torstai 22. kesäkuuta 2017

Huomasin muistavani vielä...



Nykyään ajelemme Turkuun Hämeen härkätietä ja Lieto on siinä viimeisin pitäjä ennen Turkua. Kävin siellä lapsosena vähän aikaa Pahkamäen koulua. Niinpä usein teemmekin pienen koukkauksen härkätieltä Nautelankoskelle ja Lauri Nautelan museolle. Tällä kerralla koskessa olikin vettä melko runsaasti, saimme kuunnella kuohujen kohinaa.


Puut, pensaat ja pellot ovat tähän aikaan vuodesta puhtaan vihreitä ja kukat kukkivat houkuttelemassa pölyttäjiä. Kesäkuu on Suomen valoisin kuukausi. Jos pitäisi valita mieluisin kuukausi niin minulla se olisi ehdottomasti kesäkuu.



Osuimme paikalle hyvään aikaan,  museokin oli auki. 

Valokuvaaminen museossa on osittain kielletty, koska siellä on vitriineissä Museoviraston omistamia alueelta arkeologisissa kaivauksissa löytyneitä esineitä.

Pyysin kuvauslupaa kun sain tietää, että esillä olevat opetustarvikkeet ovat peräisin juuri minun entisestä koulustani. Esineet olivat niin tuttuja, oli helppo lähteä taas aikamatkalle.


Rakastin musiikkitunteja, opettaja polki harmoonia niin että lattia tömisi ja me lauloimme, sanat opettelimme aina ulkoa. Opettaja oli keksinyt ovelan keinon sanojen opetteluun. Hän tarkisti joka rivistä yhden kokelaan osaamisen ja tämä oppilas testistä selvittyään kuulusteli oman rivinsä loput lapsoset. Kun toinen oppilas kuulusteli toista niin siinä ei päässyt fuskaamaan. Lopuksi annettiin raporttia kuinka monta kertaa tentittävää oli autettava tekstissä eteenpäin. Oli viisasta pysyä hyvissä väleissä kaikkien kaverien kanssa, kun koskaan ei tietänyt kuka seuraavalla kerralla osaamistasi on testaamassa. Läksyt luettiin, ulkoluku ei aina niin helppoa ollut. Sanat taottiin kalloon ja sinne jäivät, vieläkin osaan jos tiukka paikka tulee muutaman virren, maakuntalaulun tai joululaulun, vanhoilla sanoilla.

Siukosen laulukirja siinä tuli tutuksi vaikka mikään laulaja en ollutkaan. Toisten joukossa vetelin kurkku suorana, mutta annas olla, yksin jos jouduin laulamaan niin pieleen meni. Rytmit sekaisin jo silloin.


Kansakoulussa ei minun aikanani opiskeltu vieraita kieliä alaluokilla, meille jäi paljon aikaa yleissivistäviin oppiaineisiin. Oppimisen päätarkoitus oli tietenkin saada luku- ja kirjoitustaito, laskentoa unohtamatta. Opettelimme myös käsitöitä, piirtämistä ja uskonnosta muistan parhaiten Vanhatestamentin kertomukset.

Yleensä olin tunnollinen oppilas ja yritin parhaani. Sattui niitä kämmejä kuitenkin, eräällä uskontotunnilla taisin kehitellä oman tarinan kun muistan opettajan todenneen, että on tainnut jäädä läksyt lukematta. Luulen kuitenkin, että minulla meni luetun ymmärtäminen vähän "yli pään" tai tarinat sekoittuivat Sinbadin retkien kanssa. Tämä juttu ei liity mitenkään Pahkamäen kouluun vaan tapahtui vuotta myöhemmin Turussa, kun olin saanut oman lainauskortin kaupungin kirjastosta.

Kaunokirjoituksen opiskelusta voisi kirjoittaa ihan oman juttunsa. Mustepullon ja teräkynän kanssa huseeraamisessa neljänkymmen muun oppilaan kanssa samassa luokassa oli aina olemassa ainekset katastrofiin. Ei siis ole ihme, että lähes jokaisen tämän taitolajin opiskelijan vihosta löytyi psykologin testien mallinnoksia eli mustetahroja.


Katselin näitä opetustauluja, tuttuja kuvia, olisin halunnut valokuvata ne kaikki. Vielä silloin alakouluaikanani kuvatulvaa ei tullut omaan olohuoneeseen, televisiosta ei osattu edes unta nähdä. Näissä suurissa tauluissa oli hohtoa, kuvien tutkiminen oli kiintoisaa.

 Niinhän se pätee vieläkin, yksi kuva voi korvata tuhat sanaa.


Meidän karttamme koulussa oli tämän näköinen, heti sodan jälkeen ei ollut mahdollista saada kouluihin uusia karttoja, piirrettiin vain uusia rajoja entisiin. Lapsen oli vaikea ymmärtää miksi Suomineidolta vietiin toinen käsivarsi.

Kuvassa on vielä meidän "kalkulaattorimmekin", voi että sillä oli mukava laskea. Helmitaulun käytössäkin oli omat konstinsa. Silloin ei vielä tarvittu suuria lukuja ja helmet järjestettiin aina siististi riviin toiseen reunaan tunnin jälkeen.

*
Olin tässä niin uppoutunut muistelemaan kouluaikaa etten ollenkaan muistanut huomista juhannusaattoa. Aamulla sentään leivoin raparperipiirakan, mutta uunista tuli ulos niin kova koppura, että sitä voisi käyttää Kullasvuorella frisbeen heittoon. Joku mistaaki siinä taikinan teossaa jossakin vaiheessa kävi, huomenna uusi yritys. 😊😊

Hyvää juhannusta!

17 kommenttia:

  1. Oi, koulutaulut ovat hienoja! Nykyään monet keräilevät niitä.

    Onnellista juhannusta siulle ja rakkaillesi.

    VastaaPoista
  2. Liedossa asuin härkätien vieressä, kivoja kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mustepullo ei helppoo 8-vuotiaalle, samassa kirjastossa kävin, koulusta en tykännyt - tylsää kun osasin jo lukea.

      Poista
  3. (helmitaulu nopee, venäläisissä kylissä käytetään kait vielä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä taitaa olla vielä käytössä.

      Poista
  4. Olipa ihanan nostalginen postaus. Luin tekstin tarkkaan ja katsoin kuvia kiinteästi. Paljon ovat ajat muuttuneet ja koulunkäynti erilaista nykyään.
    Onnellsiat juhannusta Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ONNELLISTA JUHANNUSTA! Anteeksi edellisen kommentin kirjoitusvirhe. :)

      Poista
    2. Ei haittaa kirjoitusvirheet.

      Onnellista juhannusta myös teille.

      Poista
  5. Noin se meni vielä minunkin aikanani, nostalgista on. Härkätien varrella olen minäkin kasvanut ja sitä pitkin kouluun kävellyt, ajoitte sitten lapsuuden kyläni Letkun läpi :) Nautelankoski on minulta vielä näkemättä, voi voi kun näitä kivoja paikkoja löytyy, mutta aika ei koskaan riitä.
    Mukavaa juhannusta teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, lisää Hämeen härkätieltä lähteneitä löytyy. Nautelan koskelle ei ole kovinkaan pitkä matka Liedon kirkolta. Kaunista seutua. Kannattaa poiketa.

      Poista
  6. Tyttäreni asuu Liedossa ja se on todella kaunista seutua. Erityisesti se joenranta,jonka lähellä hän asuu....kirkon lähellä.
    Voi mustepullo oli minullakin hetken, kunnes saimme mustetäytekynät. Rakastin kaunokirjoitusta, liikuntaa (paitsi hiitoa), laulua, uskontoa ja historiaa...laskento ei ollut lempiaiheeni.
    KArtat meillä oli jo uudet ja rajat kulki oikeissa kohdissa..:)
    Tuli tässä mieleeni, kun Poika 3. kerran kerroin, että joskus ennen oli sulkakynät. Hän vähän kiukkuisena, että miksi et säästänyt yhtään, että hänkin olisi nähnyt....:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannele, kun kerroit omasta koulunkäynnistäsi. Kiva kommentti. :-)

      Poista