Niinhän isokirjakin sanoo: "Ensimmäiset tulevat viimeisinä ja viimeiset ensimmäisinä".
maanantai 9. kesäkuuta 2025
Öttiäisiä
perjantai 9. toukokuuta 2025
tiistai 6. toukokuuta 2025
Musta kissa
Nyt ei ilvestä näkynyt, mutta pieni mustavalkoinen kisu oli kiivennyt korkealle metsäjalavan oksalle.
Iso musta ei uskaltanut kiivetä perässä, jäi väijymään puun alle. Kävin välillä ulkona, yritin häätää kollia matkoihinsa, mutta kollipa ei edes vaivautunut päätä kääntämään, istua jäpitti vaan siinä vartiopaikallaan. Aloin jo huolestua pienen kisulin puolesta, pelkäsin sen paleltuvan pakkasessa. Pitäisikö kutsua apuvoimia, etsin jo puhelinnumeroita.
Onneksi tilanne ratkesi ilman palokuntaa. Pikkumissukka hiipi hiljaa alemmaksi, kolli torkkui silmät ummessa. Pikkuinen sai mukavan etumatkan ennen ahdistelijan heräämistä.
Täällä tuo kolli vaeltelee pihoilla ja rannalla. Harmittaa taas muuttolintujen puolesta, tuo eläin on niin pulska ja hyvin ravittu, siitä huolimatta jahtaa lintuja ruokintapaikoilla.
Siinäpä taas päivän urputus. En minä kissoja vihaa, en ollenkaan. Voisivatko kissojen omistajat tehdä asialle mitään?
maanantai 28. huhtikuuta 2025
Tänään pitäisi olla Italiassa
Olisin laittanut kuvan Veijostakin tuolta matkalta, en löytänyt. Silloin kamera oli aina Veijon taskussa. Oman kameran hankin vasta siinä vaiheessa kun perustin oman blogin.
Hänellä olisi tänään syntymäpäivä.
Kuva on huono, valokuvasin vanhan kuvan kun en osannut skannata, olen unohtanut.
Kerran kesällä. Onnelliset.
Veijo tykkäsi värkätä jotain käsillään. Tässä entisöidään vanhaa kukkapylvästä. Työ jäi kesken.
Kerronpa nyt miksi tällainen vanhojen kuvien esittely.
Puolisoni
syöpähoitojen aikana meillä oli haaveena matkustaa vielä kerran
Firenzeen, siinä vaiheessa vielä uskoimme hoitojen tehoavan.
Suunnittelimme matkaa hänen 75-vuotispäivänsä aikoihin. Tätä matkaa
meille ei enää suotu, mutta sen suunnittelukin toi vähän lohtua ja
toivoa elämään.
Tuon ensimmäisen kuvan ja viimeisen välillä on 45 vuotta, niistä jokaisesta olen Luojalle kiitollinen. Kauniit muistot ovat antaneet voimia jatkaa yksin matkaa. Onhan minulla ollut tukena rakkaat lapset, lastenlapset ja vuoden ikäinen lapsenlapsenlapsikin, on onnea. Omaisten ja ystävien myötäeläminen on myös ollut korvaamattoman tärkeää ja arvokasta. Heitä kaikkia ajattelen lämmöllä ja siunaten jokaisena päivänäni.
Kun puolisoni oli kuollut, niin ystävä lohdutti, jos jaksat kaksi vuotta, niin sitten helpottaa. Uskon, että siinä kuului kokemuksen ääni. Suru ja kaipaus ei koskaan katoa, mutta sitä vaan sopeutuu ja alistuu siihen kohtaloon mikä määrätty on.
Tänään on ollut aurinkoinen päivä, kävin Lahdessa hoitamassa asioitani, bussilla menin. Kierrettiin kylien kautta, iloitsin pihojen onnenpensaiden ja kevätkukkien väriloistosta. Kovin ovat aikaisin kukat avautuneet tänä keväänä.
Tämä kuva meidän pihalta. Toivon, että vielä jaksaisin taas innostua valokuvaamaan oman pihani kukkia ja päivittämään joskus blogiakin. Kukapa tietää vaikkapa vielä joskus sinne Firenzeenkin... :-)
maanantai 23. joulukuuta 2024
tiistai 17. joulukuuta 2024
Eilen pihalla.
Tästä en ole selvinnyt vieläkään. Lapioin rollan levyisen väylän portille ja sitten soitin apua. Eipä jaksanut nuorikaan ilman konevoimia. Konetta ei ole, siis piha on jäänyt vaiheeseen. Tehdään jouluna tästä yhdessä iglu. 😊
Nyt on lapioitu pihalle tilaa yhdelle autolle. Pääsee roska-auto käymään jos kääntyy kadulta perä edellä tontille. Kertaakaan aikaisemmin tämän yhdentoista vuoden aikana ei ole yhtenä yönä tällaista lumimäärää satanut.
Miltähän minun talven ihmemaani näyttää maalis-huhtikuussa, jos tämä meno jatkuu?
Kesäkuusta joulukuuhun.
Tähän se on jäänyt blogien maailma v. 2024. Tarkoitus oli etsiä kolme K-kirjaimella alkavaa kuvaa. Tässä ne nyt tulevat vähän viiveellä ja kaikki samassa "potretissa", kirkko, kanootti ja kaide.
Tätä kirkkojoen maisemaa saa ihailla näin kauniina kesäkuussa.
***
Pieni selvitys tässä nyt ehkä olisi paikallaan, kun mitään toimintaa ei blogissa ole kesäkuun jälkeen näkynyt. Ei vaan ole irronnut. Kuvia olen napsinut pitkin vuotta, mutta siellä ne ovat Picasassa tallella. Jospa pieni pikakelaus olisi vuodenvaihteessa paikallaan. Katsotaan, onnistuuko.
Heräsin yöllä yhdeltä, kelloradion punaiset numerot hehkuivat yön pimeydessä sataa ( 1:00 ). En herätessäni heti tajunnut missä olin ja oliko nyt aamu vai päivä. Sitä se on, kun pimeää riittää vuorokaudessa valoa enemmän. Onkohan se kuu, joka saa mamman ihan sekaisin. Viimeksi olen ollut näin pirteänä keskellä yötä varmaankin partiotyttönä kesäleirillä.
Nyt kello näyttää jo viittäsataa, pitäisi kai kömpiä vielä hetkeksi peiton alle. Aamupäivällä pitäisi jaksaa tallustella kaupalle apteekkiin ja jotain evästäkin olisi hyvä hankkia, kun jääkaapissa näyttää olevan hyllyt tyhjinä.
Nimimerkiksi tänään sopisi: "Uneton Padasjoella". No, totuuden nimessä on kuitenkin kerrottava, että normaalisti meikä nukkuu kuin pieni possu, hyvin ja sikeästi.
Hyvää huomenta, Suomi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)