Mummon tekemää muusia.
Täällä lisää MU-sanoja.
keskiviikko 11. tammikuuta 2012
maanantai 9. tammikuuta 2012
Satumaisia kuvia katsomassa.
Tekijä, Johanna.
Tänään oli ihanaa käydä katsomassa hyvänmielen kuvia Helsingissä. En koskaan yritä edes arvioida runojen tai kuvien laatua tai sisältöä. Kuvia ja runoja on tarkasteltava sydämellä. Jos teos minua jotenkin koskettaa, silloin pidän sitä onnistuneena.Johanna kuvat ovat iloisen värikkäitä, täynnä hauskoja tai yllättäviä yksityiskohtia. Niistä oikein loistaa tekemisen ilo, runsaasta värimaailmasta löytyy myös tunnetta ja herkkyyttä.
Tuulan työt ovat taitavasti piirrettyjä ja hänen värimaailmassaan on hillittyä tyylikkyyttä. Hänen kuvissaan näen usein jonkin pienen hauskan tarinan, piirrettynä ihanalla huumorin pilkkeellä.
Tuo sininen väri tuli kuvaan heijastuksena ikkunasta, pahoittelen.
Johanna
Tuula
Johanna
Kiitos tytöille tästä mukavasta näyttelystä. Paljon olette vaivaa nähneet tämän näyttelyn esille laittamisessa.
Olen saanut luvan kuvien ottamiseen ja julkaisemiseen blogissani. Valitettavasti olen tällainen amatöörikuvaaja, työnne ei oikein pääse oikeuksiinsa näillä sivuilla.
Kehoitankin blogiystäviäni käymään itse katsomassa näitä satukuvia ja liitelemässä hetkeksi ulos arjen harmaudesta.
Blogin sivupalkissa on mainos, jota klikkaamalla saa lisää tietoa ja tekijöiden yhteystiedot.
Olen saanut luvan kuvien ottamiseen ja julkaisemiseen blogissani. Valitettavasti olen tällainen amatöörikuvaaja, työnne ei oikein pääse oikeuksiinsa näillä sivuilla.
Kehoitankin blogiystäviäni käymään itse katsomassa näitä satukuvia ja liitelemässä hetkeksi ulos arjen harmaudesta.
perjantai 6. tammikuuta 2012
Hassu vanha juttu.
.
Tämä kuvakortti Turun Yliopistosta on postitettu 17.07.1944 äidilleni nimipäiväksi, joka oli pari päivää myöhemmin. Kortin lähettäjästä ei ole tietoa, mutta postileima kortissa näkyy selvästi. "Salakauppa on kansan pettämistä" ja toisella kotimaisella, "Smyghandel är svek mot folket".
-
Se hassu juttu tapahtui tietenkin minulle muutamaa vuotta myöhemmin ja liittyy tähän rakennukseen.
Meidän kotipihallamme, siellä "linnafältillä" korjattiin vanhaa puuaitaa. Lahonneita osia vaihdettiin uusiin. Me penaskat tietenkin kiireesti tutkimaan, löytyisikö jotain jännää. Ja kyllä löytyikin, siiamilaiset perhoset, valtavan suuret ja ennen näkemättömät. Ne olivat kasvaneet lujasti kiinni pyrstöistään, jos olisivat siitä lentoon lähteneet, niin toisen tuntoviikset näyttivät itään ja toisen länteen. Mielenkiintoista. Olin kyllä nähnyt kaksikerroksisen kärpäsen, mutta tämä oli ihan muuta.
Haettiin siihen äitikin katsomaan, mutta outo oli perhoslaji hänellekin. Siihen siiamilasuuteen ei puututtu ollenkaan.
Haettiin sitten sisältä pieni pahvilaatikko ja siiamilaiset siirrettiin varovaisesti laatikkoon. Naapurin tytön kanssa lähdimme riemusaatossa lampsimaan pitkin Linnankatua kaupungille, poikkesimme Turun Sanomien toimitukseen näyttämään löytöämme. Toimituksessa meihin suhtauduttiin hyväntahtoisesti hymyillen, kukaan ei kuitenkaan asettunut biologian asiantuntijaksi, vaan meitä ohjattiin lähtemään Yliopistolle siiamilaistemme kanssa. Arvelivat, että siellä saatetaan kiinnostua laatikkomme sisällöstä, koska laji oli outo toimittajillekin.
Kipitimme kiireesti torin poikki Yliopistolle. Muistan vieläkin sen vanhan ihanan rakennuksen ilmapiirin, sen komeat kiviportaat ja vanhojen kirjojen tuoksun.
Kerroimme vahtimestarille asiamme ja hän ohjasi meidät biologian osastolle. Nousimme sydän pamppaillen monta kerrosta ylemmäksi ja löysimme henkilökuntaa, Professoreita, arvelin ja niiasin syvään.
Innoissani kerroin siiamilaisista ja availin pahvilaatikon ympärille kiedottua narua. Professoritkin odottivat kiinnostuneena pienten tyttöjen löytöä. Viimeinen solmu ja jännitys tihenee. Voi, mikä yllätys sieltä paljastui, kaksi suurta perhosta. Professorien suupielet värähtelivät, mutta kukaan ei nauranut.
Vanhempi Professori etsi suuren painavan arvokkaan näköisen teoksen ja esitteli sieltä meille kuvan, jonka alla luki Sireenikiitäjä. Tämä laji liikkuu hämärän tullen ja oli pudonnut varmaankin puretun aidan rakosesta. Vakavalla äänellä hän vielä selitti, että meille joskus myöhemmin varmasti selviää se siiamilaisuuskin. Professori pyysi meitä jättämään laatikon sisältöineen heille, koska nyt oli hyvä mahdollisuus saada kokoelmiin uros ja naaras sireenikiitäjä.
Siiamilaistemme myöhemmästä kohtalosta en tiedä mitään, mutta jos joskus Turun Yliopistolla näette sireenikiitäjäpariskunnan, niin nyt tiedätte, mistä ne ovat sinne lentäneet.
-
Tämän ihanan rakennuksen tappoi turuntauti ja tontille rakennettiin ruma mitättömyys. Muistoissani kuitenkin säilyy aina tämä upea rakennus ja kuulen pienten popojeni kopseen kaikuvan sen upeassa portaikossa.PS. Se perhonen on ilmeisesti syreenikiitäjä, mutta minähän kerronkin "niinkuin sen muistan".
torstai 5. tammikuuta 2012
keskiviikko 4. tammikuuta 2012
Aamukampa/vuosikampa 2012
Uusi aamukampahaaste on taas avautunut.
"Valitse huolella kohteesi, sillä sitä seurataan koko vuoden 2012 ajan.
Lisäksi voit kuvata kuinka paljon tahansa muita vuodenajan merkkejä ja mukavia tapahtumia aina kahden viikon ajalta, jolloin haaste on voimassa."
Tässä on kuva samasta paikasta 03.01.2012. Jatkossa rajaan kuvan niin, että laiturinpää on mukana, sen avulla näkymää on helpompi hahmottaa samaan kohtaan. Näkymä muuttui kolmessa päivässä jo melkoisesti.
Hetken näkyi myös talvipäivän aurinko.
Vuodenvaihde on ollut myrskyisä puut ovat kaatuneet ja sähköt katkeilleet. Tätäkin postausta olen rusnannut koko iltapäivän, kun kaksi kertaa on tullut sähkökatko väliin ruutua pimentämään.
Täällä toisten aamukampoja.
maanantai 2. tammikuuta 2012
Iloisia yllätyksiä.
Olkitähtiyllätyksestä jo kerroinkin ja nyt tulee lupaamaani jatkoa. Lapsiani olin varoitellut ostamasta mitään lahjoja, koska minäkään en keksi mitään nuorille sopivaa pakettiin pistettävää, ne jokavuotiset sukat kaikille ja kirjekuoret lastenlapsille. Niin taas kävi tänäkin vuonna, että rakkaani olivat taas lahjakassit täyttäneet, estelyistäni huolimatta. Niitä en nyt tarkemmin esittele, mutta sydämestäni kuitenkin kiitän, olette rakkaita.
Mari on kertomansa mukaan askarrellut saippuja kymmenisen vuotta, nyt hänellä on tälle toiminnalle asianmukaiset luvat ja saippuja tulee myös myyntiin. Turvallisia ovat! Sille varalle, että jonkun lukijan lomareitti sivuaa Mörönperää, niin lainaan tähän pienen otteen Marin kirjeestä.
"Puutarhan yhteydessä on tänä vuonna sitten pieni saippuapaja. Erilaisia saippuoita on eri tarkoituksiin. Saamasi saiput sisältää manteliöljyä eli se ei kuivata ihoa. On sellainen hienon hipiän saiput, reseptin olen kehitellyt itse kuten kaikkien saippuoiden reseptit."
Mörönperän puutarhalla onkin jo aikaisemminkin ollut avoimet ovet puutarhaharrastajille.
Marin "Vapaasti versoo" blogi on ollut talvitauolla, mutta avautuu taas kunhan siemenet alkavat itää.
Sydämellinen kiitos, Mari, oli ilo saada tuollainen lisäaineeton saippu lahjaksi. Toivon hankkeillesi menestystä tälle ja tuleville vuosille.
Muutamaa päivää ennen joulua postilaatikosta löytyi myös tämä hyväntuulenkirja. Pieniä hauskasti kerrottuja tarinoita Pentti-Oskari Kankaan elämäntaipaleelta. Näihin tarinoihin olen jo tutustunutkin "Herrankukkaron perjantaikirjeen" sivuilta, nyt on mukava lukea niitä kirjan muodossa. Kirjaa voi tilata Positiivareiden kautta. Kirjan tuotto menee hyväntekeväisyyteen."Puutarhan yhteydessä on tänä vuonna sitten pieni saippuapaja. Erilaisia saippuoita on eri tarkoituksiin. Saamasi saiput sisältää manteliöljyä eli se ei kuivata ihoa. On sellainen hienon hipiän saiput, reseptin olen kehitellyt itse kuten kaikkien saippuoiden reseptit."
Mörönperän puutarhalla onkin jo aikaisemminkin ollut avoimet ovet puutarhaharrastajille.
Marin "Vapaasti versoo" blogi on ollut talvitauolla, mutta avautuu taas kunhan siemenet alkavat itää.
Sydämellinen kiitos, Mari, oli ilo saada tuollainen lisäaineeton saippu lahjaksi. Toivon hankkeillesi menestystä tälle ja tuleville vuosille.
Pentti-Oskarille ja vaimollensa terveiset sinne vapaaehtoistyöhönne Sri Lankaan.
Tästä kirjasta olinkin kuullut jo aikaisemmin ja nyt sain sen omakseni. Tämä on ystäväni Anjan ja hänen kanssaan kirjoitusta opiskelleiden oppilaiden yhteinen projekti. Kirjassa on runoja ja tosikertomuksia elävästä elämästä. Olen ihaillut näiden kirjoittajien taitoa ja uskallusta kertoa vaikeistakin asioista. Olisipa mukava päästä tuollaiselle kurssille.
Kiitos, Anja, lahjasi lämmitti sydäntäni. Seuraavaksi sitten odotan sinulta ihan omaa runokirjaa. :-)
Anjan hersyvää kerrontaa voi käydä lukemassa täällä.
Joulun alla kävin SusuPetalin joulumyyjäisissä kirjaostoksilla ja lähtiessäni Susu antoi kainalooni tämän virkkaamansa ihanan revontulikaulurin ja lämmittävät rannekkeet. Ihan mykistyin onnesta. Kelpaa minun nyt aamuisin tuolta rannasta kotiin sauvoa, kun on lämmin kauluri ja rannekkeet ystävän lahjana lämmittämässä.
SusuPetal onkin monille lukijoille tuttu, hän on oikea monilahjakkuus. En edes yritä kertoa hänen saavutuksiaan. Käykää itse tutustumassa SusuPetalin moniin blogeihin. Tässä yhden linkki.
Sydänlämmin hali sinulle SusuPetal.
Lisäksi olen saanut Kirkon Ulkomaanavun ja Unisefin lahjat, jotka menevät todelliseen tarpeeseen, heille, joilla ei ole mitään.
Muistuikin mieleeni yksi lapsenlapsen äitienpäivälahja muutaman vuoden takaa, se oli kana jonnekin kehitysmaahan, en enää muista minne. Ajatuksissani seurasin tuon kanan vaiheita, kuvittelin sen munivan köyhälle perheelle kirjavan munan päivässä. Oikein näin silmissäni kanan juoksevan innoissaan ympäri kylää, "kot, kot, koot, kot taas tuli muna, kot, kot, koot, taas tuli muna, kot. Aikanaan sitten uskoin kanan joutuneen perheen ruokapöytään grillattuna.
Valkoiset joulukukat ovat myös kauniita. Joulutähtiä ei minun lapsuudessani kukkakaupoissa näkynyt. Hyasintti- ja tulppaanikorit erityisesti muistan. Tämä valkoinen kukkakuva tuokoon terveiseni ja kiitollisuuteni teille huomaavaisuudestanne ja ystävyydestänne. Onnea Vuodelle 2012.
sunnuntai 1. tammikuuta 2012
Mandi
Eilen metsälenkillämme tapasimme hyvänpäiväntuttuni Mandin. Taatalla sattui olemaan kamera taskussa. Mandin isännältä saimme luvan kuvaukseen ja esittelyyn. Mandi asettui arvokkaana kuvattavaksi.
Mandi on oikein mallikoira, joka ei turhia hötkyile. Mandi kulkee ylväänä kuin Saaban kuningatar välittämättä ollenkaan vastaantulevan koirulin räksytyksestä.
Meidät Mandi tuntee koiraihmisiksi ja tulee aina tervehtimään lähemmin. Silloin pienet rapsutukset ovat paikallaan.
Mandi on kylän suosikki, hänen vitivalkoinen turkkinsa on aina niin hohtava ja hyvin harjattu. Usein Mandin tavattuani mielen valtaa haikeus, kun tiedän, että meille ei enää koskaan voida koiraa kotiin omaksi ottaa. Onneksi omistan paljon koiraystäviä ja Mandin kohtaaminen tuo aina hyvän mielen pitkäksi aikaa.
Vuoden viimeisenä päivänä veden kuvajaisessa lipuivat pilvet ja jäähileet.
Mandi on oikein mallikoira, joka ei turhia hötkyile. Mandi kulkee ylväänä kuin Saaban kuningatar välittämättä ollenkaan vastaantulevan koirulin räksytyksestä.
Meidät Mandi tuntee koiraihmisiksi ja tulee aina tervehtimään lähemmin. Silloin pienet rapsutukset ovat paikallaan.
Mandi on kylän suosikki, hänen vitivalkoinen turkkinsa on aina niin hohtava ja hyvin harjattu. Usein Mandin tavattuani mielen valtaa haikeus, kun tiedän, että meille ei enää koskaan voida koiraa kotiin omaksi ottaa. Onneksi omistan paljon koiraystäviä ja Mandin kohtaaminen tuo aina hyvän mielen pitkäksi aikaa.
Vuoden viimeisenä päivänä veden kuvajaisessa lipuivat pilvet ja jäähileet.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
