keskiviikko 10. elokuuta 2011

Kesäiset aamut.

Mikä kummitus talosta lähtee sateisena aamuna?

Pieni sade ei haittaa aamu-uinnille lähtöä. Vihmakeepin alle mahtuu mamma, reppu ja vesijuoksuvyö vallan mainiosti. En oikein itsekään tiedä mitä tuossa mainostan. Sadeviitan sain joku vuosi sitten kaatosateisessa Salzburgissa, näitä jaettiin yhdellä luukulla ihan ilmaiseksi. Tosi hyvä ja kätevä sateensuoja. Taata otti kuvan töihin lähtiessään.

Uintiretken jälkeen maistuu mustikkasmoothie ja muutama pala leipäjuustoa.

Vielä on kesää jäljellä, pihalta voi hakea tarvikkeita viherpirtelöihin. Näitä luomuorvokkeja meillä kasvaa kivipolullakin, itse ovat kylväytyneet mieleiseensä paikkaan. Kaikkia kukkia emme syö, että jää vähän siemeniä ensi kesällekin. :-) Vihersmoothiesta tulee virkeä olo.

Nyt en enää muista mitä vihreää näissä laseissa kulloinkin on. Pohjana on luomupiimä tai jogurtti, lusikallinen kookosöljyä, pari murua ruususuolaa, banaania, tuoreita ruohoja, proteiinijauhetta ja erilaisia siemeniä. Kokeilemalla löytyy suosikkeja.

Kirveliä, mäkimeiramia, luomuvehnänorasjauhoa, tätä orasjauhoa voivat keliaakikotkin käyttää, edellyttäen ettei siemeniä ole päässyt mukaan jauheeseen.Vehnänorasjauhoa lisätään juomaan maltillisesti, koska sen kuidut ovat kovia, siis pieni ripsaus vain.

Kirveliä, kehäkukan terälehtiä ja spiruliinaa pikkuisen.

Poimulehtiä, voikukanlehtiä, nokkosenlehtiä, kurkkua, salaattia, viininlehtisalaattia y.m. Näitä ainesosia vaihtelemalla saa jokaiselle aamulle uuden makuelämyksen.

Talvella näihin vihersmoothieen laitan omenaa, kiiviä, avokadoa tai päärynää. Olen myös kuivattanut kesällä yrttejä, niitä voi talvella jauhaa mukaan. Kuivuri on nyt pop.


Tämä pikkuinen käärö on täällä odottamassa mammaa uimasta.

Ulkona taas sade ropisee, oi, se toivottavasti tietää sienien ilmestymistä kerättäväksi.
Posted by Picasa

maanantai 8. elokuuta 2011

Viikonloppuna lähellä luontoa.


Kallion jäkälän kauneutta. Lisään nyt jälkeenpäin tämän jäkälän nimen, kun se tuolla kommenttilaatikossa on tunnistettu. Punainen torvijäkälä.

Leo oli isäntäväkensä mukana kokemassa katiskaa. Kyllä tästä hyvä pannullinen paistinkalaa tulee.

Pienemmät heitettiin takaisin veteen kasvamaan. Yksi ui ensin selkäuintia, mutta toipui siitä nopeasti ja lähti sitten melomaan selälle päin.

Sinne molskahti taas yksi ja Leon hermo petti. Mitä ihmettä, hän on hyvä kalamiehen apulainen ja nyt heitetään pienimmät kalat takaisin järveen, ei ymmärrä. Leo hyppäsi perään.

Reipas kalastajakoira pelasti yhden takaisin rantaan.

Komensivat laskemaan irti ja niin Leo tekikin. Ahven uiskenteli vedessä pienen kierroksen kiitokseksi.

Illalla rantaan lensi sakea pilvi lentomuurahaisia. Suuri määrä lentäjiä putosi järveen ja heti olikin pikkuiset kalat napsimassa muurahaisateriaa. Näitä pieniä kaloja oli valtava parvi, tuhansia, uiskentelivat siinä rannassa koko illan, eivät pelänneet vaikka mammakin sinne sekaan itsensä molskautti.

Olisikohan tämä lintuperhe se, joka asusteli keväällä saunan vintillä?

Tai onkohan se tämä suurperhe? Olisi mukava ajatella, että se on juuri tämä perhe.

Leokin hämmästeli näin suurta lintuperhettä.



On täällä monenlaista ihmettä pienelle koiralle.

Onkohan tämä tukkakoskeloperhe?

Tuulenvire toi rantaan sinilevää, Leo komennettiin pois rannasta. Onneksi levät siitä hävisivät melko nopeasti ja vesi oli taas ihan kirkasta.

Mustikoitakin kävin keräämässä ja luulin jo karhun kohtaavani, kun pusikossa oksat katkeilivat ja omituista vinkunaa kuului. Ei siellä karhua ollut, vaan ketunpojat siellä keskenään peuhasivat ja painivat. Näin ne veitikat kun ne siitä edestäni kilpaa juoksivat pitkin kalliota.

Aurinko laskee, jokohan huomenna sataa, kun ilta-aurinko laskee pilveen?
Posted by Picasa

Viisi kuukautta on pyöritetty uutta ruokaympyrää.


Poronkäristys, kukkakaalimuusi, puolukat ja salaattia. Ilman neljää viljaa on helppo valmistaa maittavia aterioita.

Mustikkarahkaa voisin pitää oikein juhlaruokana, varsinkin nyt kun marjat ovat suoraan metsästä poimittuja.

Koko tämä kesä on ollut ihanan helppoa aikaa. Elämänlaatuni on parantunut uskomattoman paljon. Epämääräiset nivelkivut ja kolotukset ovat hävinneet, rintakivut ja närästys on pois, sydämen rytmihäiriöitä en ole rekisteröinyt koko kesänä ja Nitrojakaan en ole tarvinnut ollenkaan. Aamuisin olen erinomaisen pirteänä jaksanut lähteä uintiretkelle rantaan.

Ei minulla mitään selitystä tähän hyvään olooni ole, mutta uskon ruokavalioni muutokseen. Kannatti kokeilla se kaksi kuukautta. Näin haluan jatkaa edelleenkin. Kiinnostaa katsoa miten talvella kylmässä ja pakkasessa selviän, vai johtuuko hyvä oloni kauniista ja lämpimästä kesästä.
Posted by Picasa

torstai 4. elokuuta 2011

Alkukirjainhaaste # 29 EL



Elämänlankaa kuvasin täällä meidän pihalla.

Lisää EL-kuvia täällä
Posted by Picasa

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Langinkoski,

olikin seuraava tutustumiskohteemme, siellä historiallinen keisarillinen kalastusmaja.

Lähdimme Kouvolasta kohti Kotkaa ja Langinkoskea. Pyysin taataa pysäyttämään hetkeksi

tällä Susikosken sillan partaalla. Halusin ikuistaa kameralla tämän kauniin maiseman.

Toisella puolella siltaa näkymä oli toisenlainen. Matkamme jatkui Anjalan kautta Langinkoskelle.

Oleskeluhuoneen eli salin seinällä esitellään kalastusmajan rakennuttajien muotokuvat.

Huonekalut ovat jyhkeitä ja tavallista koivua, seinät on jätetty kauniiksi puupintaisiksi. Hienosti höylätyt hirret.

Salin kalusto on valmistettu Sunilassa Kotkassa.

Kuva keisarinnan pukeutumishuoneesta.

Talon yläkerrassa on keisariparin makuuhuone. Vuoteet ovat päädyt vastakkain.

Keisariparin vuoteet olivat aikojen saatossa viety pois talosta. Pitkällisten etsintöjen jälkeen ne löytyivät Kultarannasta, jossa niitä oli käytetty vierasvuoteina. Presidentti Kekkonen oli palauttanut vuoteet takaisin Langinkoskelle v. 1956.

Kulmaus lasten makuuhuoneesta.

Keisarillisen seurueen makuuhuone. Täällä on neljä vuodetta. Suurin osa keisarin väestä asusti laivalla.

Täällä keittiössä kerrotaan keisarinnan itse valmistaneen perheelleen ateriat. Upea kuparinen lohikattila on alkuperäinen, lautaset Arabiaa.

Täällä on nukkunut henkivartija. Yksinkertaista, tyylikästä ja tarkoituksenmukaista.

Pihapiirissä on myös kalastajienmaja.

Keisarillisen kalastusmajan ympäristö on nykyään luonnonsuojelualuetta.

Idyllisiä poukamia, pieniä polkuja, luonnon rauhaa ja kirkkaita vesiä.

Joen toisella rannalla elellään nykyajassa. Laiturilla pestään mattoja.



Vanhoja mahtavia puita ja kosken kuohuntaa.



Vuolaana virtaa Kymijoki Langinkosken lohenkalastuspaikan ohi vieläkin. Täällä on hyvä tutustua Suomen historiaan v.1889 valmistuneen keisarillisen kalastusmajan avulla.

Minua viehätti tämän paikan yksinkertainen kauneus, ei mitään mahonkia ja muuta jalopuuta. Rakennus on valmistunut keisariparin toiveiden mukaiseksi. Heitä varmaankin viehätti luonnonmukaisuus ja aitous kesäparatiisissaan, vastakohtana Pietarin hovin loistolle. Langinkoskella he saivat nauttia kesästä ilman hovin tiukkaa etikettiä, keisari pilkkoi puita ja keisarinna keitti kalakeittoa. Kuulostaa mukavalta.

Taas saimme viettää kiinnostavan kesäpäivän historian siipien havinassa. On arvokasta, että aina on löytynyt henkilöitä, joilla on ollut tarmoa ja tahtoa pelastaa tällaisia historiallisia aarteita tuleville sukupolville.
Posted by Picasa