Hola! Amigos!

Hirnahti Santiago, täällä te vaan vedätte lonkkaa vossikka-asemalla ja minä olen saanut ravata ympäri kaupunkia kärryä kiskoen, caramba.

Parvekkeeltamme on mukava seurata vuokra-ajurien ja heidän hevostensa toimia. Tällä asemalla on useimmiten kolme hevosta odottamassa kyytiä. Markkinapäivinä osa hevosista siirtyy feria-alueen viereen.

Hevoset tulevat asemapaikalle aamulla kahdeksan nurkilla, kuulemme sen sisälle kopoti, kopoti tai koppoti, koppoti äänistä. Käyn vilkuttamassa niille hyvät huomenet täältä ylhäältä. Uskon hevosten jo osaavan suomea, koska he ovat niin paljon suomalaisia asiakkaita kyydittäneet. Mitähän kaikkea siellä kärryjen kyydissä onkaan salaisuuksia kerrottu. Vielä jonain päivänä käyn vähän utelemassa heppojen mietteitä.

Nyt olen tutustunut vasta Santiagoon, lauantaina sitä ohjasti nuori kuski, joka puhui myös englantia. Sain luvan ottaa kuviakin muistoksi.

 

 

Tuntuu niin kivalta kuunnella iloisia tervehdyshirnahduksia kun vieraan aseman hevoset pientä tasaista ravia kopottelevat meidän aseman ohi. Rantatie on turistien suosiossa, mukavien kärryjen kyydissä on mukava seurata rannan elämää. Mikähän noiden kärryjen nimi on? Vankkurit ja kiesit eivät oikein tunnu oikeilta. Olen huono hevosasiantuntija, tai en siis ole ollenkaan.

Eräänä aamuna tässä katselimme ihmeissämme kun kuski meikkasi vanhaa mustaa hevosta, siltä se toiminta ainakin tänne ylös näytti. Kaviot ovat tietenkin kauniiksi lakatut. Siellä hevosen takapäässä hännän alla on valmiina pussi, johon heppa voi tipauttaa ruusujen lannoiteaineet. Tosin olen nähnyt kuskien kippaavan tuotokset jäteastiaan.

Näillä hevosilla on myös isäntä, eli omistaja. Hän käy harmaalla mersulla tarkistamassa aseman toiminnan tai keräämässä rahat. Tämäkin seikka voi olla ihan meidän oman mielikuvituksemme tuotetta. Asiat eivät välttämättä ole sitä miltä ne näyttävät. 

 

Parvekkeemme on tuolla neljännessä kerroksessa.

Jonain kauniina päivänä yritän päästä Santiagon kyytiin, sitten kerron kaiken mitä me matkalla hirnahtelimme

12.12.12 Aurinkorannikolla.

Päivä onkin ollut aurinkoinen. Istuimme postissa jonottamassa postimerkkejä, joita ei sitten annettukaan, vaan lyötiin leimat vanhanaikaisella leimauskoneella.

Pientä rutiiniakin on jo päiväämme muodostunut. Aamulla ensimmäiseksi uimaan ja taata lenkille rantatielle. Kauppa-asiat, ruoanlaittoa ja siestaa. Taatalta tuo päivätorkku onnistuu, mutta minulta ei niinkään. Tässä eräänäkin päivänä olin juuri vaipumassa nirvanaan, kun yläkerran naapuri innostui möbleeraamaan kämppänsä uuteen kuosiin. Kauhea jyrinä kuului kun sohvaa ja kaappeja raahattiin pitkin kivilattiaa. Viimein hiljeni, mutta vain hetkeksi. Se sama jyrinä alkoi uudelleen. Luultavasti naapuri ajatteli, että se entinen järjestys oli sittenkin parempi.

Suomalaisia täällä asustaa monia satoja. Suomalaiseen kouluunkin on ilmoittautunut rapiat kolmesataa oppilasta. Suomalaisten omistamia liiketoimintoja on melkein joka alalta. Eipä juuri kielitaitoa tarvita. Tosin minä haluaisin tutustua paikallisiin ihmisiin, harmi vaan, että olen sellainen tankero noiden kielten suhteen.

Työttömyyttä on lehtitietojen mukaan paljon ja rosvotkin ovat lisääntyneet samaan tahtiin. Meitäkin varoitettiin jo matkalla lentokentältä tänne asunnolle, että talon edessä oli yhdeltä rouvalta ryöstetty käsilaukku. Varuillaan kannattaa olla, ihan rauhallista täällä kuitenkin tuntuu olevan.
 Jotain työttömyydestä kertoo sekin juttu, jonka luin Fuengirola.fi lehdestä. Kerrottiin, että Malagan metron 95:een avoinna olevaan työpaikkaan tuli 34.401 ihmisen työhakemukset.

Espanjan myydyimmäksi kirjaksi on noussut Benedictus XVI:n kirja Jeesus Nasaretilaisen elämästä. Paavi on laittanut jouluasetelman uusiksi. Itämaan tietäjätkin ovat hänen mukaansa täältä Andalusiasta. Mielestäni vanha jouluevankeliumi on ihan hyvä, en halua muuttaa mielessäni siitä mitään. Paavi saa pitää oman mielipiteensä ihan vapaasti. Täällä Espanjassa kuulemani mukaan lapset saavat joululahjansa vasta loppiaisena, niinkuin Itämaan tietäjätkin toivat lahjoja Jeesus-lapselle, näin on kai aina ollut.

Kuuntelemme täällä Espanjassa suomenkielistä radio-ohjelmaa taajuudelta 102,6 MHz. Ohjelma lähetetään jostakin Keuruulta, ollaan siis hyvin tietoisia mitä Keuruun sosioteetille kuuluu. Välillä ohjelma siirtyy tänne Aurinkorannikolle ja suurin osa lähetysajasta täytetään vanhalla suomalaisella iskelmämusiikilla.

Televisiosta tulee digiboxin kautta vain espanjankielistä ohjelmaa kymmeniltä eri kanavilta. Onneksi meillä on asunnossa vanha televisio, sellainen isopeppuinen, joka täyttää kirjahyllyn tipitarkkaan. Tästä jos irrottaa digin piuhat pois, niin pääsee katsomaan TV Finlandin ohjelmaa, sinne on kerätty uutisia ja jotain Ylen lähettämiä ohjelmia. Uutisia tulee katsottua, mutta ei paljon muuta. iltaisin lueskellaan ja yhdet sukatkin olen jo kutonut. 

Sunnuntaina kävimme Los Pacosissa bussilla. Tontut jo käyvät tarkistamassa mihin taloon kannattaa tulla lahjojen kanssa.

Siellä hyvä maamerkki, musta hårkå korkealla vuorella.

Pienet hiekkataiteilijat rannalla. 

Tässä vähän isompien taiteilijoiden luomuksia.

 

Kirjainhaaste # 11 -SI

PoliiSI

Loppuviikon kuvia.

Aamulla saapuvat kalastajat mereltä.

Eilen oli ensimmäinen sateinen päivä. Kuvasin parvekkeelta hiljaista rantakatua.

 

Tänään on taas aurinkoinen päivä. Tarkenimme ruokailla  parvekkeella ja ihailla purjehduskoulun veneitä.

Lauantaisin on feria-alueella antiikkimarkkinat.

Eilisen sadepäivän jälkeen ihmiset olivat läheneet liikkeelle sankoin joukoin.

 

 

Ei jaksettu koko aluetta kiertää, myyjiä oli satamäärin.

En ole täällä usein nähnyt luulasi esineitä. Näitä vanhoja kaunottaria pysähdyin ihastelemaan.  Sain myyjältä luvan kuvaamiseen. Aurinko paistoi niin kirkkaasti, että en osannut ottaa selvää kuvaa.

Nyt hieman kaihertaa, kun en ostanut näistä edes yhtä paria. Pidin hintaa kovana, en edes yrittänyt tinkiä.

Kävimme heti kymmenen jälkeen aamulla ensin seurakunnan joulumyyjäisissä. Vasta kotona huomasimme, että kuvia ei muistettu myyjäisistä ottaa, väkeä oli tupa täynnä. Ostimme lanttu- ja porkkanalaatikkoa. Minulle löytyi kahvileipääkin, perunajauhoista tehtyä kääretorttua. Olisi mukava itsekin leipoa, mutta asunnossa ei ole uunia. Tuon lämmitetyn uima-altaan takia on jostakin luovuttava.

Myyjäisistä ostimme arpojakin, nyt jännitetään osuiko onnetar meidän numeroillemme.

Nettiyhteys tökkii pahasti, anteeksi, en ole voinut laitella kommentteja, liian hidasta.

Yritän seuraavaksi kirjoittaa juttua wordiin ja siirtää sieltä tänne blogin puolelle.

Hyvää viikonloppua kaikille.

Kirjainhaaste # 10 -TO

TilkkupeitTO

Jouluvalot syttyivät Fuengirolassa.

Eilen illalla lähdimme ihastelemaan kaupungin jouluvaloja.
Valitettavasti pieni kamerakuva ei tee oikeutta kauniille valaistukselle.
 

Seimikuvaelma tuhansin lampuin.

Kaupungintalon joulukuusi

 

Valopuut ovat kauniita.

Lähempi tarkastelu puun kukista.

Katujen yläpuolella loistavat erilaiset valoteokset.

 

Kaupungintalon aulassa avautui eilen pienoisnäkymä vanhaan kaupunkiin. Tässä kuvassa pieni näkymä tallista seimineen. 

Tässä kuvataan kaupungin kirkkoa ja sen ympäristöä. Tätä taideteosta käymme katsomassa vielä uudelleen. Nyt oli niin paljon kansaa liikkeellä, että kuvaaminen oli hankalaa.

Valtava työ tässä on tehty pienoismallien valmistuksessa ja asettelussa.

Hyvää Itsenäisyyspäivää Suomi ja sen kansalaiset.

Markkinat

 

 

Tiistaisin täällä on isot markkinat. Siispä markkinpaikalle minä ja taata mokkulakauppaan. Sinne yritettiin mennä jo eilen, mutta tungos oli niin valtava, että ei jaksettu jäädä norkoilemaan vuoroamme. Suomalaisia lomailijoita oli tullut kuun vaihteessa paljon ja nyt oltiin vailla nettiyhteyksiä.

Vihannes ja hedelmätiskit saavat minut aina sekoamaan. Viime keväisestä sentään opin, että minun ei kannata kaikkia mahdollisia kasviksia kerralla hamstrata, tulevat ne kauppiaat taas ensi viikollakin.

Nyt näyttäisi olevan persimonien aika, niitä myytiin eurolla kilo. Ihmeteltiin niiden makeutta ja mehuisuutta, pehmeitäkin olivat. Suomeen taidetaan persimonitkin tuoda raakana.



Minulla oli yksi ostos mielessä. Lentelin tänne vain lenkkitossut ja croksit mukanani ja se vihoitteleva vaivasenluu. Etsin kenkäkauppiaan, sellaisen joka myi muutakin kuin piraattitossuja. Selostin myyjäpariskunnalle, että nyt pitäisi löytyä mummelille mustat kengät. Ikäihminen ei voi joulukirkoon lenkkareissa mennä. Eipä tuo varsinainen päivän sankari lenkareista piittaisi, mutta hänen uskolliset palvelijansa voisivat syytellä mummelia kunnioituksen puutteesta. Eivät myyjät minun puhettani ymmärtäneet, mutta en minäkään heitä.

Hiplasin siinä paria mustaa kenkäparia, oikean jalan kenkä oli sopiva, mutta vasen oli liian pieni, se viheliäinen vaivasenluu. Myyjärouva ojensi sitten numeroa isompaa paria, mutta se olikin ruskeaa väriä. Negro, negro, parkaisin minä. No, ei tässä ole mitään rasistista mukana, negro on espanjankielellä musta.

Mustat kengät löytyivät ja nyt voin sanoa, että jalkaa suuremmat kengät. Silloin lapsena oli joskus toisin päin kenkää suuremmat jalat. Nirkkoon on vaan sullottava paperitollo ja hiihdeltävä varovaisesti. Yritettävä muistaa, että kenkä astuu varpaiden edellä. Pysyi se Peppi Pitkätossukin pystyssä ja Leningradcowboysit, vai pysyivätkö?





Investointi näihin kenkiin ei ollut kummoinenkaan seitsemällä €urolla heltisivät.