Viime torstaina teimme jokavuotisen kesäretkemme kauniiseen Naantaliin. Aurinko paistoi niinkuin Naantalissa kuuluukin paistaa. Ihmisiä oli paljon liikkeellä, kenelläkään ei tuntunut olevan kiire minnekään. Lapsia oli paljon, onhan Naantali nykyään Muumien kaupunki. Muistelimme taatan kanssa niitä omia riemukkaita vierailuitamme lapsenlapsien kanssa Muumimaahan.
Onnistuimme astumaan kirkkoon juuri sillä hetkellä, kun urkuri aloitti pienen konsertin kesämatkalaisille. Hiljennyimme hetkeksi lepuuttamaan jalkojamme ja nauttimaan musiikista.
Kolme nunnaa saapui myös entiseen birgittalaisluostarin kirkkoon hiljentymään. Tämä kirkko onkin ainoa rakennus, joka on jäljellä katolisen 1400-luvulla perustetun nunnaluostarin rakennuksista. Pyhästä Birgitasta on kirjoitettu monia historiallisia tarinoita.
Tämä vanha kioski on niin kaunis, että taas se piti saada ikuistettua Naantalia kuvaamaan.
Ensimmäinen muistikuvani Naantalista on olympiavuodelta 1952. Olin silloin Tupavuoressa, nykyisen Nesteen jalostamon paikalla. Silloin siellä oli Huhtamäkiyhtymän henkilökunnan kesäkoti. Olin lapsenpiikana hoitamassa kahta pientä tyttöä, toinen oli 4v ja pikkuinen juuri täyttänyt vuoden. Pieni olin vielä itsekin, oikein ihmettelen nyt jälkeenpäin, miten niin pienet lapset uskottiin minun hoitooni koko päiväksi. Hyvin kuitenkin selvisin, söimme kolmestaan ison laatikollisen suklaakeksejä viikon aikana. Päivällä saimme käydä syömässä lomakylän ravintolassa.
Paras tyttökaverini oli piikomassa Naantalin Nunnakadulla, hän oli vuodenverran minua vanhempi. Eräänä iltana pyysin rouvalta lupaa käydä tervehtimässä ystävääni. Lupa heltisi ja kävelin sen n. kolmen kilometrin matkan ja tapasin rakkaan ystäväni. Hänkin sai sitten luvan lähteä ulos kanssani. Kiertelimme pikkuruisen kaupungin tuotapikaa ja ilta alkoi jo viiletä, minun oli aika lähteä takaisin. Ystäväni lainasi talonväeltä polkupyörän ja lähti minua saattamaan Tupavuoreen. Istuin tarakalla sivuttain ja niin me viiletimme ulos kaupungista helmat hulmuten. Muistan kuinka hyvästelimme Huhtamäen portilla, minä itkin pikkuisen, yritin olla urhea, mutta koti-ikäväkin tuli siinä itkussa samalla hoidetuksi. Muistaakohan ystäväni vielä?
Kuvat suurenevat, kun klikkaat niitä.
