi on netti. En olisi uskonut, että vielä minäkin istun nenä kiinni ruudussa tavailemassa kaikkia mahdollisia tiedostoja, joita ikinä onkaan keksitty digitalisoida. "Ennenvanhoja" tilastoja syntymistä, kuolemista ja avioonvihkimisistä.

Kaikki alkoi siitä kun me teetimme Family Tree dna-testit, tästä olenkin jo maininnut aikaisemmin. Jutun piti olla sillä selvä, mutta nyt on tullut sähköpostiin kirjeitä. Moni muukin on Suomessa teettänyt ko. testin ja saanut pitkän listan nimiä henkilöistä joilla on samaa geeniperimää.

Nyt rouva keskisestä Suomesta haluaisi löytää biologisen isänsä sukulaisia, no geeniperimän mukaan minä olen hänen sukulaisensa. Rouvan asiaa hoitava henkilö on pyytänyt minultakin apua näiden sukuselvitysten avaamisessa.

Olen selvitellyt isäni sukuhistoriaa, ei ole ihan helppoa kun isäni perhe hajosi vanhempien kuoltua, ja silloin lapset joutuivat eroon toisistaan. Yhteyttä ei juurikaan ole pidetty, nyt kaikki sen sukupolven henkilöt ovat jo kuolleet. Tiedän että minulla on kolme serkkua, isäni veljen lapsia, joita en ole aikuisena koskaan tavannut.

Viime päivinä olen  tutustunut sukuni tarinaan koneen ja paperisten muistioiden välityksellä.

Tällä hetkellä vanhin tiedossaoleva on Jöran Tuomaanpoika ja hänen vaimonsa Margetha, syntymäikaa en löytänyt, mutta heidän pojastaan Jaakob Jöraninpojasta s. 1660  kaikki alkaa.

Suonpään torpantytär Iita Sofia Juhontytär ja Löyttymäen torpanpojan Erland Nehemiaanpojan  vihkimisestä on tässä merkintä, vihkipappina oli J. Hammarin. Vihitty 30.12.1877
Isoäitini vanhemmat, he saivat 13 lasta, joista Lahja Elisabeth eli vain 17 päivää.

Tätä lukiessani tunsin jotain liikutusta sydänalassani. Tässä kerrotaan isäni äidin syntymästä. Kummeina olivat Kaarlo ja Eeva-Stina.

En koskaan päässyt tuntemaan isoäitiäni, hän kuoli jo isäni ollessa pieni poika. Toinen isoäitini, äitini äiti tunsi Amandan ja kertoi hänen olleen ahkera ja lempeä ihminen. Ikävää, että hänen kuusi lastaan menettivät äitinsä liian varhain.



Huhtikuun seitsemäntenä vuonna 1816 syntyi tytär Anna Justina rusthollari Carl Christerinpoika Isoperheelle ja hänen vaimolleen Margaretha Andersintyttärelle.

Anna Justiina oli Iida Sofian isoäiti, Annalla oli yksitoista lasta.

Kun olen selannut monta päivää näitä syntymä- ja rippikirjoja, niin olen huomannut että paljon on syntynyt oägta eli äpärälapsia. Näiden lasten sukupuusta ei ilman dna-tutkimusta ota kukaan selvää. Kirjoja on vaikea lukea kun käsialoja on monia ja usein vanhalla ruotsinkielellä kirjoitettuja.  Suomenkieliset kirjurit vaihtoivat d:n t-kirjaimeksi, g:n j-kirjaimeksi.

Mukavaa on lukea lapsen syntymisestä, usein kuitenkin kerrottiin vauvan tai äidin kuolemasta samassa ilmoituksessa, surullista. Lapset kuolivat punarokkoon ja hinkuyskään. Olisikohan tuo punarokko ollut tulirokkoa? Keuhkotauti oli myös tuolloin ankara. Mammani kaksi nuorta veljeäkin kuolivat rintatautiin, löysin ilmoituksen heidän syntymistään, mutta kuolinpäivää en löytänyt, toistaiseksi on uskottava mamman kertomukseen.


.
Tätä ihanuutta saa taas odotella kokonaisen vuoden. Onneksi on kuvat.