Toteutunut haave.

Koivut jo somasti hiirenkorvalla.

Olen pitkin kevättä haaveillut patikkaretkestä Evon korpeen. Lauantaina se toteutui kun Padasjoen Luonnonystävät ry järjesti opastetun retken Evon Hakojärven Papinkankaalle. Oppaina toimivat Jussi Miettinen ja Mauri Piltt.

Retkemme oli osa merkittyä Ilvesreittiä. Tassunkuvia näkyi matkan varrella, ilman opasta tai karttaa reitille ei kannata lähteä. Sitä karttaa siis pitäisi osata myös lukea.

Aarnimetsässä elää vielä katinliekoa. Oppaamme kertoi että katinliekoa kerättiin aikaisemmin tuvan rapun eteen jalkojen puhdistamista varten.

Täällä kerrottiin tarinaa Evajärven papista, joka vaimonsa ja kahden poikansa kanssa oli muuttanut erämaahan järven rannalle. Omavaraistaloudessa elänyt pappi oli polttanut kaskea peltomaaksi ja joutunut metsänomistajien kanssa riitoihin. Olivat polttaneet perheen savupirtin.

Sitkeä erämaan asukki ei siitä lannistunut vaan rakensi uuden tuvan ja aloitti varsinaisen maansiirtourakan, jonka jälkiä vieläkin on näkyvissä. Korveneläjä ryhtyi kaivamaan syvää kanavaa harjanteen poikki.  Uskomaton urakka äijälle sen ajan työkaluilla toteutettavaksi. Kun kanava valmistui vedet virtasivat Evajärvestä. Vesi järvessä alenikin 1,5 m ja veden peitossa ollutta maata paljastui pari hehtaaria. Siitä alueesta mies raivasi peltomaata itselleen.

Joku muukin on tarvinnut ahkeraa puurtamista elinympäristönsä parantamiseksi. Majava on tarvinnut tukevaa puuta padon rakentamiseen.

Pato valmiina tai onko sittenkään. Kuvaaminen metsän siimeksessä on vähän hankalaa aurinkoisena päivänä. Pato näkyy kuvan keskellä vaakatasossa ja vesiallas on  vajaan metrin korkeudessa puroa ylempänä.

En ole aikaisemmin nähnyt luonnossa majavan tekemää patoa.

Osaa reitistä oli melko vaikea kulkea, mutta hyvää liikuntaa kaiken kaikkiaan.

Mahtavat ikikuuset huojuttavat latvuksiaan yli neljänkymmenen metrin korkeudessa.

 

 Tämä taisi olla reitin vaikein kohta, jyrkkä pudotus alas ja vastarannalla pystysuoraan ylös. Kaikki pääsimme onnellisesti ylös, minäkin. Tosin melkein nelinkontin oli mentävä, varma pito tantereeseen oli oltava, lipsuminen olisi ollut kohtalokasta.

Kun virallinen retki oli päättynyt kävimme vielä katsomassa yhtä erämaan uimarantaa.

Otimme vähän selvää etukäteen retken järjestäjiltä reitistä kun nyt meikämamma on jo parhaan retki-ikänsä ohittanut. Vesipullo, tukevat jalkineet ja kävelysauvat auttoivat retken onnistumisessa ja tietenkin hienot matkakumppanit. Säätkin olivat suotuisat, karhua emme nähneet ja hyttysetkin lepäilivät vielä lammen pohjassa toukka-asteella.

Väsyneenä ja onnellisena totesin, että koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa erämaapatikointi.
Ei minusta enää rinkkamatkaajaa tule, mutta pieniä retkiä mitoitettuna oman kunnon mukaan. Siinä toive tulevaan.