sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Pyhäinmiestenpäivä

onkin nykyään Pyhäinpäivä.

Ajatus tästä postauksesta syntyi jo eilen, mutta päivä Helsingissä hyydytti aivotoiminnan siinä määrin, että juttu oli parasta siirtää tälle päivälle.

Illalla mekin taatan kanssa sytytimme täällä kotona kynttilän ja muistelimme poisnukkuneita omaisiamme ja ystäviämme.

Päivällä pistäydyimme Helsingin Tuomiokirkossa pienen hiljentymishetken merkeissä.

Minulla ei ole ollut kunniaa tuntea ketään pyhää miestä, mutta nainen on. Hänen nimensä oli Ida, sydämessäni vaalin hänen muistoaan aina.

Ida-täti pyöräili elämääni kun sairastin kahdeksan vuotiaana tuhkarokkoa. Kuka olikaan Ida tai Iita-täti, kuten me lapset häntä kutsuimme.

Iita-täti oli yksinäinen leskirouva, joka oli harras kristitty. Reumasairaus oli turmellut hänen kätensä ja jalkansa melko pahoin, mutta hänen hyvä sydämensä oli puhdasta kultaa. Jumalanvaltakunnantyö oli Iita-tädille rakasta. Kivuista ja säryistä huolimatta hän kierteli polkupyörällään pitkin omaa ja naapuripitäjiä myymässä hengellisiä kirjoja ja lehtiä. Siinä samalla hänellä oli tilaisuus kertoa Jumalan rakkaudesta. Näin hän asian itse ilmaisi. Työnsä tärkeys kai antoi hänelle voimia polkea vanhaa polkupyöräänsä sen ajan huonoilla hiekkateillä.

Meillä kotona ei silloin sodan jäkeen hengellisiä asioita harrastettu, mutta Iita-täti otettiin laukkuineen hyvin vastaan. Äiti lennätti kahvipannun hellalle ja Iita-täti alkoi viihdyttää sairasta lapsosta. Meillä olivat ikkunatkin peitetty filteillä, koska oli sellainen käsitys, että valo turmelee tuhkarokkoisen lapsen silmät.

Iita-täti aloitti laulun, "Ystävä sä lapsien.." Äitinikin innostui laulamaan ja niin me lauloimme yhdessä monta tuttua hengellistä lastenlaulua. Jälkeenpäin kuulimme seinänaapurin emännän luulleen, että nyt se mukula tekee kuolemaa.

Ei tullut silloin noutaja, paranin ja Iita-täti jäi elämäämme tärkeäksi osaksi, vaikka ennen tätä emme häntä tunteneet.

Perheemme muutti sitten takaisin kaupunkiin ja Iita-täti oli aina Turussa käydessään meidän vieraanamme. Minä ja veljeni olimme usein lomiemme aikana vastaavasti maalla Iita-tädin luona.

Näin vuodet kuluivat ja muutin pois kotoa omaan kotiini. Kerran vanhempani toivat sinne myös Iita-tädin hänen oman toivomuksensa mukaisesti. Oli enää muutama päivä siihen hetkeen kun ensimmäisen lapseni piti syntyä. Kerroin Iita-tädille, että vähän jännittää miten kaikki sujuu. Siihen Iita-täti vastasi, että älä yhtään murehdi, olen joka päivä rukoillut sinun ja vauvan puolesta, niin olen aina tehnyt. Olet rukousten lapsi. Uskon, että Iita-tädin rukoukset kantavat vieläkin. Hän oli niin vilpitön ja hyvä ihminen. Koskaan en kuullut hänen pahaa sanaa kenestäkään sanovan. "Kiitos Taivaan Isälle", oli Iita-tädin tärkeä lause, jonka me kaikki muistamme.

Iita-tädin rakkaudenlahjan sain kerran kesälomalla vierailullani hänen luonaan. Iita-täti haki kamarista piirongin laatikosta pienen käärön ja siellä olivat nämä lusikat. Lusikoiden tarina ei nyt kuulu tähän yhteyteen, mutta Iita-täti halusi lahjoittaa ne minulle muistoksi, koska hänellä ei koskaan ollut omia lapsia. Lusikat ovat kulkeneet mukanani nyt jo kuusikymmentä vuotta. Tämä lahja on kultaakin arvokkaampi, koska se on rakkauden lahja vilpittömältä ystävältä.

Iita-täti on ollut yksi niistä enkeleistä, joka minulle on annettu oppaaksi ja avuksi elämän tiellä.

Minkälaisen muiston me jätämme lähimmäisillemme lähtömme jälkeen?
Posted by Picasa

24 kommenttia:

  1. Nuo lusikat ovat aarteitakin kalliimmat.

    VastaaPoista
  2. Voi miten kauniisti kirjoiti Iita-tädistäsi, Unelma<3

    Hän oli todella ihana ihminen, uskon sen!

    VastaaPoista
  3. Kaunis kertomus Iita-tädistä. Kumpa tuollaisia tätejä olis enemmän, tai itse osais olla jollekin tuollainen täti.

    VastaaPoista
  4. Koskettavasti ja kauniisti kirjoitit Iita-tädistä;huomaa että hän oli sinulle tärkeä.

    VastaaPoista
  5. Kauniisti kirjoitit Ida-tätistä,varmarti oli hyvä ihminen<3

    VastaaPoista
  6. Voi Unelma, tulipa tarinastasi niin hyvä ja lämmin olo :) Iita-täti on ollut Sinulle tärkeä ja rakas ihminen. Minullakin oli oma tätini, jonka ajattelen nyt olevan kaitsemassa, opastamassa. Rukouksen voimaan olen uskonut ihan pienestä tytöstä alkaen.

    VastaaPoista
  7. Liikutuin♥
    Kunpa meillä jokaisella olisi lähellämme ainakin yksi Iita-tädin kaltainen rakkauden lähetti♥

    VastaaPoista
  8. Minulla on muistoissa Ida-täti. Olemme rikkaita muistoinemme!

    VastaaPoista
  9. Liikuttava kertomus Iida-tädistä.♥
    Ihan kyyneleet valuivat tätä lukiessa.
    Jokaisella pitäisi olla rukoileva Ida-täti.
    Olet ollut rukouksen lapsi, ja sen kyllä huomaa blogisikin kautta.
    Rukous kantaa.♥

    VastaaPoista
  10. Minä sanon vieläkin pyhäinmiestenpäivä enkä pyhäinpäivä, mikä tosin on modernisti sukupuolineutraali. Se sopiikin paremmin rakkaalle Iita-tädillesi.

    VastaaPoista
  11. Voi miten kaunis muistelu. Kiitos siitä. Omassa suvussani oli vastaavanlainen täti, Hilkka-tätini, jonka viime syksynä saatoimme viimeiselle matkalle.

    VastaaPoista
  12. SusuPetal,
    pienikin lahja on arvokas,kun se on annettu rakkaudella hyvästä sydämestä.

    ♥ Hannele mummu,
    näin on.

    Aili-mummo,
    hän oli niin aito ja rehellinen kaikissa toimissaan.

    Amalia,
    sitä minäkin ajattelin, että voisikin olla tuollainen Ida-täti jollekin lähimmäiselleen.

    Yaelian,
    niinpä, lämmöllä muistelen Ida-tätiä.

    ritva,
    hyvä oli ja nöyrä uskossaan vahva.

    Johanna / Omamaamansikka,
    hyvä ja lämmin olo tuli minullekin tätä tarinaa kertoessani. Kiitos sanoistasi.

    tinttarus,
    ehkä meillä onkin, mutta emme aina tunnista häntä.

    Riitta Sinikka,
    näin on. :-)

    sylvi,
    olen samaa mieltä. Meillä kaikilla pitäisi olla tuollainen oma Ida-täti.
    Valitettavasti Ida-täti nukkui pois ennenkuin ehdin esitellä hänet omille lapsilleni.

    Tuija,
    vanhasta muistista minäkin puhun vieläkin pyhäinmiestenpäivästä. Uskon kuitenkin, että naiset voivat halutessaan pyhittää elämänsä Jumalalle aivan yhtä hyvin kuin miehetkin.

    VastaaPoista
  13. Minttuli,
    olimme taas samaan aikaan langalla.
    Onnellinen sinä, jolla on ollut Hilkka-täti elämässäsi. Hän on nyt päässyt jo perille, ihanat muistot teillä jälkeen jääneillä.

    VastaaPoista
  14. En ole edes huomannut että nimi on muuttunut pyhäinpäiväksi..olenkin aina ihmetellyt eikö muka ole pyhiä naisia. Tämä oli hieno tarina, jokaisella pitäisi olla elämässä yksi Ida-täti.
    Ja sitä voikin miettiä minkälaisen muiston itsestään jättää.

    VastaaPoista
  15. Sirokko,
    todellakin, jokaisella pitäisi olla yksi Ida-täti.
    Joskus on ehkä hyväkin miettiä minkälainen jälki elämästämme tänne jää. :-)

    VastaaPoista
  16. Voi miten kaunis tarina Iita-tädistä.♥
    Aivan liikuin.
    Toivon, että minunkin puolesta, joku on jaksanut rukoilla.

    VastaaPoista
  17. Ihana muistelo. Luulen, että Ida-täti katselee sinua lempeästi ja rukoilee edelleen puolestasi.

    VastaaPoista
  18. Kaunis tarina. Ilta-täti kuulosti kovin tutulta, nimittäin oma mummoni Hilma oli aika lailla Ilta-tädin kaltainen. Muistelen mummoa usein ja olen nähnyt hänestä usein unta vuosien saatossa, vaikka kymmeniä vuosia on kulunut hänen kuolemastaan.
    Niin ja meillä ei saanut mummoa sinutella, lapset teitittelivät aina häntä.

    VastaaPoista
  19. Tätä sinun kerrontaasi on sitten mukava lukea, kun kerrot niin luontevasti ja aidosti, konstailemattomasti ja etenkin tässä tarinassa - kauniisti.
    Kiitos :-)

    VastaaPoista
  20. Irmastiina,
    uskon niin. :-)

    Simpukka,
    olisi ihanaa, jos noin olisi.

    arleena,
    tuntuu kuin aikaisemmin oli enemmän tuollaisia Iita-tätejä.
    Ajat ovat muuttuneet, nyt sinutellaan ventovieraitakin. Ehkä se on hyvä niin?

    Usva,
    sinä niin kauniisti osaat kannustaa ja rohkaista. Kiitos.

    VastaaPoista
  21. Olipa herkästi kerrottu ihana tarina, aivan sinun näköisesi postaus jälleen. Hienosti kerrot Iita-tädistä ja lusikoista varmasti saamme tietää lisää! Ihana lukea postauksiasi, Unelma.

    VastaaPoista
  22. anja,
    joskus tulee joitain vanhoja juttuja hyvin elävinä mieleen.

    VastaaPoista
  23. Aivan ihana kertomus Iita-tädistäsi!
    Kumpa näitä samanlaisia tätejä olisikin paljon täällä maailmassa meille kaikille ihmisille!
    Ja varmaan sulle tosi rakkaat, ovat kauniit lusikat!

    VastaaPoista