tiistai 12. syyskuuta 2017
Eilen paistoi aurinko
Oranssi päivänlilja, niin olen luullut. Tämä on kuitenkin jotain kerrottua mallia ja tänä kesänä jo pelkäsin, että kukat eivät ehdi ennen pakkasia.
Yksi aurinkoinen päivä kuitenkin herätti koko pihan eloon. Olen niin kaivannut koko kesän perhosiakin, vain muutamia nähnyt kesän aikana.
Vanessa atalanta amiraaliperhonen ja punalehtinen kallionauhus.
Neitoperhoa ajattelin ostaessani kallionauhuksen taimia, loppukesän sulostuttajat. Tämä idyllinen kuva on voitu ottaa kun koko kesä on väijytty lehtokotiloita näistä kasveista. Kukan punaiset lehdet tuntuvat olevan kotiloiden erityisessä suosiossa.
Herukkaperhonen
Kyllä teki niin sielulle hyvää katsella näitä luonnon ihmeitä.
Siipien alapintakin näyttää kauniilta.
Sitruunaperhonen piti siipensä tiukasti supussa.
Tänään on taas satanut kaatamalla, mietittiin juuri mihin kauniit perhoset ovat päässeet sateelta suojaan, vai elivätkö ne vain tuon kauniin aurinkoisen päivän.
Oli virkistävä kokemus nähdä tätä perhosten runsautta edes yhtenä päivänä. Perhoset eivät ole kadonneet ja nyt toivottavsti löytävät hyvän talvehtimispaikan.
Syksyn muista projekteista sitten vähän myöhemmin lisää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Voi miten paljon kauniita perhosia siellä on ollut. Aivan ihastuttavia kuvia. -Katja
VastaaPoistaKauniita olivat, kuvaajakin siinä ihan höplän sai. :-)
PoistaOi, ihania perhoskuvia!
VastaaPoistaToivottavasti sade taukoaa ja perhosetkin vielä..
Yöllä on satanut ja koko päivän näihin asti, nyt näyttäisi vähän selkeävän. Tuuli on voimistunut, eivät pääse tänään perhoset lentelemään.
Poista