Uudella kameralla onnistuttiin kuvaamaan kaksikotisen pähkinäpensaan pikkuruinen emikukka. Tässä oksassa nyt sattuivat olemaan molemmat, sekä emi- että hedekukat. Nuo pienet punaiset emikukat ovat tuskin kahden millin mittaisia. Harva edes huomaa näin pieniä kukkia. Tämä kuva kannattaa klikata auki, silloin kevään pieni ihme näkyy paremmin.
torstai 16. huhtikuuta 2009
Nyt se onnistui
Uudella kameralla onnistuttiin kuvaamaan kaksikotisen pähkinäpensaan pikkuruinen emikukka. Tässä oksassa nyt sattuivat olemaan molemmat, sekä emi- että hedekukat. Nuo pienet punaiset emikukat ovat tuskin kahden millin mittaisia. Harva edes huomaa näin pieniä kukkia. Tämä kuva kannattaa klikata auki, silloin kevään pieni ihme näkyy paremmin.
Tonni on mennyt rikki...
Kiitos kaikille ihanille ihmisille, jotka olette käyneet kurkkaamassa blogiani.
Vajaan kuukauden olen täällä Blogistanian ihmemaassa seikkaillut. Olen löytänyt upeita kuvia ja hienoja, viisaita ja lahjakkaita ihmisiä. Onneksi olen elänyt näin kauan, että vielä tämänkin olen saanut kokea.
Huomasin juuri, että kuvaani olisi pitänyt hieman käsitellä, mutta sen taidon yritän oppia seuraavaksi, tai ensin se kollaasin teko.
tiistai 14. huhtikuuta 2009
Mamman luo Myllykylään

Niin siinä sitten kävi, että äidin oli lähdettävä verkatehtaalle kangasta kutomaan. Kaikki viisitoista vuotta täyttäneet olivat työvelvollisia. Kotirouvat lähtivät tekemään osuuttaan sotaponnisteluissa. Lapsia lähetettiin Ruotsiin, maataloihin ja sukulaisten luo sotaa pakoon. Minä pääsin ensin oman mammani luo Mälläisten Myllykylään.

Mamma eli yksin pienessä harmaassa mökissään ja elätti itseään ompelijana. Ompelutöistä ei silloin pulaa ollutkaan, kun kaikki vanhat vaatteet ratkottiin ja käännettiin eli nykykielellä sanottuna tuunattiin uuteen kuosiin, koska kankaatkin olivat kortilla. Tätä ensimmäistä lähtöäni en kovin kirkkaasti muista, mutta senverran kuitenkin, että häkäpönttölinja-autolla matkustimme. Auto oli tupaten täynnä, monet joutuivat seisomaan käytävällä, se olikin taitolaji senaikuisissa piileissä, jotka olivat paljon nykyisiä matalampia. Pitkä mies siinä joutui taipumaan linkkuveitseksi. Ylämäessä kuljettaja joskus joutui komentamaan matkustajat ulos, kun pönttö ei jaksanut tuottaa tarpeeksi ytyä. Kerran Ketunahteella muistan miesten työntäneen onnikan ylös ja taas matka jatkui.
Ensimmäisellä kerralla, kun minut vietiin mamman luo, niin ikävöin kotiin, varsinkin iltaisin. En silloin tuntenut mammaa kovin hyvin, kun olin harvoin nähnyt ja vain lyhyitä aikoja kerrallaan mamman Turussa käydessä. Pian kuitenkin totuin, mamma piti minusta hyvää huolta ja yöt saimme nukkua rauhassa ilman sireenien ulvontaa.
Olin hyvin yksinäinen lapsi. Mamma ei uskaltanut päästää minua silloin alussa pihapiiristä pois, kun pitäjällä oli liikkellä vaarallisia lastentauteja tulirokkoa, hinkuyskää, sikotautia ja tuhkarokkoa. Kävelimme joskus kulkutautisairaalan ohi ja näimme kuinka vanhemmat olivat lapsiaan katsomassa ikkunoiden takana laudasta kyhätyillä korokkeilla seisten. Mamman tarmokkaiden ponnistelujen ansiosta säästyin tartunnoilta ja siitä hän olikin ylpeä. Muistan kuinka mamma myöhemmin kertoi äidilleni, että kaikilla kylän lapsilla roikkui "varsankontti" nenästä, mutta Unelma on terve ja punaposkinen.
Päiväni kuluivat lukuharjoituksissa ja piirtäminen oli mielipuuhaani. Vaihtelua päivän kulkuun toivat mamman asiakkaat. Kuuntelin korva tarkkana naisten raportit kylän asioista. Minua oli kielletty osallistumasta aikuisten keskusteluihin. Vastata sai jos kysyttiin ja kohtelias oli oltava. Mamma uhkasi luunapilla, jos en tottelisi. Minähän olin niin kiltti ja arka, en koskaan muista saaneeni luunappia kallooni.
Mamma ei koskaan omistanut radiota, mutta gramofoni hänellä oli ja sitä joskus soitettiin, jos tuli mieluisia vieraita. Mamman nuorin poika oli lähtenyt 15 vuotiaana merille, hän oli väärentänyt äitinsä nimen lupalappuun ja lähti merille. Äitinsä kaipasi kuopustaan ja odotti aina kirjeitä. Enoni oli työssä Norjalaisessa laivassa silloin, kun Saksa miehitti Norjan. Enon laiva sattui silloin olemaan Trinidadin saarella, joka oli Englannin aluetta. Laiva internoitiin miehistöineen Englannin toimesta. Miehet kirjoittivat koteihinsa, mutta yhtään kirjettä ei koskaan Myllykylään saapunut. Vasta aikojen kuluttua Suomen Punainen Risti ilmoitti mammalle, että poikanne on internoituna Trinidadilla, kirjoittakaa hänelle. Niitäkään kirjeitä ei toimitettu perille. Mamma oli kuitenkin iloinen siitäkin tiedonjyvästä, että poika oli elossa.
Palataan taas siihen gramofooniin. Mamma kuunteli aina sellaista "Vanha merimies muistelee" levyä. Minäkin opin sen laulun sanat ja muistan ne vieläkin.
"Hän oli maata monta nähnyt,
Oli itää ja etelää,
Oli synnyinmaa unhoon jo jäänyt,
Ei tuntenut ikävää.
Hän oli kaikissa laivoissa tuttu,
Oli niissä kuin kotonaan,
Hän oli seilannut tyynet ja tuuliset veet
Niin kuin mies konsanaan.
Mut sitten sattui laiva kerran
Idän satamaan saapumaan,
Sitä katseli hän hetken verran
Oli tuttu se muodoltaan.
Syömmessä silloin niin kummasti liikkui,
Lipun oman kun nähdä hän sai,
Oli värit sen vaalenneet,
Tässä kohdassa oli savikiekossa vaurio, Malmsten toisti; vaalenneet, vaalenneet.... ja mamma riensi nostamaan neulaa. Ja tas jatkettiin.
Harmaat ja haalenneet,
Vaan tutut kai.
Tervehdys saapui sieltä kaukaa,
Hänen rakkailta rannoiltaan.
Hän muisti taas pitkästä aikaa
Tuon armahan syntymämaan.
Siell' oli rannalla mökki niin harmaa
Alla tuuhean petäjäpuun.
Silloin kyyneleet poskille vierimään sai
Ja hän unhoitti kaiken muun".
Ylimmäisessä kuvassa on äitini sota-aikaisessa passikuvassa ja toinen on isoäitini nuoruuden kuva. Mamma oli syntynyt 1881 ja tämä kuva on ehkä vuodelta 1910.
Vallun viimeisen vuoden kuvia.
Ehdin jo kirjoittaa Vallun tarinan, mutta nyt laitan vielä vähän kuviakin. Eilen oppimaani taitoa haluan nyt hyödyntää. Vallu oli niin siisti koira, hän ei koskaan kakannut jalkakäytävälle, vaan kiipesi aina metsikön puolelle. vaikka luntakin oli paljon.Täällä kuntoradalla lenkkeilimme joka päivä, tässä syksyinen kuva. Pääsiäisenä kiersimme taatan kanssa saman lenkin, tuli niin ikävä pientä ystävää. Tuntui jotenkin turhalta lähteä liikkeelle, kun ketään ei ollutkaan remmin päässä.
Tämä kuva on muistoksi kesälaiturista. Täällä Vallu huomasi sisiliskon aurinkoa ottamassa. Vallu meni uteliaana katsomaan, että mikä tuo on. Sisilisko pelästyi valtavasti ja pudotti häntänsä laiturille sätkimään ja itse livahti laiturin rakoon. Vallu ihmetteli, että mites tässä nyt näin kävi, enhän edes koskenut siihen.
Tässä Vallu viettää siestaa ihan rentona poikana. Taata sai rauhassa kuvata Vallu oli ihan EVVK.
Laiturilta piti tulla alas auringon noustessa korkeammalla. Silloin oli mukava köllötellä viileässä hiekassa veden rajassa.
Tällaisena haluaisin muistaa Vallun nukkumassa eläinlääkärin korissa, kun viimeinen piikki oli annettu. Tässä Vallu kuitenkin vielä nukkuu luottavaisena omassa päiväkopassaan. Mukavia muistoja jäi yhteisiltä metsäretkiltä. Hyvästi, Vallu.
Viime kesänä pihalla
Malttamattomana odotan jo kesää ja lämmintä. Hain taatan vanhalla kameralla otettuja kuvia viime keväältä. Tuli oikein hyvä mieli tuota pörriäistä katsellessa. Kuvat ovat koristeomenapuusta. Siihen tuli valtavasti pieniä kitkeriä omenoita. Nyt keväällä tilhet ovat tulleet suurina parvina aterioimaan pikkuisilla omenoilla.
Eilen tehdyt idioottivarmat ohjeet toimivat. Sain kuvat siirrettyä. Aamupäivän olen kierrellyt opintomatkalla vanhojen konkareiden blogeja ihailemassa. Kiitos vaan kaikille joiden vieraana olen saanut käydä. Paljon on vielä mammalla oppimista. Seurasin "oranssia linjaa" ja nyt haluaisin oppia tekemään kollaasin.
maanantai 13. huhtikuuta 2009
Se oli siinä,
nimittäin Pääsiäinen. Nyt on enää jälkiruoan aika. Olen harjoitellut kuvien ottamista. Nappia vaan, kun painaa, niin kuva on näpätty. Tänään olen saanut opetusta kuvien käsittelyyn ja siirtelyyn tänne blogiini. Olen tehnyt itselleni idioottivarman listan työjärjestyksestä. Huomenna on sitten tarkoitus testata sitä varmuutta. Tässä on kuvattuna kevennetty pasha, hyvää oli.Nyt on aika lähteä purkamaan pääsiäissomisteita blogista. Eivät osuneet sääennusteet kohdalleen ainakaan täällä meillä päin. Ei nähty auringon tanssia pääsiäisaamuna, eikä muulloinkaan. Luotetaan kuitenkin siihen, että juhannukseen mennessä lumet ovat sulaneet, niinkuin aina ennenkin.
lauantai 11. huhtikuuta 2009
Nyt se on tehty
Mamma on ostanut kameran. Edellinen ikioma kamera minulla olikin n. viisikymmentäviisi vuotta sitten. Se oli sellainen iso "matoloota", muutamia mustavalkoisia kuvia mahtui yhteen filmiin. Kuvien kehittäminen ja kopioiminen maksoi maltaita. Filmiä ei saanut tuhlata, piti tarkoin harkita kuvauskohteet. Valtava kehitys on tapahtunut tällä valokuvauksen alallakin minun elinaikanani. Tekniikka huimaa mummeli parkaa.
Tämän orkidean olen saanut uudelleen kukkimaan, aika helppo kukka. Kerran viikossa vaan kukka kylpyyn ja se on siinä. Paljon valoa tarvitaan, mutta ei suoraan paistetta. Kokeilin uutta kameraani. Alku oli tai on tässäkin hommassa vaikeaa, luulin ottaneeni monta hienoa kuvaa, mutta mitään ei näkynyt. Taatakin tuli siihen ihmettelemään, että missä vika. Taatan oli vaikea pitää naamaansa peruslukemissa, kun hän huomasi, että pidin sormeani sen pienen "silmän" edessä, jota en ollut huomannut edes olevan olemassakaan. Sain kuitenkin kuvan orkideasta ja toinen otokseni on pääsiäiskärrystä ulko-oven vierestä.Nyt on niin paljon uutta opittavaa, kun on tämä blogin saloihin perehtyminen ja vielä pitäisi opetella kuvaamaankin. Hauskaa tämä on ja sammaloitumaan en nyt ehdi. Yes!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)