Taas tupsahti tarjouskirje Viikkarilta ja siihen tartuttiin, kun taatallakin sattui olemaan vapaa viikko.
Kiva yllätyskin koettiin heti alkumatkasta, kun poikani sattui matkustamaan työasioissa Tukholmaan samalla laivalla. Poika meidät ensin huomasi, hän oli katsellut, että onpa taatan näköinen mies. No, taatahan se onkin ja mammakin mukana. Pojalla oli omat jutut työporukan kanssa ja me taatan kanssa lähdimme hakemaan ruokapaikkaa.
On ihanaa istua nauttimaan toisten valmistamaa hyvää ruokaa, ihan vaan kaikessa rauhassa.
Myymälässäkin kävimme suunnittelemssa paluumatkan ostoksia ja jotain pientä jo varasimme loppuiltaa varten. Kassojen luona minut melkein taklasi kumoon pois kiitävä neitokainen. Pillit ulvahtivat soimaan hänen jälkeensä ja tyttöä kehoitettiin pysähtymään, ei pysähtynyt. Yksi kassojen pojista säntäsi tytön perään ja turvamiestä kutsuttiin asiaa selvittämään. Tyttöä vielä marssitettiin uudelleen kassojen ohi ja pillit ulvoivat. Emme jääneet katsomaan asian etenemistä.
Taatalla oli mukanaan lukemista ja minulla vakiovarusteena sukankutile. Melko aikaisin menimme nukkumaan. Yöllä heräsimme, kun hyttiin osui helikopterin valonheitin. Nousimme katsomaan oliko joku pudonnut yli laidan. Liikuimme kuitenkin hyvää vauhtia tyynellä merellä eteenpäin. Helikopteri pörräsi siinä yläpuolellamme kymmeniä minuutteja ja lähti sitten pois. Yön hiljaisuus palasi täysikuun valaistessa merellä kulkijoita. Me vedimme uudelleen peittoa korviin ja jatkoimme uniamme.
Aamulla selvisi, että laivalla oli ollut yöllä sairaustapaus, apuun tarvittiin lääkäriä. Poika oli nukkunut omassa hytissään niin sikeästi, ettei ollut kuullut mitään helikopterin pörinää.
Taas saimme kokea kuinka ihmisen elämä on hauras ja arvaamaton. Koskaan ei kotoa lähtiessään tiedä mihin kokemuksiin lopulta joutuukaan ja mistä aamulla itsensä löytää. Eikä alkoholillakaan tarvitse olla asian kanssa mitään tekemistä.
Aamu valkeni aurinkoisena, mutta muuttui nopeasti sumuiseksi päiväksi. Kävelimme Slussenille ja katselimme suloista perheidylliä. Siinä edessämme käveli kaupunkia kohti oikea suurperhe. Edellä kulki neljä lapsukaista, isä työnsi kaksosten vaunuja, nuori äiti kulki vierellä ja kaksi pienokaista taapersi vielä perässä. Lapsukaisia oli kahdeksan ja äidin olemuksesta selvästi huomasi, että lähiaikoina perhe vielä saa uuden vauvelin. Uskoisin, että perhe oli tullut Suomesta, lasten nimet viittasivat siihen suuntaan.
Oikein täytyy ihailla näitä nuoria vanhempia, he haluavat antaa lapsilleen virikkeitä ja iloisia matkailukokemuksia, vaikka vanhemmille matkat ovat varmaankin rasittavia noin suuren joukon kanssa. Mielessäni toivottelin kaikkea hyvää noille lapsukaisille ja heidän vanhemmilleen.
Matkasimme Ropstenille metrolla ja siellä poikkesimme Myrornan kirpparille. Joulutavaroita oli jo paljon esillä. Tällaiset ikkunakyntteliköt eivät taida enää naapurimaassa olla muodissa, kun ovat joutaneet kirppareilla myytäviksi.
Jos olisi uutta kotia perustamassa, niin kirppareilta löytyisi ihan kaikkea ja mitä ei löytyisi, niin sitä ei ihminen tarvisisikaan. Täällä kaikki esineet ovat siististi ja kauniisti esillä.
Nykyään jalkoja hoitavatkin pikkuiset kalat. Nämä jalat eivät ole minun eikä taatan. Sain luvan kuvan ottamiseen. Kalat eivät siitä häiriintyneet, vaan jatkoivat innolla kuolleiden ihosolujen nyppimistä asiakkaansa jaloista. Klikkaa kuvaa.Olen kuullut iilimadoista ja kärpäsentoukista hoitajina, mutta kalat ovat uutta.
Näitä granaattiomenoita ja kurpitsoita en voinut vastustaa Skärholmenin torilla. Täytyypä käydä Yaelianin blogissa katsomassa mitä ruokaa näistä ompuista voisi tehdä. Nuo kurpitsat ovat vain koristeita.
Minulla on ollut perinteisesti aina Ruotsinmatkalla ostaa prinsessaleivos. Nyt siitä ei voi nauttia sen vehnäjauhopohjan takia. Löytyi kuitenkin uusi houkutus, johon lankesin. Budapest leivos on yhtä ällön makea, mutta siinä ei ole ollenkaan vehnää. Tuollaisen leivoksen jos vielä saisi stevialla makeutettuna, niin se olisi jo lähellä täydellistä. Eihän yksi makea pala minua mihinkään kaada, mutta ihmeesti tuo makeanhimo on jonnekin kadonnut uuden ruokasysteemin mukana, onneksi.
